Ajat muuttuvat, Lotta

Mitä halusin sanoa lapsuuteni suosikkikirjojen sankareille 1980-luvulla ja mitä sanoisin nyt.

Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli olivat parhaat ystävykset, jotka kokivat satukirjasarjassa ihmeellisiä seikkailuja.

Silloin: Voi saanko muuttaa kanssanne ihanaan pikkutyttöjen valtakuntaanne ja leikkiä ettei minulla ole vanhempia tai sisaruksia?

Nyt: Kuulkaas tytöt. Tajuattehan te, että kaikki naispuoliset aikuiset ympärillänne kuvataan joko kylminä uraohjuksina, hössöttävinä ääliöinä tai demonisina despootteina? Ei kannata ottaa niistä mallia.


Koko kaupungin Vinski oli kirjailijanimimerkki Aapelin luomus, rasavilli poika joka tutustui apteekkariin ja sai käsiinsä salaperäistä jauhetta (!).

Silloin: Olen niin kateellinen kyvystäsi muuttua näkymättömäksi ja kävellä seinien läpi! Saisinko tulla mukaan seikkailemaan ja salakuuntelemaan? Lupaan ettet edes huomaa että olen vain tyttö.

Nyt: Olen edelleen kateellinen kyvystäsi muuttua näkymättömäksi ja kävellä seinien läpi, ja lisäksi melko varma että sinusta tuli isona ylpeä lihansyöjähetero ja hyvävelikerholainen.


Piilomaan pikku aasi oli Lea Pennasen satuklassikon nimihenkilö, joka uhmasi ilkeitä kettuja ja vapautti vankeudesta aasikuninkaan.

Silloin: Voi miksi, miksi, miksi sinunkin pitää olla poika niin kuin kaikkien reippaiden ja oikeamielisten sankareiden? Vaikka olet eläin! Bambikin on kuulemma poika! En kestä!

Nyt: Kas, seikkailusihan seurailee ikivanhoja myyttejä. Olihan se saamarin Odysseuskin poika. Lisäksi muistan katsoneeni sinusta tehtyä televisioanimaatiota, joka ei liikkunut. Ikivanha olo.


Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär syntyi ukkosyönä vaarallisen metsän keskellä olevassa linnassa rehtiin ja reippaaseen ryöväriperheeseen.

Silloin: Kylläpä sinä olet rohkea, minä en ikinä uskaltaisi.

Nyt: Lapset hei, kannattaako oikeasti lähteä ehdoin tahdoin mets… kas, rääkyviä ja kynsiviä naisia taivaalla! HAKKAA PÄÄLLE, AJATTARA!


Eva Ibbotsonin Voi noita noitia -kirjassa esiintyi mahtava noitakavalkadi, joka kilpaili velhosulhon suosiosta toinen toistaan iljettävämmillä tempuilla.

Silloin: Voi miksi teidän seikkailujanne ei ole esim. seitsemän kirjan verran?

Nyt: Odottakaapa parikymmentä vuotta niin Harry Potter monopolisoi Britannian noituuden, eikä teitä muista enää kukaan.


Merri Vik (jonka oikea nimi oli Ester Ringnér-Lundgren) kirjoitti pitkän kirjasarjan alati toilailevasta teinityttö Lotasta (jonka oikea nimi oli Marie-Sofie).

Silloin: Sulla on mun nimi eikä kukaan hauku sua potaksi! Voisinko saada elämäsi ja poikaystäväsi?

Nyt: Tuo jatkuva kompastelu ja säätäminen ei anna älynlahjoistasi kovin kaksista kuvaa, nuori neiti.


Itävaltalaisen Christine Nöstlingerin romaanin Muurahaiskarhun nenä pääosassa oli susiruma hikipinko Thesi, joka selvisi luokkakavereidensa vainokampanjasta voittajana.

Silloin: Power to the pottunenä! Meidän rumien tyttöjen on pidettävä yhtä.

Nyt: Kiitämme: lopussa ruma tyttö saa pusun ja kauniin naama turpoaa tunnistamattomaksi. Moitimme: piiloviestiä, että karvanpoisto kaunistaa.


Mary Marckin tyttöromaani Eevan luokka jatko-osineen oli silkkaa leivoskahvittelua Fazerilla ja pikku kepposia opettajien kustannuksella.

Silloin: Teinien elämä Etelä-Helsingissä vaikuttaa niin raikkaalta ja huolettomalta ja kaikki ovat ihanan nenäkkäitä ja nokkelia (paitsi lihavat, jotka ovat tyhmiä), tuleekohan minustakin vähän isompana tuollainen?

Nyt: Ai te elitte 1920-luvulla, se selittääkin paljon.


S.E. Hinton kirjoitti amerikkalaisista jenginuorista, joilla oli hassut nimet ja traagiset kohtalot. Riipaisevin kaikista oli romaani Olimme kuin veljet.

Silloin: *hallitsematonta vollotusta*

Nyt: Otan osaa jengikavereidesi vuoksi, Ponyboy. Rekisteröidypäs nyt äänestäjäksi ja etsi ehdokas, joka kannattaa aselakien kiristämistä! Oh, and stay gold.


Ja sitten oli epätoivoinen teinipoika Adrian (suomeksi Hadrianus) Mole, jonka päiväkirjoihin Sue Townsend talletti paitsi autenttisen teiniangstin myös Britannian poliittisen ilmapiirin, minkä tosin huomasin vasta paljon myöhemmin.

Silloin: Olet hieman outo ja nolo, en aivan käsitä miksi luen päiväkirjojasi uudelleen ja uudelleen. Mutta minäkin asun umpikujan varrella.

Nyt: KIITOS että kasvoit kanssani läpi kaikkien niiden tarpeettomien jatko-osien ja opetit siinä sivussa minulle kaiken minkä tiedän brittiyhteiskunnasta. Samastun sinuun edelleen aina kun huomaan pitäväni tarpeetonta monologia epäkiinnostavasta aiheesta tai käsittäneeni jonkin aikamme ilmiön hieman väärin. Ajattelen sinua, kun virittelen kunnianhimoisia hankkeita vain jättääkseni ne kesken ja tunnen toisten ihmisten elämien etenevän kiitokäyrää ohi. Enkä ikinä unohda sitä, kuinka maalasit lapsuutesi huoneen seinät mustaksi mutta nolon Noddy-tontun lakin kulkuset kuulsivat vielä neljänkin maalikerroksen läpi. Tämän siitä saa, kun asuu umpikujan varrella.

Lottakirjat2

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi