Hyvä kurkku:
Bar Cón, Helsinki

"Vaikka Bar Cón ei ympäristöltään ole minun juttuni, kyllä sitä varauksin voi suositella, koska tapakset olivat selvästi laadukkaampia kuin yleensä. "

13.1.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Joulukuussa Kampin keskukseen avattu tapas- ja pintxo-ravintola Bar Cón ehti herättää tuoreeltaan innostusta facebookin Vegaaninen Helsinki -ryhmässä, sillä kuulemma vegaanisuus oli otettu listalla hyvin huomioon – viinilistaa myöten, sillä kaikki viinit on merkattu vegaanisiksi. Tarkempia arvioita en ollut vielä nähnyt, mutta kun Tieteen päivien yhteydessä löytyi sopiva ilta, päätimme lähteä kollegoiden kanssa syömään. Hyviä vegaanisia tapaksia tai pintxoja saa hyvin harvoin rakasta Komboa lukuun ottamatta, joten uusi paikka kiinnosti.

Bar Cón mainostaa olevansa ”lautalla leijuva” ravintola, joka ”sykkii elämän iloa”. Se on toisin sanoen rakennettu eräänlaiselle parvelle Kampin uuden Korttelin yläpuolelle, ja siellä soi äänekäs musiikki nuorekkaan ja varakkaahkolta vaikuttavan asiakaskunnan korville. Tunnelmassa oli jotain risteilymäistä, kun hankkiuduimme paikalle työporukalla pitkän päivän jälkeen. Tiedusteluni pöytävarauksesta ja vegaanimahdollisuudesta ei ollut mennyt perille, mutta meillä kävi säkä, sillä yhden pöydän varaus oli peruuntunut. Ja vegaanisuudesta ei tarvinnut kantaa huolta, sillä listalta löytyy useita vaihtoehtoja selkeästi merkittynä. Meitä palveli ystävällinen ja suloisesti kömmähtelevä aloitteleva tarjoilija – mutta palvelussa ei ollut alkuviivästystä lukuun ottamatta isoja ongelmia. Ainoa ongelma minulle oli paria biisiä lukuun ottamatta sietämätön musiikki. Jos arvioisin paikan omien esteettisten mieltymyksieni mukaan, en voisi suositella. Mutta varmasti monen muun mielestä ympäristö on oikein miellyttävä.

Valitsin listalta kolme tapasannosta: peruna-ruusukaalisosetta, paistettuja padrón-paprikoita sekä parsaa pähkinöillä ja tryffelillä. Juomaksi tilasin hyvää valkoviiniä; rypälettä en enää muista. Peruna-ruusukaaliannos oli hyvän makuinen, mutta ruusukaalia oli annoksessa turhan vähän. Lisäksi bubble’n’squeak -tyylinen paistettu karkea perunamuusi olisi kaivannut vahvemmin paistettua kaalia tuekseen. Padrón-paprikat oli sen sijaan valmistettu täydellisesti – annos on minun ja vaimoni suurimpia herkkuja. Se oli myös niin iso, että jaoimme sen pöytäseurueen kanssa.

Parsa-annos tuli paikalle selvästi myöhemmin, kun olin jo syönyt edelliset annokseni. Parsa oli kohtuullisen onnistunutta, joskin omaan tuoreeseen parsaan tottuneena tällainen kauden ulkopuolinen hieman vetinen raaka-aine ei lähtökohtaisesti miellytä. Parsa oli tosin kuorittua vihreää parsaa, ei valkoista, kuten listassa ilmoitettiin. Päällä oleva pähkinärouhe oli maustettu kevyesti tryffelillä. Tuskin tilaisin tätä uudestaan. Ystävän pinaattiannos sen sijaan oli oikein onnistunut.

Vaikka Bar Cón ei ympäristöltään ole minun juttuni, kyllä sitä varauksin voi suositella, koska tapakset olivat selvästi laadukkaampia kuin yleensä. Kombo on kuitenkin niin loistava ravintola myös vegaaniruokaa halajavalle, että ei tämä pääse sitä lähellekään ainakaan tällä kokemuksella.

Bar Cón
Kampin keskus, 5. kerros
Urho Kekkosenkatu 1
Helsinki

ma–to 11–23
pe 11–02
la 15–02

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi