Toivon tuolla puolen

Aki Kaurismäen elokuvassa muistellaan vanhaa iskelmä-Suomea, mutta ollaan samaan aikaan vastaanottavaisia muutosten suhteen.

(Suomi 2017)
O: Aki Kaurismäki
N: Sherwan Haji, Sakari Kuosmanen, Simon Hussein Al-Bazoon, Ilkka Koivula, Nuppu Koivu, Janne Hyytiäinen
Ensi-ilta: 3.2.2017

 ★★★★★ 


Laiva saapuu Helsingin satamaan. Kauhat nostavat maihin mustaa hiiltä. Kun pimeys laskeutuu, hiilien seasta kampeaa ylös nokeen värjäytynyt mies, joka yön varjoissa hiippailee kohti kaupunkia. Seuraavana aamuna hän ilmoittautuu poliisiasemalle turvapaikanhakijaksi.

Aki Kaurismäen uutta elokuvaa Toivon tuolla puolen voidaan ohjaajan omien sanojen mukaan pitää tendenssielokuvana, joka tietoisesti hakee katsojansa huomiota, pyrkii herättelemään ajatuksia ja anoo lohtua toivottomuuden keskellä.

Elokuvaan on rakennettu kaksi toisiinsa törmäävää tarinalinjaa. Toisaalla paikkaansa Suomessa etsii Syyriasta sotaa paennut Khaled (Sherwan Haji). Hänen turvapaikka-anomuksensa hylätään, mutta Khaled päättää silti jäädä Suomeen löytääkseen kadonneen sisarensa.

Toisaalla taas kauppamatkustaja Wikström (Sakari Kuosmanen) päättää myydä varastonsa, jättää alkoholisoituneen vaimonsa ja ostaa ravintolan. Tarinalinjat yhdistyvät kun Wikström löytää Khaledin hakattuna ravintolan roskakatoksesta.

Kun näiden kahden toivottaman tiet törmäävät, syntyy uudenlaista taistelumieltä sekä suunnitelma Khaledin ja tämän siskon pelastamiseksi.

Kaurismäen elokuvia on mielestäni mahdotonta vertailla muihin kuin ohjaajan omiin aiempiin elokuviin. Toivon tuolla puolen edustaa Kaurismäen tuotannossa melko perinteistä Helsinki-elokuvaa, jossa kaupunki itse on myös tärkeässä roolissa.

Tyyli ei ole paljon muuttunut, vaikka elokuvalla onkin tällä kertaa enemmän sanomaa ja vaikuttavuutta. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja sen on myös Kaurismäki ymmärtänyt.

Vaikka henkilöhahmot ovat edelleen vähäsanaisia ja interiöörit jämähtäneet jonnekin 70-luvulle, on mukaan tullut välttämättömiä nykyajan tunnusmerkkejä. Poliisiasemalla konstaapeli näpyttelee yhä kirjoituskonetta kaksisormijärjestelmällä, vaikka vieressä loistaa sinisenä tietokoneen näyttö ja Khaledin sormenjäljet tallennetaan sähköisesti.

Elokuvassa muistellaan kaiholla vanhaa iskelmä-Suomea, mutta ollaan samaan aikaan vastaanottavaisia muutosten ja kehityksen suhteen. Kuten Jaakko Hämeen-Anttila vastikään kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissa, ei monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden ihannoinnin tarvitse olla ristiriidassa isänmaallisuuden kanssa.

 

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi