Pantava ennen

"Olemme tottuneet siihen, että leffoissa miehet voivat ikänsä puolesta olla vastanäyttelijä-rakastajattariensa isiä."

Amy Schumerin mahtavassa Last Fuckable Day -sketsissä neljänkympin paremmalla puolella olevat näyttelijättäret juhlivat Julia Louis-Dreyfusin viimeistä päivää pantavana naisena. Media on nyt päättänyt, että mm. HBO:n Rouva varapresidentti -sarjan päätähti Louis-Dreyfus ei ole enää seksuaalisesti haluttava.

Kolmekymppinen Schumer kysyy kollegoiltaan milloin miesten parasta ennen -päivä on. Ei tietenkään ikinä, miehet voivat televisiossa jörniä päivät pääksytysten, vaikka ulos tulee Schumeria lainatakseni vain valkoisia hämähäkkejä.

 

Kultainen mummo vai sydämetön narttu?

Rapakon takana useat naisnäyttelijät ovat kritisoineet yli neljäkymppisten naisten näkymättömyyttä mediassa, erityisesti televisiossa ja elokuvissa. Olemme tottuneet siihen, että leffoissa miehet voivat ikänsä puolesta olla vastanäyttelijä-rakastajattariensa isiä (tai isoisiä, kuten esimerkiksi Ansa viritetyn Sean Connery ja Catherine Zeta-Jones), mutta harvemmin Hollywood-elokuvissa törmää toisinpäin olevaan asetelmaan.

SATC_Sam2
Sinkkuelämää

Monessa mielessä uranuurtaja Sinkkuelämää toki teki tämän jo yli kymmenen vuotta sitten, ja sittemmin televisiossa on nähty seksuaalisesti ja poliittisesti aktiivisia kypsempiä naisia useampaa otteeseen. Liian usein naisten roolit ovat kuitenkin edelleen miehille alisteisia: äitejä, sihteereitä, vaimoja ja tyttäriä.

Naisten rooli on olla kolmekymppiseksi asti halun ja himon kohde, mutta neljänkympin paremmalla puolella roolitarjonta on ohutta ja sisältö lähes läpikuultavaa: joko kultaisia mummoja tai ilkeitä, sydämettömiä narttuja à la Meryl Streep leffassa Paholainen pukeutuu Pradaan.

Jotain naisten elokuvauran lyhytkestoisuudesta kertoo esimerkiksi tapaus Sally Field. Hän näytteli vuonna 1988 Tom Hanksin rakkauden kohdetta, mutta kuusi vuotta myöhemmin hänen pantavuusindeksinsä oli selvästi romahtanut, sillä Field sai Forrest Gumpissa tyytyä Hanksin äidin rooliin. Field on Hanksia kymmenen vuotta vanhempi.

Woody Allenin elokuvissa sen sijaan neito vaihtuu vuodesta toiseen nuorempaan: Annie Hallissa Diane Keaton oli 31, Match pointissa Scarlett Johansson 21.

 

Suoratoistopalvelut edelläkävijöinä

Jos aiemmin kaapelikanavat, kuten Sinkkuelämää näyttänyt HBO, ovat olleet muutoksen airuina, nyt vetovastuu on siirtymässä suoratoistopalveluille.

Netflixissä on katsottavissa kaksi kautta Frendien luojan uutta sitcomia Grace and Frankie, jonka pääosissa ovat seitsenkymppiset Jane Fonda ja Lily Tomlin. Grace and Frankie on ihanan lämmin ja sydämellinen, mutta samalla mahtavan epäkorrekti ja roisi, kuin Tyttökullat päivitettynä 2000-luvulle liukastekeskustelujen kera.

Yksi Grace and Frankie -sarjan vahvuus on sen painopiste, joka on naisten välisessä ystävyydessä ja heidän elämässään eikä entisissä tai nykyisissä miehissä tai edes lapsissa.

Grace and Frankie
Grace and Frankie

Nyt kun television uusi kulta-aika on tuomassa myös eri-ikäisiä naisia televisioon, seuraava haaste on tuoda myös vähemmistöjen kirjo esiin myös televisioon ja elokuviin. Tässäkin Netflix on ollut edelläkävijä, sillä vuodesta 2013 pyörineessä Orange is the New Black -sarjassa on mukana transnainen. Koskahan Salkkarit seuraa perässä?

 

Vaikuttamista kameran takaa

Koska näyttelijät harvemmin pystyvät vaikuttamaan omaan työhönsä ja sitä kautta alaan yhtä paljon kuin esimerkiksi ohjaajat ja tuottajat, jotkut näyttelijät ovat hypänneet kameran taakse.

Esimerkiksi Meryl Streep haluaa käyttää vaikutusvaltaansa edistääkseen kypsempien naisten asemaa televisiossa ja elokuvissa: Streep on perustanut oman käsikirjoituskoulutuksen yli 40-vuotiaille naisille, jossa mentoreiden avulla hiotaan käsikirjoituksia huippuunsa.

Samoin Geena Davis tuo aktiivisesti esille mediamaailman epätasa-arvoisuutta oman aihetta tutkivan instituuttinsa Geena Davis Institute on Gender in Median kautta.

Samankaltaista kehitystä on nähtävillä myös suomalaisessa viihdemaailmassa. Esimerkiksi Minna Haapkylä on siirtynyt osittain tuottajaksi, ja Tiina Lymi nykyään näyttelemisen lisäksi käsikirjoittaa ja ohjaa niin televisiota kuin elokuviakin.

Suomessahan naisia elokuvaohjaajina on suhteellisen paljon, mutta he eivät silti ole suurelle yleisölle juurikaan näkyvillä. Liian usein naisten tekemä taide lokeroidaan niin, että siitä voivat nauttia vain naiset.

 

Anteeksipyytelemättömiä roolimalleja

Brittiklassikko Absolutely Fabulous on malliesimerkki siitä, että naisten tekemä taide voi upota ihan kehen tahansa, jos vain huumorintajua piisaa. Ab Fab on kaikessa törkeydessään täydellisen mahtava esimerkki siitä, ettei kenenkään tarvitse hiljaa ja kiltisti sopeutua rooliin, jota itselle tarjotaan.

Edina Monsoon on ollut yksi esikuvistani lapsesta lähtien Hannele Laurin ja Eija Vilppaan Hynttyyt yhteen -sarjan Virpin ja Vapun lisäksi. Enenevissä määrin näiden pioneerien vaikutuksen alaisena kasvaneet naiset pyrkivät pois miesten heille asettamista rooleista: me olemme muutakin kuin pantavia objekteja, mutta tila täytyy ottaa itse, kukaan ei sitä tarjottimella tuo. Tarvitaan avauksia, joita Meryl Streep, Jane Fonda, Mari Rantasila ja Elina Knihtilä mediassa tekevät.

Leimautuminen hulluksi muijaksi on pieni hinta siitä, että voi olla mukana muutoksessa.

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , ,

Kommentoi