Hyvä kurkku:
Classic Pizza, Lapinniemen kylpylä, Tampere

"Eniten yllätyin pizzapohjasta ja tajusin, miksi roomalainen ystäväni oli siihen ihastunut. Se muistutti hämmentävän paljon aitoroomalaista pyöreää pizzaa, jonka pohja on niin ohut, että se muuttuu rapeaksi säilyttäen silti osa sitkaudestaan."

3.8.2016

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Roomalaissyntyinen ystäväni ylisti ajat sitten Lapinniemen kylpylän yhteydessä toimivaa pizzeriaa ja totesi, että siellä hän on päässyt nauttimaan lähinnä roomalaistyylistä pizzaa Suomessa. Vaimon kanssa olimme pitäneet tämän mielessä, mutta kesti kauan, ennen kuin pääsimme käymään. Gastropavun Liina on käynyt pizzalla pari kertaa ja ihan pitänyt myös, joskin meillä on hyvin erilainen maku täytteiden suhteen.

Rankkasateiden jälkeen ilma kirkastui juuri sopivasti, kun tulimme kaupunkiin pikkuveljeni ja hänen vaimonsa kanssa. Pizzalounas järven rannalla sopi tunnelmaan mainiosti – enkä ollut itse asiassa koskaan tullut katselleeksi kaupunkia rauhassa Lapinniemestä käsin. Pizzerian terassilta näkymässä yhdistyy ihan hauskasti teollinen maisema vehreyteen ja kauniiseen kaupunkisilhuettiin.

Tilasin listalta Vegaano-pizzan ilman juustoa ja korvasin sen vaimon ehdotuksesta tryffeliöljyllä. Pizzassa oli munakoisoa, tuoretta siitaketta, aurinkokuivattua tomaattia, sipulia ja basilikaa. Raaka-aineet olivat yllättävän laadukkaita. Munakoiso oli paistettu taiten. Tuore siitake oli nerokas idea, sillä sieni kypsyi pizzauunissa juuri sopivasti levittääkseen hienoa aromiaan. Raaka sipuli oli leikattu mahdoliinilla niin ohueksi, että sen maku ei ollut liian hyökkäävä. Tomaattikastikekin oli oikein hyvää etenkin ottaen huomioon, että olimme ketjupizzeriassa. Tryffeliöljy oli toimiva idea: tavallisesti liiankin hyökkäävä aromi leijui sopivan häilyvästi pizzan yllä.

Eniten yllätyin pizzapohjasta ja tajusin, miksi roomalainen ystäväni oli siihen ihastunut. Se muistutti hämmentävän paljon aitoroomalaista pyöreää pizzaa, jonka pohja on niin ohut, että se muuttuu rapeaksi säilyttäen silti osa sitkaudestaan.

Tähän asti olin pitänyt Napolia ainoana käymisen arvoisena pizzeriana Tampereella – siitä huolimatta, että arviokäynnilläni minulla sattui olemaan huono säkä ja palvelu. Napolissa on hyvä täytevalikoima (suosikkini on munakoiso, herkkutatti ja vegaaninen pesto), vaikkei pohja kovin kummoista olekaan. Classic Pizza peittosi sen kuitenkin helposti. Napolin pizzasta tulee parhaimmillaankin suomalainen olo, tästä tuli melkein italialainen. Ja kun Turun Pizzarium valitettavasti lopetti jo kauan sitten pyöreiden pizzojen tekemisen, tämä oli ensimmäinen tosi hyvä kokemus pitkään aikaan.

Tämä pizza oli myös siitä harvinainen Suomessa (lukuun ottamatta Pizzariumien pizza al taglio –palasia), että se osoitti juuston tarpeettomuutta vegaanipizzassa oivallisesti. Hyvä vegaanipizza ei juustoa kaipaa. Varmaan häviän tämän määrittelykamppailun heti alkuunsa, sillä törmään pöllämystyneisiin ilmeisiin hämmentävän usein puhuessani juustottomasta pizzasta. (Onneksi sentään ilahduttavan monia sen ystäviäkin on alkanut löytyä.) Vegaanijuustot ja etenkin Violifen kaltaiset pelkkää rasvaa olevat valmisteet tuntuvat nyt olevan se juttu vegaanipizzoissa ympäri Suomen – valitettavasti, minun mielestäni. Kuulemma Tampereen Sitkokin on kehittänyt oman juustoisen vegaanipizzansa. Ehkä se pitää joskus testata ihan mielenkiinnosta, joskin skeptinen olen.

Sanottakoon kuitenkin: onhan tämä kaukana aidosta italialaisesta pizzasta, ja tietysti napolilaistyylinen pizza on paljon parempaa kuin roomalainen (saan varmasti taas huutia roomalaissyntyisiltä ystäviltäni). Suosittelen silti lämpimästi, sillä suomalaiseksi ketjupizzeriaksi tämä oli käpäyttävän kova suoritus, kuten pikkuveljeni sanoisi.

Classic Pizza
Lapinniemenranta 12
Tampere

su–to 11–23
pe–la 11–24

Kotisivut

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi