Hyvä kurkku:
Cargo, Helsinki

"Kukkakaali oli aivan tajuttoman hyvää, parasta ikinä. Mausteseos jäi minulle arvoitukseksi, mutta mieleen tulivat pohjoisafrikkalaiset tai egyptiläiset maut."

3.6.2016

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Vaikka reissaan ja syön sen takia ulkona paljon, käyn kotimaassa hyvin harvoin syömässä ”hienommin” ja pitkän kaavan mukaan. Ikimuistoinen ateria Tampereen Berthassa oli edellinen sellainen kokemus. Pääosin monen ruokalajin elostelu on tullut säästettyä ulkomaan reissuille – olenkin kirjoittanut aterioistani Roomassa ja New Yorkissa. Kun päätimme lähteä vaimon kanssa Helsingin reissuille kuluttaaksemme ylimääräisiä VR:n alennussarjalippuja, oli sopiva sauma kokeilla fiinimpää illastamista. Kutsuimme vielä ystävän mukaan illastamaan.

Olin kuullut toukokuussa 2015 perustetusta Cargosta paljon. Se on vanhoista satamakonteista ja niiden ilmettä jäljitellen rakennettu kahvila-ravintola Ruoholahden laitamilla Baanan päässä, Mechelininkadun kaarevan siltarummun varjossa. Se oli ilmeisesti jo alkujaan kasvispainotteinen, mutta alkuvuodesta ravintolan tiedotteessa kerrottiin panostamisesta vegaaniseen ruokaan. Villiyrttien pioneeri Sami Tallberg aloitti samalla yhteistyön ravintolan kanssa, mikä kiinnosti toki myös. Cargo tarjoaa vegaaneille sopivaa aamiaista, lounasta ja brunsseja, ja iltalistalla vegaaniset ruuat ovat jopa pääosassa. Kuolasimme jo junamatkalla tutkaillessamme ruokalistaa.

Tulimme vaimon kanssa paikalle etuajassa, joten tilasimme gin tonicit ulkopöytään. Ne oli tehty Helsinki Dry Gin –pohjaan, ja sitruunan tai limen sijaan niissä oli verigreippiä ja Napue-mestaruusdrinkin innoittamana karpaloita. En ole aiemmin pitänyt karpaloideaa minään, sillä ne eivät ole tuoneet makua juomaan. Cargossa karpalot oli kuitenkin käsitelty jotenkin marinoimalla ja ehkä lievästi murskaamalla, sillä ne levittivät heti väriä ja makua ympärilleen. Marjojen kirpeys täydensi verigreipin aromia. Hyväähän se oli. Ohi kulkeva pariskuntakin äityi kyselemään, mitä laseissamme oli.

Ystävämme saavuttua paikalle siirryimme pöytään. Ravintola oli tullut yllättäen aivan täyteen, ja kattoterassin asiakkaat kävivät hakemassa tiskiltä jatkuvasti lisää juomia (terassilla ei ollut kai myyntiä). Aloin miettiä, riittäisivätkö keittiön ja muun henkilökunnan voimat. Tarjoilija mainitsikin silminnähden häkeltyneenä, että tämä oli ensimmäinen näin kiireinen ilta – ilmeisesti jonkin lehtiarvion takia. Saimmekin odottaa annoksiamme hieman normaalia pidempään, mutta ei mitenkään häiritsevän pitkään. Vaikka henkilökunta oli välillä helisemässä, he selvisivät ryysiksestä mielestäni hyvin.

Valitsin alkupalaksi parsaa. Kuten vanhat Sylvin lukijat tietävät, kasvatan parsaa ja olen sen vuoksi aika kranttu. Hyvin harvoin jos koskaan tulen tilanneeksi ravintolassa parsaa. Vaikka Cargon raaka-aine tuli keittiön mukaan Italiasta, eli se ei voisi olla ihan tuoretta, olin yllättynyt, miten hyvältä annos maistui. Parsaa ei ollut kypsennetty liikaa, ja siinä oli juuri sellainen sokerihernettä muistuttava maku, josta pidän (ja se on merkki siitä, että poimimisesta ei ole liian pitkää aikaa). Höyrytetyn parsan kumppanina tarjottiin mesijuurimajoneesia ja pähkinärouhetta. Kokonaisuus toimi hyvin, vaikka en kyllä pystynyt erottamaan villiyrtin makua majoneesista. Mutta erottelukykyni ei huima olekaan.

Vaimo valitsi pääruoaksi parsa-sahramirisottoa. Meitä hieman arvelutti, kun huomasimme, että viereinen pöytäseurue palautti keittiöön useita lautasellisia. Myöhemmin tuttava kertoikin heidän risottonsa olleen raakaa, mutta virhe oli korjattu. Sehän on tärkeintä.

Listan mukaan risotossa oli käytetty kaura-fraichea ja cashwepähkinää, ja se olikin hyvin täyteläisen ja kermaisen näköistä. En itse käytä risotoissa koskaan mitään kerman ja juuston korvikkeita vaan nojaudun vain riisin omaan tärkkelykseen, joten maistoin hieman arkaillen. Ensimmäinen haarukallinen hämmensi kermaisuudellaan ja raskaudellaan. Mutta hetken tuumailtuani totesin, että hyväähän risotto oli, etenkin kun sen kylkeen sai palasen täydellisesti kypsennettyä parsaa. Sahramin keltaisuus ja maku oli myös saatu esiin hyvin. En ole juuri koskaan saanut onnistunutta risottoa ravintolassa, en edes Italiassa, joten tämä oli erinomainen suoritus.

Minä otin pääruoaksi purilaisen friteeratun kukkakaalin kanssa. First things first. Kukkakaali oli aivan tajuttoman hyvää, parasta ikinä. Mausteseos jäi minulle arvoitukseksi, mutta mieleen tulivat pohjoisafrikkalaiset tai egyptiläiset maut. Tulisessa dippikastikkeessa oli niin ikään jokin maku, jota en tunnistanut, mutta se toi mieleen New Yorkin itäaasialaisen ruuan kokemukset. Dippikastike oli niin hyvää, että välillä minun oli pakko dipata koko purilaistakin siihen. Burger – good. Sauce – gooooooood.

Purilaisesta on mainittava ensimmäiseksi sämpylä. Sen kuori oli ihastuttavan rapea ja kiiltävä, enkä keksi, miten se oli saatu vegaaniseen sämpylään aikaiseksi. Taikina muistutti tarpeeksi klassista purilaissämpylää, ettei siitä tullut ”liian terveellinen” tunnelma, mutta siinä oli kuitenkin itse tehdyn tuntu. Eri kerroksissa oli monta kastiketta, joiden maut kohtasivat joka puraisulla loistavasti. Perusvihannesten lisäksi välissä oli nuorta maitohorsmaa. Pihvinä oli yrttistä falafelia muistuttava tiivis mutta pehmeä kikhernepihvi. Kun sitä maistoi yksinään, mieleen tuli aavistuksen raa’aksi jäänyt falafel (eli sellainen liotetun kuivaherneen aromin aavistus), mutta purilaisen kaikkien muiden makujen kanssa se ei häirinnyt yhtään, vaan pihvi sopi niihin oikein hyvin. Etenkin kun purilaista dippasi siihen tuliseen soosiin. Ehkä olisi pitänyt tunkea väliin myös niitä kukkakaaleja.

Jälkiruokaa oli saatava. Vaimo tilasi raparperi-vaniljahyveen, minä kookospaahtovanukkaan. En ole koskaan syönyt crème brûléeta, joten pakkohan sitä oli kokeilla. Vanukas oli hieman ohuempi kuin odotin, ja ensimmäisen lusikallisen sokeripinta ei ollut paahtunut kovaksi. Mutta kun osuin rapeapintaiseen kohtaan, annoksen idea aukesi. Päällä olevat vadelmat tauottivat kookoksen makua mukavasti. Vaimon raparperi-vaniljahyve tarjottiin lyhyestä lasista myslin kera. Se oli yllättävän kanelisen makuista, ja pidin siitä jopa enemmän kuin vanukkaastani.

Tarjoilijan suosittelema viini kantoi läpi koko kolmen ruokalajin aterian.

Tungoksesta huolimatta ravintolassa oli mukava tunnelma, etenkin kun satuin yhdistämään pari tuttavaani. Cargosta tuli saman tien suosikkiravintola, jonne on päästävä uudelleen, vaikka jonkin toisen raaka-ainesesoingin aikaan.

Cargo Coffee + Vegetarian Food
Ruoholahdenranta 8
Helsinki

ma–pe 7.30–22
la 10–22
su 10–16

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi