Leni Riefenstahl
ja idealisoitu ruumis

"Olympian tehtävänä oli vahvistaa Natsi-Saksan identiteettiä, yhtenäisyyttä ja voimaa."

Berliinissä syntynyt Helene Berta Amalie Riefenstahl (1902–2003) oli viime vuosisadan merkittävimpiä naistaiteilijoita: ihailtu tanssija ja näyttelijä, lahjakas ja kiistelty elokuvantekijä ja arvostettu valokuvaaja.

Elokuvataiteen pioneerina Leni Riefenstahl kokeili ennennäkemättömiä kuvakulmia, rajauksia ja leikkauksia. Hänellä oli erinomainen elokuvateknologian tuntemus: optiikan käyttö ja kehittely kuuluivat hänen vahvuuksiinsa. Riefenstahlin majesteetilliset visiot ovat vaikuttaneet esimerkiksi Bernardo Bertoluccin ja Quentin Tarantinon työnjälkeen.

Vaikka Riefenstahlin elokuvaohjaajan uran voi katsoa yltävän kahdeksalle vuosikymmenelle, hän ei ohjannut kuin kourallisen filmejä. Hänen uutta luova ja teknisesti hioutunut kädenjälkensä näkyy komeimmin kansallissosialistisen puolueen puoluekokousta tallentaneessa Tahdon riemuvoitossa (1935) sekä kaksiosaisessa dokumenttielokuvassa Olympia I ja II eli Kansojen juhla ja Kauneuden juhla (1938).

Naisena Riefenstahl oli aikanaan harvinaisuus elokuvantekijöiden joukossa, mutta poliittisista ja moraalisista syistä häntä on vaikea hyväksyä feministiseksi esikuvaksi. Riefenstahl oli 30-vuotias elokuvatähti ja esikoisohjaaja, kun hän nousi natsipuolueen lemmikiksi. Elokuvat, jotka loivat hänen maineensa, tuhosivat sen myöhemmin. Häntä syytettiin – ja syytetään yhä – natsipropagandan tekemisestä.

 

Villityttö vuoristossa

Riefenstahlin pohjaton kunnianhimo näkyi jo nuorena. Hän halusi tanssijaksi, ja vaikka hänen isänsä oli voimakkaasti ajatusta vastaan, sai Riefenstahl äitinsä tuella taivuteltua hänet lopulta puolelleen – tosin vasta vuosia jatkuneen salassa tanssimisen jälkeen.

Taiteellinen nuori nainen opiskeli maalausta sekä klassista ja modernia tanssia. Tanssijana hänet huomattiin jo ensimmäisestä esiintymisestä lähtien, sillä hän kuului Max Reinhardtin johtamaan Deutsches Theateriin Berliinissä. 1920-luvulla Riefenstahl keräsi kuuluisuutta näyttelemällä niin kutsutuissa vuoristoelokuvissa, joita saksalainen elokuvatutkija Siegfried Kracauer on pitänyt natsihenkisten tunteiden kehityskenttänä.

Riefenstahl kiinnostui elokuvien leikkaamisesta ja ohjaamisesta. Hänen esikoisohjauksensa oli Italian Dolomiiteille sijoittuva Sininen valo (Das Blaue Licht, 1932), jossa hän näytteli jälleen kerran villityttöä: rääsyihin puettua mutta puhdassydämistä Juntaa.

Lukuisat roolit Arnold Fanckin vuoristoelokuvissa tekivät vaikutuksen myös Adolf Hitleriin. Hitlerin kerrotaan lausahtaneen vuonna 1932: ”Kaunein asia, mitä ikinä olen elokuvassa nähnyt, oli Riefenstahlin tanssi meren rannalla Alppien salaisuudessa.”

Pian Hitler pyysi nuorta ohjaajaa tekemään hänelle elokuvia. Hitler uskoi jo olevansa puolueineen kohta vallassa. Riefenstahl suostui, koska kuvitteli, että taiteilijana hän voisi pysytellä erossa muun muassa Hitlerin rotupolitiikasta. Riefenstahlin kerrotaan myös päivitelleen, ettei hän kiireiltään ehtinyt paneutua natsien ajatuksiin tai ohjelmaan.

LeniOlympia2

”Nätti kuin hakaristilippu” *

Enemmän sääntö kuin poikkeus Riefenstahlin tiellä kohti nimeä ja kunniaa näyttää olleen, että hän käytti kiistatonta viehätysvoimaansa häikäilemättä hyväkseen. Voimakaspiirteinen ja atleettinen nainen sai Natsi-Saksan tulevan propagandaministerin Joseph Goebbelsin huokaamaan erään katsomansa vuoristoelokuvan jälkeen: ”Elokuvassa on myös kaunis Leni Riefenstahl. Suurenmoinen lapsi, täynnä viehkeyttä!”

Riefenstahl torjui Goebbelsin lähentely-yritykset, mutta säilytti läheiset välit Goebbelsin ja tämän Magda-vaimon kanssa. Goebbels ihaili paitsi Riefenstahlin suloja myös tämän lahjakkuutta, mutta oli käärmeissään tavasta, jolla täydellisyyteen pyrkivä elokuvantekijä alituiseen ylitti sovitut budjetit.

Hitlerin seksuaalisuus on jäänyt jonkinasteiseksi arvoitukseksi. Vaikka Riefenstahl vietteli ja suostui vieteltäväksi milloin missäkin tarkoituksessa, suurta johtajaa hän ei onnistunut kellistämään, vaikka he olivatkin läheisiä.

Riefenstahl nautti täysin rinnoin ja tunnontuskitta rahoituksesta, ihailusta ja tuesta, joita Hitler miehineen hänelle jakoi. Riefenstahlin muistelmat ilmestyivät vuonna 1987, mutta nekään eivät antaneet merkkejä katumuksesta. Satavuotishaastattelussaan hän totesi sentään: ”Kadun täydellisesti sitä, että koskaan tapasin Hitlerin ja sitä, että hän otti kohtaloni haltuunsa. Siitä juontuvat kaikki sodanjälkeiset vaikeuteni.”

LeniOlympia

Riefenstahlin kiistelty perintö

Nelituntista, vuoden 1936 Berliinin kesäolympialaisista kertovaa Olympiaa pidetään edelleen yhtenä parhaista urheilukisoja käsittelevistä dokumenttielokuvista. Sen vaikutusta urheiluelokuvaan ja -valokuvaan ei voi liioitella. Poliittisesti Olympian, kuten Tahdon riemuvoitonkin, tehtävänä oli vahvistaa Natsi-Saksan identiteettiä, yhtenäisyyttä ja voimaa.

Berliinin olympialaisiin suhtauduttiin maailmalla varauksella. Kansainvälinen olympiakomitea vaati, että kaikkiin etnisiin ryhmiin ja uskontoihin kuuluvien oli päästävä kisoihin. Lopulta Saksaa edusti jopa puoliksi juutalainen, Yhdysvaltoihin muuttanut miekkailija Helena Mayer. Afroamerikkalaisen Jesse Owensin neljä kultamitalia kismittivät Hitleriä.

Natsit ihailivat terveyttä, kauneutta ja fyysistä kyvykkyyttä. Riefenstahl kuvaa Olympiassa äärimmilleen treenattujen kehojen liikettä näkemyksellisesti ja ammentaa ideoita muun muassa klassisesta antiikista. Vaikka arjalaisen vaaleat saksalaisurheilijat saavat elokuvassa kosolti huomiota, kuvaa Riefenstahl yhtä lailla myös muiden maiden ja etnisten ryhmien edustajia. Herbert Windtin musiikki tukee elokuvan rytmiä.

Olympian ensiesitys ajoitettiin Ufa-palatsiin Hitlerin syntymäpäiväksi. Myöhemmin Riefenstahl kiersi maailmalla esittelemässä saavutustaan. Mainoskiertue toi hänet myös Suomeen, jossa yksi Riefenstahlin isännistä oli sisäministeri ja urheilujohtaja Urho Kekkonen. Olympia esitettiin kahdessa osassa Bio Rexissä Helsingissä. Elokuvanäytöksissä nähtiin myös C. G. E. Mannerheim.

Sodan jälkeen Riefenstahl oli vaikeuksissa, mutta mikään ei näyttänyt lannistavan häntä. Kun elokuvien teosta tuli hänelle mahdotonta, ryhtyi hän valokuvaajaksi. Riefenstahl julkaisi valokuvakirjoja muun muassa Sudanin nuba-heimosta.

Nämä ”hänen nubiensa” kuvat herättävät kysymyksiä toisista, rodullistetuista kehoista, joita kuvaajan täydellistä muotoa etsivä katse hallitsee. Riefenstahl ei ota valokuvissaankaan kantaa, vaan hän vaalii naiivia ajatusta puhtaasta taiteesta ja taiteilijan ulkopuolisesta, epäpoliittisesta katseesta.

* Amerikkalaistoimittaja Walter Winchell Riefenstahlista.

Leni Riefenstahlin kuva UR Cameras / CC.
Olympia-kuvat Breve Storia del Cinema / CC.

Lähteet:
Steven Bach: Leni Riefenstahl. Elämäkerta. (Otava, 2008)
Petri Immonen: Leni Riefenstahlin muistokirjoitus. (Helsingin Sanomat, 8.9.2003)

Jari Sedergren: Leni Riefenstahl on kuollut. (Ennen & nyt 3/2003)

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi