Abu Fuad Foodstation
Tampereen Rautatieasema LOPETTANUT

"Tämä oli iloinen yllätys. Kyllä tämän etenkin keskiviikkoalennuksessa mielellään syö. Harvasta paikasta saa viitosella mahan täyteen ja hyvän mielen."

3.2.2016

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Abu Fuadilla oli suorastaan legendaarinen maine silloin, kun se piti majaansa Koskikeskuksessa. Moni kehui sen falafelannoksia, mutta ei niistä minulle järin kummoisia muistoja jäänyt – tosin tuo oli sitä aikaa, kun Tampereelta ei vain saanut kunnollisia falafeleja millään järkevillä kriteereillä. Niinpä ylipäätään vegaaninen falafelannos oli välillä kova juttu, vaikka pallurat olivatkin liki joka paikassa murenevaa tunkkaista valmiskamaa. Kuten aikanaan muistelin, Telakka ja keskustorin kivijalkagrilli olivat välillä poikkeuksia tässä ankeudessa. Nykyään kunnollisia falafeleja on tarjolla, ja Fafa’skin on jo avannut ovensa..

Niinpä en ollut ajatellutkaan kirjoittaa aseman Food Stationin Abu Fuadista. Kävin siellä sen auettua, ja sain vanhoja tuttuja tehdasfalafeleja. Miksipä nähdä vaivaa, kun kunnollistakin löytyy? Gastropapu kuitenkin kertoi paikan siirtyneen itse tehtyihin falafeleihin ja kehuikin niitä. Lisäksi rakas ystäväni hakee usein keskiviikkoisin viiden euron tarjouspita-annoksen Abu Fuadista harrastusiltaamme, ja hän kehuu niitä. Kyllähän sitä viidellä eurolla pitafalafelit testaa.

Food Stationilla olen kokeillut aiemmin vain Zok Wokin, ja tuskin ihan äkkiä muita paikkoja testaankaan. Ravintoloiden elinaika ei ole ollut ruokakäytävällä kovin lupaava, ja yhden tilan ovessa oli pitkään innovatiivinen ”konseptiamme kehitetään” -ilmoitus. Abu Fuad näyttää kuitenkin suositulta paikalta, ja palvelu oli ystävällistä ja avuliasta. Annoksen vegaanisuus (kun maitopohjainen kastike jätetään pois) oli henkilökunnalla tiedossa valmiiksi.

Yllätyin, miten hyvältä tiskin salaatti- ja lisukevalikoima näytti: ohueksi viipaloitua ja yrteillä marinoitua sipulia, pehmeäksi paistettua paprikasekoitusta ja maustettua kaalisalaattia. Lisukkeisiin oli nähty vaivaa.

Pian eteeni kannettiin oikein mojova paketti. Raikkaiden salaattien lisäksi pitaleivässä oli todella paljon falafeleja ja kunnolla hieman tulista tomaattikastiketta (sekä kuumaa että kylmää). Missään vaiheessa annos ei jäänyt kuivaksi, ja salaattisilla alueilla se oli todella mehevä.

Entä ne talon omat falafelit? Oikein mukavia itse asiassa. Ne oli tehty klassiseen littanaan muotoon, joka tuli tutuksi aikanaan muun muassa Jalla Jallan falafeleista (silloin kun he olivat hyviä). Olin maistavinani niissä seesamisiementen paahteisuuden, mikä oli hauska poikkeus. Eivät nämä huipputasoa olleet mutta reippaasti parempia aiemmat.

Tämä oli iloinen yllätys. Kyllä tämän etenkin keskiviikkoalennuksessa mielellään syö. Harvasta paikasta saa viitosella mahan täyteen ja hyvän mielen.

Abu Fuad Foodstation
Tampereen Rautatieasema
Food Station -käytävä

ma–pe 10.30–20
la 11–18

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi