Revi siitä huumoria

Stand-up koomikko pohtii omiensa kanssa, voiko koomikko olla onnellinen.

Olen ehtinyt tehdä stand up -komiikkaa melkein vuoden, kun onnistun saamaan parisuhde-elämäni vuosisadan sotkuun ja huomaan masennuksen kurkkivan olan takaa. Ystävieni elämä näyttäytyy ympärilläni täydellisenä ja saavuttamattomana vuosihääpäivineen, lapsineen ja omistusasuntoineen. Ei perkele. Loskaa sataa takin kauluksesta sisään ja työpäivän jälkeistä arkeani rytmittävät lähinnä Netflix-sarjat, melatoniini ja lähikapakan pizza. Koirakin kuoli. Ei perkeleen perkele.

Komediailloissa lavalle nousee silti nainen, joka saa yleisön nauramaan kepeillä seksijutuilla ja vinksahtaneella maailmankuvalla. Yksinäisyydestä vitsailu on spottivalossa helppoa, sillä lavalle nousee aivan toinen hahmo. Lava-aika tuntuu usein tarpeelliselta tauolta arjen keskellä. Keikkoja ei kuitenkaan riitä joka päivälle ja hengähdystaukojen väliin mahtuu monta iltaa, jolloin nauravien selkääntaputtelijoiden sijaan seurana ovat taas vain tietokoneen ruutu ja ne samat pizzalaatikot.

En ole kokemukseni kanssa yksin. Kaikista ihmisryhmistä juuri koomikot vaikuttavat keskimääräistä masentuneemmilta ja moniongelmaisemmilta. Esiintyjän hymynaaman takaa voi löytyä yksinäisyyttä, alkoholismia ja syviä masennuskierteitä. Koomikoille sattuu siinä missä muillekin, tulee ihan tavallisia avioeroja tai rakkautta ei tunnu löytyvän ensinkään.

Koomikoille ikävätkin sattumukset ovat kuitenkin materiaalia. Ikävä ero voi olla lavalla aivan hulvaton, kunhan tarinan vain kertoo oikein ja se sisältää uuden oivalluksen. Lavalla saatetaan purkaa ja levittää kipeää tekevä asia ilta toisensa jälkeen yleisön eteen. Ja ihmiset nauravat. Repiikö se sielun hajalle vai auttaako käsittelemään elämän ongelmia? Miten on koomikko Harri Soinila, toimiiko komiikka sinulle terapiana?

”Ilman muuta komiikka on terapiaa”, Soinila kertoo. ”Olin aika vakavasti masentunut ennen kuin aloitin, ja kyllä ehdottomasti komiikka on ollut yksi tärkeimpiä tekijöitä siinä, että olen sittemmin saanut pidettyä masennuksen paremmin kurissa.” Soinilan mukaan juuri ongelmien naurunalaiseksi saattaminen vähentää niiden aiheuttamaa henkistä painolastia. Nauraminen auttaa myös etäisyyden ottamiseen.

20170203_225845

Neljä vuotta komiikkaa tehnyt Pietari Vihula edustaa toista näkökulmaa, mutta tunnistaa ilmiön hyvin. Tuntuu ainakin siltä, että koomikot usein käyttävät lava-aikaansa terapiana”, Vihula pohtii. Terapiasta saatavia neuvoja ja konkreettista apua yleisö ei kuitenkaan anna. Komiikassaan Vihula käsittelee muiden arkipäiväisten asioiden ohella myös rakkautta, tarkemmin sanottuna sen puutetta. ”En mä edes tiedä mitä rakkaus on”, Vihula myöntää. ”Mä en oo ikinä ollu parisuhteessa.” Omakohtaisia tarinoita rakkaudesta tai jostain sen kaltaisesta hänellä kuitenkin on. ”No nyt mulla on juttu siitä mitä tehdä, kun on ylitsevuotavan rakkauden kohteena tahtomattaan.”

 

Hauska ja onnellinen – mahdoton yhtälö?

Harri Soinila on nyt onnellinen. Soinila kilpaili vuonna 2016 Maailman hauskimman ihmisen tittelistä ja on tehnyt komiikkaa nelisen vuotta. Yksi hänen suosikkiaiheistaan on parisuhde. ”Onhan sitä ex-vaimoa aina terapeuttista kirota julkisesti”, Soinila kertoo viestissä, ja miehen kasvoille on helppo kuvitella pieni virne. Hän puhuu lavalla jonkin verran myös nykyisestä parisuhteestaan, vaikka kertoo kaiken olevan siinä hyvin. Pelkästä onnellisuudesta on vaikea löytää hauskaa sanottavaa. Voiko komiikkaa edes syntyä ilman konfliktia?

”Onks kellään koomikolla hyvää juttua hyvästä parisuhteesta?” naurahtaa taas Risto K. Järvinen. Järvinen on vanhan koulukunnan koomikkoja ja edustaa ainakin jossain määrin komiikan arkkityyppiä: keski-ikäistä suomalaista miestä. Kolmetoista vuotta lavoja kiertänyt koomikko naurattaa yleisöä jutuilla, joiden kohderyhmä ei välttämättä löydy joogakahviloista eikä feministisistä komediailloista.

Järvinen käsittelee usein komiikassaan aiheista tutuinta – parisuhteen nurjaa puolta. ”Hyvästä parisuhteesta ei synny kovaa taidetta”, Järvinen sanoo. Hän, kuten monet koomikot, saa esiintymiseensä mielenkiintoa ristiriidoista. Soinila on samaa mieltä konfliktin tarpeellisuudesta. ”Kyllä kai näppäriä sanaleikkejä voi syntyä ihan ilman konfliktiakin. Mutta sen syvällisempää huumoria on aika vaikea kuvitella ilman pientä kitkaa.”

Pietari Vihula on taas sitä mieltä, että koomikko ei tarvitse synkkyyttä ollakseen hauska, vaan komiikkaa voi tehdä ilon kautta ja ilman takana piilevää nurjaa puolta. ”Ei komiikassa ole sääntöjä”, Vihula toteaa. ”Konfliktia voi löytyä, muttei sen tarvitse olla mitään suurta.” Kysymykseen siitä, voiko komiikkaa tehdä puhtaasta rakkaudesta ja onnellisuudesta, hänellä ei ole helppoa vastausta. ”Pakkohan siitä ihanuudesta on jotain saada irti”, hän miettii, mutta myöntää, ettei hän osaa sellaista komiikkaa vielä tehdä.

Päälle neljä vuotta komiikkaa tehnyt Saana Peltola puhuu lavalla usein sinkkuelämästään tai rakkauden nurjista puolista. Peltola tekisi mielellään komiikkaa toisestakin näkökulmasta. ”Suoraan sanottuna olen kyllästynyt tekemään itsestäni lavalla säälittävän sinkku-uhrin, joka ei saa miestä, koska en oikeasti enää samastu siihen rooliin. Ei huvita enää nauraa sille, kuinka säälittävä olen, koska en oikeasti pidä itseäni yhtään säälittävänä.”

 

Rakkaudesta jankuttaminen

Rakkaudettoman elämän käsittely on yksi komiikan vakioaiheista. Myös parisuhteet, lapset ja entiset kumppanit saavat usein osansa koomikoiden monologeissa. Rakkauden käsittelyyn ei kuitenkaan tunnuta kyllästyvän niin esiintyjien kuin yleisönkään puolella. ”Rakkauteen ja parisuhteeseen saa jokainen koomikko oman kulman, se on jokaiselle yksi elämän tärkeimpiä juttuja kuitenkin, vaikka aihe on kaikista käytetyin” pohtii Risto K. Järvinen. ”En ole koskaan kyllästynyt aiheeseen, olen kyllä kyllästynyt huonoihin koomikoihin.”

Liioittelu on yksi komiikan tehokeinoista, joita Järvinenkin hyödyntää. Myös rankkojen aiheiden yli vieminen voi olla keino naurattaa. Usein komiikan teossa on tekijästä riippuen hienoinen raja siinä, milloin synkkien asioiden vuodattaminen menee niin sanotusti överiksi ja muuttuu kuulijoille kiusalliseksi.

Harri Soinilan mukaan yleisölle voi kuitenkin toimia mikä tahansa aihepiiri, kunhan juttu vain on hyvä. ”Jos lavalla on vain joku tyyppi nillittämässä, ei se edes ole komiikkaa”, hän toteaa. ”Perheestä ja lapsista valittaminen on vähän nähty. Olis tosi freesiä nähdä komiikkaa, jossa puhutaan siitä miten ihanaa se on”, jatkaa Pietari Vihula.

Myös Saana Peltolaa kiinnostaa syvällisempi rakkauden käsittely. ”Voisin mielummin vaikka porautua johonkin todelliseen, vaikkapa siihen, että mitä jos maailmassa ei olekaan sitä suurta rakkautta ja elämän miestä mua varten? Entä jos oikeesti kuolen yksin? Ehkä se olis kiinnostavampaa kuin se, että muija ei saa munaa. Ja kyllähän muijat aina munaa saa, joten ei siitäkään oikein kehtaa ruikuttaa. Se ei oo todellista”, Saana toteaa hurttiin tyyliinsä.

20170203_203419

Kliseistä ja totta

Minulle itselleni komiikka on suojakeino, sillä olen piilossa siinä kaikkien edessä. Naurunremakka on suojamuuri ja humalluttava tauko ahdistavasta olotilasta. Mutta olen ollut koomikko myös silloin, kun kaikki oli hyvin. Itse koen ainakin olleeni silloin parempi, sillä henkilökohtainen energia näkyy koko olemuksessa. Komiikkaa, oli se millaista tahansa, tehdään usein koko persoonalla ja sydämellä.

Pietari Vihula on puhunut lavalla monista aiheista, Weetabix-muroista yksipuolisen rakkauden kohteena olemiseen, mutta kaikkia juttuja yhdistää tunne. ”Teen tunnelähtöistä komiikkaa, sillä mitä vahvempi tunne siinä on taustalla, sitä enemmän ihmiset samastuu”, Pietari kertoo. ”Sen tilanteen ei tarvii olla aito, mutta sen tunteen pitää olla.” Onnistunut vitsi syntyy usein siitä, että tilanteeseen ja tunteeseen pääsee aina uudestaan kiinni. ”Juttu on kirjoitettava silloin, kun juttu on raaka ja haavat tuoreita, jotta sen tunteen saa talteen. Mutta tapahtumasta on päästävä vähän yli, jotta siihen saa etäisyyden ja itsensä saa tilanteesta irti”, hän pohtii. ”Jutusta pitää olla vähän irti, mutta sen pitää pikkasen polttaa, silloin se on aitoa.”

Kaikesta päätellen tuttu virsi pitää taas ärsyttävästi paikkansa. Ikävistä asioista on osattava päästää irti, vaikka komiikan takia irti päästäminen voi olla hankalaa. Vihula kiteyttää aiheen hyvin. ”Aiheuttaako komiikka sitä, että ei koskaan käsittele niitä asioita, koska pelkää, että menettää sen, mikä tekee hauskaksi?” Vihulan pohdinnassa piilee esiintyjien ikuisuuskysymys.

Mielestäni kovan taiteen tekeminen oman mielenterveyden kustannuksella on kannattavaa vain, kun taide puhuttaa sukupolvia toisensa perään vielä vuosisatoja itse taiteilijan kuoleman jälkeen. Voin rehellisesti myöntää, etteivät minun penisvitsini ole Shakespearen teoksiin verrattavia elämyksiä. Teen kuitenkin komiikkaa itseni takia, en antaakseni yhteiskunnalle mitään lahjaa. Omaa päätään voi siis säästää sillä, että kipeän asian käsittelee ennen lavalle menoa ja päästää irti vahingollisista ajatusketjuista. Tähän loppuun olisi helppoa antaa jokin kliseinen opetus elämästä, mutta olen onneksi koomikko enkä sisustustauluaforismien kirjoittaja.

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , , , , , , ,

Kommentoi