Hyvä kurkku:
Kaffehuset August, Vaasa

"Tästä tulivat vanhat ajat mieleen, kun kasvissyöjä saattoi odottaa aina pettyvänsä ravintolassa."

3.9.2016

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Kävin Vaasassa ensimmäistä kertaa sivarivuosieni, melkein neljännesvuosisadan jälkeen. Niistä ajoista ja kasvissyönnistä muistissa olivat lähinnä sivarikeskuksen hyvin riisutut kasvisannokset, joiden ansiosta laihduin toistakymmentä kiloa lyhyessä ajassa. Nyt olen reippaasti pulskempi, ja ajat ovat muuttuneet. Pienemmissäkin kaupungeissa kasvisruokaa alkaa löytyä hyvin, ja parin vuoden sisään vegaaniannoksiakin on hiipinyt ruokalistoille.

Seminaariseurueellemme oli varattu pari pöytää, ja ravintolasta oli vakuutettu varausta tehdessä, että kasvisruokaakin löytyisi. Minä olin ottanut etukäteen yhteyttä ja varannut minulle ja ystävälleni vegaaniruokaa. Ystävällinen vastaus tuli nopeasti, mikä lupasi hyvää.

Valitettavasti homma ei mennyt ihan putkeen. Vegaanitilaus oli mennyt perille, mutta valitettavasti jostain syystä vain yhdelle aterioijalle. Onneksi keittiö pystyi reagoimaan. Sen sijaan listalta ei vastoin ennakkotietoa löytynyt mitään muuta kasvisruokaa, mikä aiheutti ongelmia seurueessa muuten. Palvelu oli tässä kohtaa jopa lievästi töykeää ottaen etenkin huomioon sen, että tiedonkulun virheet olivat ravintolan.

Joka tapauksessa saimme ystävän kanssa vegaanisen ateriakokonaisuuden. Ensimmäiseksi ruokalajiksi oli ilmoitettu tomaattitartar, mutta käytännössä se oli enemmän bruschetta, jonka päällä oli marinoituja kirsikkatomaatin puolikkaita. Kirsikkatomaatit olivat normaalia kauppalaatua eli eivät erityisen hyviä, mutta siitä huolimatta annos oli onnistunut ihan hyvin. Kaprikset, yrtit ja tuore oliiviöljy paransivat tomaatin makua ja peittivät niiden huonoa happamuutta.

Pääruokana oli sieni-parsarisotto. Sieninä oli kantarelleja eikä herkkusieniä alkuperäisen ilmoituksen mukaan, mikä oli tietysti mukavaa. Tuoreen sienen maku oli hyvä, kuten odottaa saattoi. Parsa oli ylikypsää – minähän olen parsakranttu, koska saamme parsaa omasta maasta. Mutta sesongin ulkopuolella sillä ei ole niin väliä, koska raaka-aine ei ole korkeatasoista alkujaankaan. Eri asia on, kannattaako parsaa tarjota sesongin ulkopuolella. Tästä huolimat parsa sopi sienten kumppaniksi ihan hyvin. Itse risotto oli kuitenkin puuromaista, mikä on yleistä suomalaisissa ravintoloissa. Harvoinhan täältä kunnon risottoa saa, joten siihen nähden pääruoka ei ollut suuri pettymys. Suositella sitä ei kuitenkaan voi.

Jälkiruoka sen sijaan nauratti. Vadelmaconsommé oli käytännössä vadelmakastike, millä ei ole tietenkään mitään tekemistä kirkastetun liemen kanssa. Teknisesti tämä kai oli coulis, mutta ei nimillä ole minulle suurta väliä. Sen sijaan otti pannuun, että tämä ei ollut mikään oikea jälkiruoka, vaan listajälkiruokaan normaalisti kuuluva soosi. Olimme siis saaneet lautaselle pari kolme ruokalusikallista kastiketta. Tästä tulivat vanhat ajat mieleen, kun kasvissyöjä saattoi odottaa aina pettyvänsä ravintolassa.

Nykyään kasvissyönti on yleistä, ja vegaaniruokaa kysytään pienemmissäkin kaupungeissa – Vaasassakin vegaaniannoksia löytyy ”tavallisten” ravintoloiden listoilta. Augustissa selvästikään ei ollut ainakaan nyt halua panostaa asiaan. Soisin mieluummin silloin, että asiassa oltaisiin rehellisiä. Jos kasvisruokaa pyytävä asiakas koetaan ongelmana, hänelle kannattaa suositella jotain muuta paikkaa.

Kaffehuset August
Hovrättsesplanaden 13
Vaasa

ma–pe 9–23
la 11–23

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi