Normikriittisiä kuvia

Sarjakuvataiteilija Apila Miettinen rikkoo rajoja – niin strippien kuin esittämisenkin rajoja.

Jos valkoinen cis-mies on esittämisen normi, Moss Dash -sarjakuvan nimihahmo on esittämisen marginaalia. Apila Pepita Miettisen esikoisalbumin päähahmo on asunnoton, transsukupuolinen ja prostituoitu. Sarjakuvaromaanissa sivutaan myös alkoholismia ja erilaista hyväksikäyttöä.

Lokakuussa julkaistu Moss Dash on osa kansainvälistä Lilies of the Street -projektia, jossa eri alojen taiteilijat kertoivat seksityöläisten tarinoita. Apila Pepita Miettinen on töillään tuonut esille myös muun muassa muunsukupuolisia ihmisiä ja vastustanut rasismia, ja hän kuuluu Feministisen sarjakuvatoiminnan yhteisöön.

Miettiselle sarjakuva onkin aktivismia.

”Luin joskus teininä Tiitu Takalon sarjakuvia ja innostuin niistä ihan sikana. Tajusin, että sarjakuva voi myös kertoa ongelmista ja olla aktivismin muoto. Sarjakuvan kautta voi vähän kuin huijata ihmisiä lukemaan vaikeista aiheista. Kyllä mä haluan sarjakuvillani ottaa poliittista kantaa ja korostaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta.”

Miettisen tyyliä leimaavat silti usein totisuuden sijaan värikkyys ja kokeellisuus. Kuvat yhdistyvät toisiinsa orgaanisesti ilman tarkkoja strippien rajoja. Pinkki, turkoosi ja sininen pilkahtelevat sieltä täältä.

”Mulla on omassa mielessä semmoinen fantasiamaailmaa, jossa kaikki on sinistä, turkoosia, pinkkiä tai violetti. Se on semmoinen yksisarvismaailma.”
apila-01

Miettinen kasvoi Siilinjärvellä, Pohjois-Savossa. Lapsena hän muistaa olleensa innoissaan lukuisista animaatiosarjoista, kuten Pokemonista, ja tehneensä niistä paperille omia variaatioitaan. Kaksoissiskon kanssa hän omaksui jo varhain taiteilijaidentiteetin.

”Siinä oli mukana myös vähän kamppailua, että kumpi piirtää paremmin. Kilpakumppani tavallaan motivoi.”

Taiteilijakaksosten isä oli valokuvaaja, mikä teki kuvallisesta ilmaisusta entistä luontevampaa. Kuvien kehittäminenkin oli ilmaista isän liikkeessä.

”Tehtiin omista leluista sommitelmia ja sepitettiin tarinoita ja otettiin niistä valokuvia. Kyllä se jo oli tavallaan semmoista sarjakuvaa.”

Ennen heittäytymistään sarjakuvataiteilijaksi ja kuvittajaksi Miettinen kokeili kuitenkin varavaihtoehtoa: hän opiskeli vaatesuunnittelijaksi.

”Ajattelin, että graafisista suunnittelijoista on ihan ylitarjontaa, että eihän sillä koulutuksella saa töitä. Samalla ajattelin, että kaikillahan on vaatteita päällä, opiskelenkin sitä. Suomessa on kuitenkin vaatesuunnittelijoista ylitarjontaa. Ja aika nopeasti huomasin, ettei se olekaan mun juttu.”

Sittemmin Miettinen opiskeli graafiseksi suunnittelijaksi.

apila-02

Käsin tekemiseen tottunut taiteilija on siirtynyt enemmän ja enemmän kohti digitaalista työskentelytapaa. Se on vaikuttanut myös hänen tyyliinsä.

”Mua pelottaa välillä, että puuttuuko töistä se kädenjälki, tuleeko niistä liian kliinisen näköisiä. Yritänkin liittää paperille tehtyä kuvaa mukaan siihen digitaaliseen.”

Tyylin on joka tapauksessa taivuttava moneen, sillä omien sarjakuvien lisäksi Miettinen tekee graafista suunnittelua ja kuvituksia. Vaikka tilaustöitä ei ehkä voi kutsua aktivismiksi, yltää normikriittinen ajattelu niihinkin.

”Jos teen kuvituksia, joihin pitää piirtää joku hahmo, totta kai mietin, tarviiko siitä aina tehdä cis-mieshahmoa. Miksi se ei voisi olla joku muu hahmo kuin mitä on totuttu näkemään? Se on ehkä pientä, mutta sillä on merkitystä.”

Etenkin lapsille suunnatuissa kuvituksissa Miettinen mielellään rikkoo odotuksia. Tyttölapset eivät ole vain pitkätukkaisia, valkoihoisia prinsessoja. Eräässä tilaustyössä hänen odotettiin piirtävän ”tyttöjen harrastuksia ja poikien harrastuksia”.

”Ihan tahallani laitoin ikään kuin ’väärinpäin’ ne harrastukset, niin että tytöt pelaa jalkapalloa ja niin edelleen. Asiakas oli vaan, että onpas kiva. Ehkä sitä ei aina tule tajunneeksi, miten rajoittavaa kuvaa sitä saattaa antaa lapsille. Kun asiakas näkee sen valmiin kuvan ja kun se on hieno, niin ei ne voi sanoa ei. Näin sinne voi sniikata jotain…”

Apila Pepita Miettinen on itse muunsukupuolinen feministi, jolle normikriittisyys tulee luonnostaan. Mutta hänen mukaansa ei ole yksin marginalisoitujen asia laventaa kuvaa siitä, mikä käsitetään ”normaaliksi”.

”Cis-heteroihmisetkin voi tuoda erilaisia hahmoja teoksiinsa. Ei tarvitse olla marginaalissa tuodakseen niitä hahmoja esiin.”

apila_003

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi