TU®HA PuRO
Kino Astra, Helsinki 24.4.2016

"Suhinat, vikinät ja rytminen pauke toimivat kuin pisteenä iin päällä valkokankaalta tarjotulle visuaaliselle annille."

Suloinen sunnuntai hypnotisoivan turhapuroilun lumoissa.

 ★★★★★ 

Monesti sunnuntaisin juuri mikään ei kiinnosta. Tekee mieli heittää peitto pään päälle ja vetäistä aivot täydelliseen off-tilaan. Tällä kertaan apatiaan ei ollut aihetta, kun Kasperi Laine, Pekka Varmo ja Ville Seppänen tarjosivat täsmälääkettään. Yleisö pääsi nauttimaan heidän yhteistyönä syntyneestä ainutlaatuisesta terapiaprojektistaan, jossa pätkiä yhdeksästätoista Uuno Turhapuro -elokuvasta vuosilta 1973–2004 esitettiin kronologisessa järjestyksessä, analogisten sähköisten livesaundien säestäessä tuota filmiklippisirkusta. Kestääkö sunnuntaipää moista puolentoista tunnin intensiivistä tykitystä?

Osallistujat oli otettu hellästi huomioon ilmaisen kaljatarjoilun myötä, pitihän iltapäiväistuskelijoiden päästä leppoisaan, vastaanottavaiseen mielentilaan. Tunnelma salissa oli rento, ja tilan täytti kikattelu, liikuskelu, höpöttely. Täydellistä sunnuntaihuvittelua!

Laine kertoi, että elokuvan kylkeen luodut musiikkiraamit elävät hetkessä, hallitsemattomana. Esityksestä muodostui kokonaisuus, joka räjäytti tajunnan. Suhinat, vikinät ja rytminen pauke toimivat kuin pisteenä iin päällä valkokankaalta tarjotulle visuaaliselle annille. Harva se hetki huomasi, kuinka pää ja kintut nytkyivät musiikin laukatessa omia teitään, silmien samalla hamutessa tuttuja turhapuroilevia kohtauksia kankaalta.

IMG_3378

Ohjaaja Ere Kokkosen ja käsikirjoittaja Pertti ”Spede” Pasasen kulttielokuvista oli onnistuttu nappaamaan viihdyttävimmät palat. Intensiivinen filmiläpileikkaus monelta vuosikymmeneltä avasi katsojalle upean ajankuvakirjon erityisesti Helsingin ytimestä. Anti hypnotisoi. Niin monta naista Uunon kainalossa, niin monta hermoromahduksen hetkeä Turhapuron vaimolla ja appiukolla. Kaikessa raivostuttavuudessaankin uunoilua parhaimmillaan.

Unohtui, että oli sunnuntai.

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi