Akvarelleja Engelin kaupungista

"Jukka Viikilän lyyrinen proosateos Akvarelleja Engelin kaupungista on itsekin kuin akvarelli: pieniä kokonaisuuksia täynnä kauneutta ja kirkkautta."

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Gummerus 2016
213 s.

 ★★★★☆ 

Carl Ludvig Engelin kädenjälki näkyy ympäri Helsinkiä, mutta silti häntä tulee ihmisenä ajateltua harvoin. Engel on kuin vesivärimaalari, joka pensselillään loihtii tyhjälle kankaalle kirjastoja, kirkkoja ja kartanoita.

Siitä Jukka Viikilän romaanin nimikin: Akvarelleja Engelin kaupungista.

Engelin päätyö Helsingissä on Senaatintorin empiremiljöö, johon kuuluvat tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna, yliopiston päärakennus ja Kansalliskirjasto. Uusklassista empiretyyliä suosinut Engel (1778–1840) rakensi Suomen suuriruhtinaskunnan uudelle pääkaupungille monumentaalikeskustan. Helsinki oli tuolloin pikkukaupunki, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta, mutta vuoret räjäytettiin maan tasalle Venäjän keisarin ja saksalaisen arkkitehdin suuren vision tieltä.

Engel ehti suunnitella lukuisia rakennuksia ympäri Suomea: kirkkoja, pappiloita, kouluja, sairaaloita, majakoita, vankiloita. Sääli muuten, ettei Engelin Bulevardille rakentamaa ylellistä kotitaloa ole säästetty museona! Puista empiretaloa ympäröi Helsingin ensimmäinen puutarha, mitä kaupunkilaiset ohikulkiessaan pysähtyivät ihmettelemään.

Viikilän (s. 1973) romaani sukeltaa tasan 200 vuotta ajassa taaksepäin vuoteen 1816. Helsingistä on tullut Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki neljä vuotta aiemmin, ja Venäjän keisari haluaa tehdä vaatimattomasta pikkukaupungista loisteliaan tukikohtansa valtakuntansa länsiosassa. Tähän tehtävään hän valitsee 38-vuotiaan Engelin, joka on jo näyttänyt taitonsa Berliinissä, Tallinnassa ja Pietarissa.

Engel saa työn, jollaisesta arkkitehti voi tavallisesti vain unelmoida. Berliinin humussa ystäviensä ja sukulaisten seurassa elänyt Engel ei tosin koskaan kunnolla sopeudu kylmään, tuuliseen ja tuolloin vielä kulttuurielämältään vaisuun Helsinkiin. Hän ei myöskään opi kunnolla puhumaan ruotsia, joten hän antaa itsestään vähäsanaisen vaikutelman julkisissa tilaisuuksissa.

Engelin tarkoitus on viipyä Helsingissä kuusi vuotta. Yhä uusien töiden ilmaannuttua hän asuu vaimoineen ja lapsineen Helsingissä lopulta 24 vuotta, kuolemaansa saakka.

Engel on siis Suomen historian tunnetuimpia maahanmuuttajia! Hän ei Preussin ja Ranskan välisen sodan takia saanut taitojaan vastaavia töitä kotimaastaan. Kirja on ajankohtainen puheenvuoro Suomen nykyisessä kiristyneessä ilmapiirissä maahanmuuttajia kohtaan.

Helsinkiläinen kirjailija ja dramaturgi Viikilä on julkaissut aikaisemmin kaksi runokirjaa. Nyt hän on luonut lyyrisen proosateoksen, joka on Engelin fiktiivinen yöpäiväkirja. Teos tarjoaa välähdyksenomaisia hetkiä ja oivalluksia arkkitehdin arjesta. Välillä olisin kaivannut laveammin ja tarkemmin tietoa Engelin elämästä.

Kirja on itsekin kuin akvarelli: pieniä kokonaisuuksia täynnä kauneutta ja kirkkautta. Parinsadan vuoden takainen Suomi hevosvaunuineen ja pimeitä katuja valaisevine lyhtyineen piirtyy eläväisesti esille.

Viikilä kuvaa Engelin työorientoituneena miehenä. Hän viihtyy vapaa-ajalla parhaiten pienessä ja luotetussa ystäväpiirissä. Engel pelkää jatkuvasti tulipaloja, jotka riehuvat vähän väliä tuon ajan maailmassa. Hän elää Suomessa vuoden 1827 Turun palon aikana ja suunnittelee Turulle uuden, paloturvallisen asemakaavan.

Kirja tuo esiin myös Engelin vähän käsitellyn perhe-elämän. Hän on rakastava ja huomaavainen aviomies sekä lempeä, vaikkakin hieman poissaoleva, isä. Hän on menettänyt aiemmin pienen poikansa, ja tämä suru on painanut häneen jälkensä.

Viikilä on omistanut kirjan omalle tyttärelleen ja ylipäätään tyttärille, mihin liittyy myös hieno piirre kirjassa: Engel kirjoittaa tiuhaan rakkaasta tyttärestään Emiliestä. Vasta kirjan loppupuolella selviää, että Engelillä on myös elossa olevia poikia, mutta emme saa tietää heistä mitään, emme edes etunimiä.

Viikilä onkin tehnyt nokkelan ja liikuttavan valinnan, kun hän nostaa kirjassa tärkeään rooliin Engelin elämän naiset: tyttären Emilien ja vaimon Charlotten. Myös salaisten haaveiden kohde, viehättävä tulkki, vilahtaa välillä yöpäiväkirjan sivuilla.

Tyttäristä ei ajan tavan mukaan puhuttu mitään kodin ulkopuolella. Engel kertoi muille ihmisille ainoastaan poikiensa kuulumisista ja mainitsi ystävilleenkin nimeltä vain poikansa. Akvarelleja Engelin kaupungista korjaa historian häpeätahran: naisista vaikenemisen.

Kuitenkin vaimo ja tytär olivat paljon läsnä Engelin elämässä. Hoitivathan he kotiakin, missä Engel piirsi työhuoneellaan. Piirsi esiin Helsingin, todellisuudeksi rakentuvan mielikuvituksensa tuotteen.

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi