Chocolat

"Padillan kärsimys jää alusta loppuun asti vain kontekstiksi Foottitin ja valkoiseksi oletetun yleisön ylevän traagiselle syyllisyydentunteelle."

(Ranska 2016)
O: Roschdy Zem
N: Omar Sy, James Thiérrée, Clotilde Hesme
Ensi-ilta 29.7.2016

 ★★☆☆☆ 

Elokuva mustan klovnin elämästä alkaa ja päättyy valkoisen miehen tuskaan.

Kuubalaissyntyinen Rafael Padilla, taiteilijanimeltään Chocolat, uudisti sirkustaidetta kollegansa George Foottitin kanssa tuomalla hölmön auguste-pellen ja nokkelan valkoisen klovnin samalle lavalle. Padilla oli 1800- ja 1900-lukujen taitteen kuuluisimpia afroranskalaisia, ja hänen uransa Chocolatina vaikutti suuresti siihen, miten rodullistetut hahmot esitettiin ranskalaisessa viihteessä vielä pitkään hänen kuolemansa jälkeen.

Tähän päättyvät Roschdy Zemin ohjaaman Chocolat-elokuvan yhteydet todelliseen Padillaan. Zem käyttää historiallisia henkilöitä lähinnä lähtökohtana näennäisen antirasistiselle moraliteetilleen, jossa pääosan ottavat Padillan sijaan Foottit ja muut valkoiset hänen ympärillään. Elokuva alkaa uransa laskusuhdanteessa sinnittelevästä Foottitista, jonka nuoruuden klovninumerot eivät sytytä yleisöjä. Törmättyään sattumalta villi-ihmistä kiertävässä sirkuksessa esittävään Padillaan hän alkaa kouluttaa tätä avustajakseen uuteen kahden klovnin näytökseensä, josta tulee pian huippumenestys Pariisissa. Elokuvan varsinainen näkökulmahahmo on näin Foottit, ja Padilla jää vain ratkaisuksi hänen rahahuoliinsa sen sijaan, että olisi uraansa itsenäisesti rakentava taiteilija.

Zem käsikirjoittajatiimeineen ei ole täysin sokea elokuvansa rakenteen implikaatioille. Chocolatin jännite perustuukin Padillan ja Foottitin välille syntyvälle konfliktille ensiksi mainitun alkaessa ymmärtää, miten hänen lahjakkuuttaan ja ihonväriään käytetään hyväksi esityksissä, jotka tuntuvat huipentuvan väistämättä Foottitin hänen roolihahmolleen tarjoilemiin selkäsaunoihin. Padilla ei kuitenkaan koskaan kasva uskottavaksi henkilöhahmoksi, vaan pysyy vain peilinä valkoisten ranskalaisten rasismille ja ahneudelle.

Osasyynä tähän on muitten rodullistettujen äänien puute – koko afroranskalaisten yhteisöä edustaa Alex Descasin esittämä mielipidevanki, johon Padilla tutustuu jouduttuaan vankilaan ja poliisien kiduttamaksi puuttuvien henkilöpaperiensa takia. Padilla kelluu valkoisten maailmassa kuin rasvatäplä keiton pinnassa ja määrittyy henkilönä vain sen mukaan, miten hän poikkeaa valkoisista maanmiehistään. Tuomitessaan tavan, jolla afroranskalaiset esitettiin sadan vuoden takaisessa Ranskassa, Chocolat tulee tahtomattaan muistuttaneeksi, miten vähän asiassa ollaan nykypäivään mennessä edistytty. Villi-ihminen on vain muuttunut valkoisten säälin kohteeksi.

Omar Sy, jonka roolihahmo muutaman vuoden takaisessa Koskemattomissa kärsi samantapaisista ongelmista, tekee kuitenkin antaumuksellisen suorituksen Padillana. Hän ja Charlie Chaplinin lapsenlapsi James Thiérrée täyttävät valkokankaan erinomaisesti etenkin Padillan ja Foottitin esityksissä ja nostavat ne rytmikkään leikkauksen avustuksella elokuvan kohokohdiksi. Niiden ulkopuolella Chocolat ei kuitenkaan vakuuta, vaikka sen temaattiset epäonnistumiset jättäisikin huomiotta. Pari yllättävän rajua väkivaltakohtausta särähtävät väärällä tavalla muun elokuvan hollywoodimaisen pehmeyden rinnalla, ja höttöiset romanssi- ja uhkapelisivujuonet jäävät kokonaisuudesta irrallisiksi. Häveliäästi Padillan puoliso on muutettu elokuvassa leskeksi sen sijaan, että hän jättäisi miehensä Padillan vuoksi kuten historiallinen esikuvansa.

Epätyypillinen lopetus ansaitsee tunnustusta tietyin varauksin – Chocolat ei sorru siihen virheeseen, että vesittäisi painavaksi tarkoitettua viestiään keinotekoisen onnellisella loppuratkaisulla. Ikävä kyllä Padillan kärsimys jää alusta loppuun asti vain kontekstiksi Foottitin ja valkoiseksi oletetun yleisön ylevän traagiselle syyllisyydentunteelle, ja musta klovni on vain avustaja valkoiselle kollegalleen omaa nimeään kantavassa elokuvassakin.

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi