Freedom Fallacy – The Limits of Liberal Feminism

"Freedom Fallacy -antologian kirjoittajien mukaan feminismin nykytila ei ole lainkaan tyydyttävä. Kritiikkiä sataa muun muassa feministisen liikkeen sisällä vallitsevalle heteroseksismille sekä ajatukselle feministisestä pornosta."

Freedom Fallacy – The Limits of Liberal Feminism
Toim. Meagan Tyler ja Miranda Kiraly
Connor Court 2015
240 s.

 ★★★☆☆ 

Feminismi on esillä kenties enemmän kuin koskaan. Beyoncé ja Miley Cyrus ovat tulleet kaapeista ulos feministeinä, radikaalista naisliikkeestä kertova Suffragettes ja naisten välisestä vallankumouksellisesta rakkaudesta kertova Carol pyörivät parhaillaan elokuvissa. Myös armottoman mediaseksikäs Kanadan pääministeri Justin Trudeau on useaan otteeseen tunnustautunut feministiksi, ja molemmat Yhdysvaltain demokraattipuolueen esivaaliehdokkaat Bernie Sanders ja Hillary Clinton ajavat feminismin asiaa.

Mutta onko feminismi välttämättä suuntautumassa oikeille urille? Freedom Fallacy – The Limits of Liberal Feminism –antologian kirjoittajien mukaan feminismin nykytila ei ole lainkaan tyydyttävä. Kirjoittajien kaarti on laaja: mukana on niin akateemikkoja kuin aktivistejakin, ja aiheet liikkuvat prostituutiosta pornoon, Naomi Wolfiin, postimyyntivaimoihin ja heteroseksuaaliseen etuoikeuteen.

Kirjoittajat syyttävät liberaalifeminismiä naisten vapautustaistelun kärjen leikkaamisesta ja feminismin idean pelkistämisestä konsumeristiseksi identiteettipolitiikaksi. Meghan Murphy, Kanadan suosituimman feministisen median Feminist Currentin päätoimittaja, kritisoi kirjoituksessaan juuri feminismin kaupallistumista. Murphyn mukaan liberaalifeministinen diskurssi hyödyttää vain kapitalismia ja patriarkaattia ja tuottaa lisää sortoa naisille luokkana.

Murphyn mukaan liberaalifeminismi mittaa naisten vapautumista sillä, paljonko nainen ansaitsee rahaa. Näin ollen rikkaat naiset nousevat naisten vapautumisen symboleiksi. Murphy käyttää purevana esimerkkinä burleskitaiteilija Dita Von Teesen lausahdusta ”jos ansaitsen lavalla 20 000 dollaria, niin eikö se ole aika voimauttavaa?”. Murphy toteaa ironisesti, ettei feminismissä ole kyse siitä, että Von Teese voi rahoillaan ostaa jälleen uudet Christian Louboutinin korkokengät.

Myös Kate Farhall kritisoi omassa artikkelissaan konsumeristista identiteettipolitiikkaa, jonka raamattuina toimivat Cosmopolitan ja muut vastaavat julkaisut. Farhallin mukaan tällainen versio feminismistä sulkee pois rasismin, pornon, kapitalismin, patriarkaatin ja heteroseksuaalisuuspakon kritisoimisen. Farhall kyseenalaistaa myös Beyoncén feminismin kritisoimalla tämän lyriikoita, joissa Tina Turnerin kokemaa parisuhdeväkivaltaa romantisoidaan.

Julia Long arvostelee puolestaan feministisen liikkeen sisällä vallitsevaa heteroseksismiä ja hetero-oletusta, joka on marginalisoinut lesbofeministit feministisessä liikkeessä. Longin mukaan feministisessä liikkeessä ei käydä tarpeeksi keskustelua heteroseksuaalisuuden institutionaalisesta asemasta eikä heteroiden etuoikeuksista. Longin mukaan myöskään LGBTQIA-yhteisöissä ei harjoiteta heteroseksismin kritiikkiä saati suuntauduta lesbofeministisesti.

Uusliberalismin kritiikki on läsnä antologiassa voimakkaasti. Margaret Thorntonin mukaan uusliberalismi ja kasvavat leikkaukset vaikeuttavat naisten asemaa entisestään. Feodaaliset maskuliinisuusihanteet ovat lisääntyneet, ja yhteiskuntakriittinen feministinen teoretisointi on suljettu akateemisiin norsunluutorneihin.

Kirjoituksissa käsitellään myös rasismia, jota Shakira Hussein ja Camille Nurka kutsuvat uudeksi orientalismiksi post-koloniaaliteoreetikko Edward Saidia mukaillen. Uudella orientalismilla on pitkä historia aina Gustave Flaubertista uusateismin guruun Richard Dawkinsiin. Nämä länsimaiset intellektuellit ovat pitäneet yllä kolonialistista kuvastoa.

Uusi orientalismi polkee erityisesti musliminaisten oikeuksia, ja Husseinin ja Nurkan mukaan tämä ilmenee etenkin siinä, miten länsimaiset liberaalit ovat patologisen huolestuneita naisten sukupuolielinten silpomisesta (FGM, female genital mutilation). Kirjoittavat nostavat esiin naisten sukupuolielinten kirurgisen muotoilun länsimaissa (FGCS, female genital cosmetic surgery): heidän mukaansa on tekopyhää, miten länsimaiset liberaalit pitävät FGM:ia barbaarisena ja takapajuisena ilmiönä, mutta samanaikaisesti väittävät FGCS:n olevan lääketieteellinen toimenpide, joka tapahtuu vapaasta tahdosta. Näillä kahdella ilmiöllä on kuitenkin Husseinin ja Nurkan mukaan paljon yhteistä: molempien taustalla on patriarkaalinen malli siitä, millainen naisen kehon tulee olla. Myös Naela Rose käsittelee omassa kirjoituksissaan FGM:ia sitä vastustavan aktivistin näkökulmasta.

Kokoelma sisältää myös voimakasta pornokritiikkiä. Meghan Donevan lyttää artikkelissaan jyrkästi kaikki mahdollisuudet feministiseen pornoon. Donevanin mukaan pornoa puolustavat tutkijat nostavat harvoin esiin sitä, miten rasistisesti pornossa kohdellaan mustia ja aasialaisia näyttelijöitä. Myös pitkän linjan antipornoaktivisti Rebecca Whisnant hyökkää kirjoituksessaan pornoa vastaan.

Antologian kirjoittajat ovat selvästi vihaisia naisten kokeman sorron takia. Uskon silti, että monet muut feministit ovat antologian kirjoittajien kanssa voimakkaasti eri mieltä.

Keskustelun herättäjänä Freedom Fallacy on kuitenkin erittäin tehokas, ja kirjan sanoma jää pitkäksi aikaa mieleen.

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi