Beyoncé: Lemonade

"I was served lemons, but I made lemonade.”

HBO, 2016

 ★★☆☆☆ 

Muovista huttua sydänsuruista

Monet meistä ovat joutuneet kohtaamaan sen parisuhdekoukeroista karmeimman: petetyksi tulemisen. Tällaiseen sydämen riekaleiksi repivään tilanteeseen joutui myös amerikkalaislaululintunen Beyoncé, kun hänen aviomiehensä, raptähti Jay Z, paljastui petturiksi – tai niin ainakin on mediassa väitetty. Olkoon tarina tarua tai totta, Beyoncé tekaisi tästä teemasta albumillisen musiikkitaidetta. Syntyi visuaalinen albumi Lemonade.

HBO Nordic tarjosi 24 tunnin ajan mahdollisuuden hypätä Beyoncén Lemonade-albumin lumoihin, ja ihan ilmaiseksi. Lemonade on kuin tunnin mittaiseksi venytetty trendikäs musiikkivideo, jossa teemat ja kuvat muuttuvat kappaleiden vaihtuessa. Beyoncé on voimakkaan supernaisen roolissa, joka johtaa näyttävää tanssijanaislaumaa. Ruudulla pyörii supermuodikkaita ja viettelevän eroottisia kohtauksia, upeita maisemia. Beyoncé tuodaan esille välistä myös vähemmän hekumallisena, onnettomana, jopa riutuneena – tosin eihän häntä rumaksi saa maskeerattua, ei sitten millään.

Visuaalista ilotulitusta musiikin kustannuksella

Beyoncé sanelee kappaleidensa välissä somalialais-brittiläisen runoilijan Warsan Shiren runoja kohtalokkaalla äänellään. Pysäyttäviä kuvia. On äitejä, lapsia, perheitä. Ruudulla vilahtaa myös laulajan omia lapsuusmuistoja autenttisine videoklippeineen. Lemonade yrittää selvästi aitoudellaan vedota tunteisiin, mutta miksi suuhun jää niin vahva muovin maku?

Esitetyt kappaleet ovat Beyoncén perussettiä. Jos laulajattaren tuotantoon ei ole aikaisemmin ehtinyt luoda syvää rakkaussuhdetta, se tuskin syntyy nytkään. Kappaleet tuntuvat jäävän kaiken visuttelun taustamusiikiksi, kun taas videomateriaali nousee elokuvamaisiin mittoihin kronologisine tarinoineen. Beyoncé laulaa tietysti upeasti, mutta nyt huomio ei kiinnity siihen.

Uuden polven feministi?

Lemonade-teoksen alussa aavistellaan, että kumppani on tehnyt pahaa. Beyoncé ei halua uskoa, että oma rakas olisi voinut kusettaa häntä näin pahasti. ”They don’t love you like I love you”, laulajastara sydäntä riipaisevasti todistelee. Tämän jälkeen nousee viha, ja pesäpallomailasta osansa saavat esimerkiksi autot, nuo perinteiset munanjatkeet. Keskisormet nousevat. Tätä seuraa apatia ja tyhjyys – ja punainen pornohuone. Tule takaisin! Moni mies juoksisi Beyoncén luokse jo satanen lasissaan, ja näin tietysti käy.

Sitten annetaan anteeksi ja vahvistutaan tästä kauheasta kokemuksesta. Tässä vaiheessa katsoja typertyy: anteeksi mitä? Ruudulle lävähtää onnea uhkuvia hetkiä Beyoncén ja Jay Z:n elämäntaipaleelta, hääkuva, lapsenodotusvideo. Oksettaa, erityisesti koska laulajatarta on monesti tituleerattu uuden polven feministiksi. Beyoncé horisee, kuinka todellinen rakkaus tuo pelastuksen ja kidutus on lääkettä. En ymmärrä tätä tuskan glorifioimista.

”I was served lemons, but I made lemonade”, toteaa filmatisoinnissa 90-vuotispäivänään Jay Z:n isoäiti Hattie White. Onko vahvan naisen määrä niellä iso lapiollinen paskaa, eheytyä, unohtaa koko tragedia ja kääntää kaikki kokemansa paha voimauttavaksi elämän eliksiiriksi? Pitääkö aina pyrkiä antamaan anteeksi? Eikö Beyoncé tässä vain toisinna ikiaikaista perinnettä, jossa vaimot sietävät pettäviä puolisoitaan ja antavat loputtomasti anteeksi? Onko tämä sellaista feminismiä, jota Beyoncé haluaa edustaa?

En halunnut tälle elokuvamaiselle tarinalle näin onnetonta loppua. Jään typertyneenä tuijottamaan mustaksi muuttunutta televisioruutua.

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi