Tiki Oasis, San Diego
18.–21.8.2016

Kauhua ja cocktaileja tikisissä tunnelmissa. 

Kuvat: Bettie Blackheart, Julle Jalava, Tanja Lindholm

Vuosituhannen vaihteessa Los Angeles Modernism Committee pyysi Tiki News -fanzinen Otto von Stroheimia ja Sven Kirsteniä apuun Palm Springsin polynesialaistyylisen Tropics -motellin pelastusmissioon. Ystävykset loihtivat tikihenkisen tilaisuuden, joka osoittautui menestykseksi. Tuskinpa tällöin kuitenkaan osattiin arvata, että siitä kehittyisi vuosittainen tapahtuma, joka kuusitoista vuotta myöhemmin kokoaisi yhteen tuhansia tikikulttuurin ystäviä ympäri maailmaa.

San Diegossa joka elokuun kolmantena viikonloppuna järjestettävä Tiki Oasis käynnistyy Bali Hai -ravintolassa ja jatkuu seuraavan kolmen päivän ajan historiallisessa Crowne Plaza -hotellissa. Tapahtumassa on runsaasti ohjelmaa kuten livemusiikkia, seminaareja, vintageautoshow, työpajoja, burleskia, go-go -tanssiesityksiä, cocktailkouluja, pin-up -poseerausta ja jopa joogaa. Tiki Oasis on myös merkittävä myyntitapahtuma, jossa tikiteemaiset veistokset, mukit, korut, maalaukset vaihtavat omistajaa. Toki alueelta löytyy myös paljon vintagevaate- ja levykauppiaita.

Tapahtumalla on joka vuosi eri teema, joka näkyy muun muassa seminaarien aiheissa, mutta ennen kaikkea osallistujien vaatetuksessa. Tämän vuoden teemana oli kauhu. Edellisinä vuosina on juhlittu esimerkiksi space age-, hillbilly- ja beatnik-tunnelmissa. Teemaan istuva pukeutuminen ei ole pakollista, mutta monet ovat valmiita näkemään asujen eteen vaivaa, sillä paras asu palkitaan.

image-1
Tiki Oasis -tapahtuman asuloistoa.

Tuhansien kilometrien päässä odottava arkinen aherrus on helppo unohtaa tarkkaillessaan hotellin pihalla havaijikuoseihin pukeutuneita, rommicocktaileja siemailevia festivaalivieraita. Suomalaisena huomio ei voi olla kiinnittymättä lapsiin, joita näkyy alueella runsain joukoin. Miten lapset sopivat tapahtumaan, jonka perusta on cocktailkulttuurissa?

image-2
Allasalue imaisi mukaan rentoon tunnelmaan.

Tilaisuuden järjestäjä Otto von Stroheim ei koe yhtälöä ongelmalliseksi ja toteaa, että festivaali on itseasiassa kerännyt kiitosta lapsiystävällisyydestään. Kiitos onnistuneiden vesipiste- ja aikataulujärjestelyiden, mutta varmasti myös ei-niin-humalahakuisen amerikkalaisen juomakulttuurin, ei päiväsaikaan alueella tosiaankaan kaikesta alkoholitarjonnasta huolimatta näy juopuneita.

Jos alkoholi ei olekaan herättänyt pahennusta, niin alastomuus kyllä. Burleskiesitykset jouduttiin aikoinaan siirtämään alkuillasta puoleenyöhön ja sisätiloihin, koska jotkut vieraista eivät halunneet lastensa ”joutuvan näkemään stripteasea”. Näiden amerikkalaisvanhempien ansiosta jäi minultakin keskiyön burleskishow kokematta. Suomalaisedustus oli joka tapauksessa varmistettu, sillä lavalla nähtiin helsinkiläisen burleskitaiteilijan, Bettie Blackheartin, exoticahenkinen Taboo-numero. Blackheart on aiemminkin esiintynyt järjestäjätahon toisessa tapahtumassa, Tease-o-ramassa San Franciscossa, ja tänä vuonna toteutui naisen pitkäaikaisen haave päästä pyörittämään tasseleita Tiki Oasiksen lavalle.

image-3
Kuvassa helsinkiläinen burleskitaiteilija Betty Blackheart.

Tiki Oasis hellii erityisesti autotallimusiikin ystäviä. Groovyt vakiviihdyttäjät Anja (The Rosalyns, the Loons) ja Mike (the Loons, Diddley Daddies, Ugly Things Magazine) Stax garagelevykokoelmineen saavat festivaaliväen tanssilattialle hikoamaan Mai Tait pois elimistöstä.

Jos viime vuonna päätösklubilla koettiin Chocolate Watchbandin laiskahko show, villitsi tämän vuoden garageveteraanikiinnitys the Sonics yleisöä aivan eri malliin alkukeikan vireongelmista huolimatta. Tuntemattomammat, viime vuonna julkaistun This is the Sonics -albumin biisit lunastivat paikkansa energisessä setissä, joka piti yleisön kiinnostuksen yllä hittipainotteiseen loppuun asti.

Vaikka Creepxotican kotikutoinen instrumentaaliexotica ja Jimmy Psycho Experimentin elokuvallinen kauhulounge hurmasivat, nousi kiinnostavimmaksi kauhuteemaiseksi bändiksi tusconilainen Mission Creeps. Bändin musiikissa kauhu-surf- ja punkelementit sekoittuvat tyylikkäästi eikä Cramps-assosiaatioiltakaan voi välttyä. Kolmihenkisen bändin ydin on tummaääninen laulaja-kitaristi James Arr ja basisti Miss Frankie Stein. Jo valmiiksi intensiivisen perkussiivinen soundi syventyi entisestään, kun bändi sai Tiki Oasis -keikalle vahvistukseksi bongoihin Sonicsin rumpalin Dusty Watsonin ja toisiin rumpuihin tämän vaimon Rikki Styxxin, joka soitti rumpuja myös Mission Creepsin Midnight Blood -albumilla.

image-8
Mission Creeps soitti tyylikästä kauhu-surf- ja punkelementtejä sekoittavaa musiikkiaan.

Venäläinen Messerchups istui horrorsurfillaan Tiki Oasis -teemaan täydellisesti, vaikkakin itse kaipaisin bändin repertuaariin hieman enemmän variaatiota.

Testosteroni ja olut roiskuivat maailman pelottavimmaksi bändiksi itseään nimittävän Deadboltin keikalla. Viisikymppiset kovanaamat toivat lavalle kaksi bassoa, vaaraa ja huumoria psykobillystä, garagerockista ja surfista ammentavalla musiikillaan sekä työkaluja ja karateotteita sisältäneellä lavashowllaan.

Jos ohjelmatarjonta painottuikin Tuonenjoen tuolle puolen, toi perjantain pääesiintyjä, Donna Loren, lavalle Kalifornian auringon säihkettä. Suomessa lähinnä vain pienen joukon tuntema artisti oli 1960-luvun puolivälin Yhdysvalloissa pop-kulttuuri-ikoni. Amerikkalaisyleisön tietoisuuteen hän nousi Dr. Pepper -juoman keulakuvana, mutta pääsi pian esittämään laulajan lahjojaan beach party -elokuvissa. Televisiossa hänet tunnettiin muun muassa Shindig!-musiikkiohjelman vakiovieraana sekä rooleistaan Monkees-, Dr. Kildare- ja Batman-sarjoissa. Tuotteliaiden nuoruusvuosien jälkeen Loren eläköityi 21-vuotiaana 1968 perustaakseen perheen, minkä jälkeen häntä ei juuri esiintymislavoilla ole nähty. Kiitos Lorenin elämänkerturi Domenic Prioren, hänet saatiin Tiki Oasiksen lavalle kitarataituri Deke Dickersonin ja Shindiggers yhtyeen seurassa. 60-luvun tuotannosta koostunut keikka oli lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi. Ensi vuonna 70 vuotta täyttävä Loren selvästikin nauttii esiintymisestä – niin häikäisevä voima ja tunne tämän äänestä ja olemuksesta välittyi. Toivoa sopiikin, että Tiki Oasis –keikka ei jäänyt tähden viimeiseksi.

image-5
Kalifornian aurinko Donna Loren säteili lavalla.

Edellisten vuosien tapaan seminaaritarjonta oli hengästyttävän runsas ja monipuolinen. Asiantuntijaluentoja kuultiin niin San Diegon modernistisesta arkkitehtuurista kuin kieltolain vaikutuksesta tikikulttuuriin syntyyn. Yltäkylläinen populaarikulttuurianti ulottui toki myös elokuviin. Sven Kirstenin Hula girls in cocktail ecstasy -dokumentti loi katsauksen tikikulttuurin kehitykseen. Musiikkidokumenteista mainittakoon Neil Normanin The Seeds: Pushin’ too hard sekä John Turnerin Korla, exotican uranuurtajan, Korla Panditin urasta ja elämästä kertova elokuva.

Kaikilla seminaareilla on oma alkoholisponsorinsa, jonka tuotteista yleisö pääsee lipun hinnalla nauttimaan. Hieman hintavammissa mutta yleensä loppuunmyydyissä rommisymposiumeissa pääsee tekemään vertailevaa tutkimusta (lue: juomaan eri viinoja) ja yleensä myös kokeilemaan cocktailin valmistamista itse.

Viikonlopun aikana pääsimme kuulemaan ja kokeilemaan arvostetun sanfranciscolaisen cocktailtaiturin ja Smuggler’s Cove -tikibaarin omistaja Martin Caten oppeja rommicocktailin valmistamisen saloista. Oppitunti innosti hankkimaan Caten tuoreen Smuggler’s Cove -kirjan, joka reseptien ohella esittelee tikikulttuurin ilmentymiä keskeisine vaikuttajineen alkuajoista tähän päivään.

image-6
Martin Cate opetti valmistamaan huumaavan makuisia rommicocktaileja.

Zombie cocktail -kurssilla opimme Ram Udwinin johdolla valmistamaan yhden maailman maineikkaimmista cocktaileista samalla, kun mestari itse avustajansa tuella loihti juomasekoituksen koko joukolle eli noin kahdellesadalle henkilölle. Arvonsa tuntevana tikimiksologina Udwin käytti juomaan vain tuoreita ainesosia ja jopa grenadiinisiirappi valmistettiin paikan päällä granaattiomenoista puristamalla.

image-7
Maailman parhaista ainesosista väsätyt Zombie -cocktailit veivät mukanaan.

Seuraavaan Tiki Oasikseen on vielä kymmenen kuukautta aikaa, mutta järjestelyt ovat jo täydessä vauhdissa. Tänäkin vuonna tapahtuman tapahtuman järjestäjillä Otto ja Baby Doe von Stroheimilla on apunaan parin sadan henkilön vapaaehtoisjoukko, jota ilman Tiki Oasis tuskin olisi maailman suurin tikitapahtuma. Eikä yleisökään lepää: Polynesia-popin henkeä pidetään yllä Tiki Oasis -Facebook-ryhmässä, jossa on elokuusta lähtien fiilistelty ensi vuoden International espionage -teemaa. Jos aihe miellyttää kylmän sodan aikaisen populaarikulttuurinsa hallitsevia amerikkalaisia tikifiilejä, niin kyllä se sykähdyttää kauempanakin – teemahan suorastaan vaatii näyttävää kansainvälistä agenttiedustusta elokuiseen San Diegoon.

Mikä tikikulttuuri?

Tikikulttuurilla tarkoitetaan Kaliforniassa syntynyttä populaarikulttuuri-ilmiötä, joka perustuu vahvasti fantasiaan, eskapismiin, huolettomuuteen ja hauskanpitoon. Tikissä polynesialais-havaijilaiset elementit sekoittuvat estetiikaksi, jonka kautta voi rakentaa mielikuvan elämästä trooppisella saarella ja paeta todellisuutta paikkaan ja mielentilaan, joka ei tunne kiirettä ja kireyttä. Tikin kulta-aika oli 1950–60 –luvulla, jolloin tiki oli erityisesti optimistisen cocktaileja siemailevan amerikkalaisen keskiluokan suosiossa. Tyynenmeren eksotiikasta ammennettiin vaikutteita paitsi trooppisiin juomasekoituksiin myös vaatetukseen, sisustukseen, taiteeseen, arkkitehtuuriin, elokuviin ja kirjallisuuteen. Musiikissa tiki ilmentyi jazzia, trooppisia äänimaailmoja ja afrokuubalaisia rytmejä yhdistelevänä exoticana.

http://www.tikioasis.com/

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kommentoi