Hyvä kurkku:
Loung3, Helsinki

"Tämä oli mukava yllätysillallinen, ja palaan varmasti."

27.1.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Etsimme messureissukollegoiden kanssa kuumeisesti ruokapaikkaa lauantai-iltana, sillä en ollut tajunnut tehdä etukäteen pöytävarausta. En tiedä miksi, ainahan me pöydän varaamme. Kaikki tutut ja hyviksi todetut paikat tuntuivat olevan täynnä, enkä löytänyt to eat –listaltanikaan mitään lupaavaa tähän aikaan ja tarkoitukseen. Onneksi ystäväni keksi Kalliosta Kolmannelle linjalle pian pari vuotta sitten avatun Loung3-ravintolan. Pöytää varatessaan hän vielä varmisti, saisiko vegaanista ruokaa, ja kuulemma onnistuisi.

Olimme messu-uurastuksesta nälkäisiä ja janoisia, ja koska olimme Hakaniemessä hieman liian aikaisin, ehdimme kietaista oluet läheisessä Rytmissä. Näin pahin jano oli saatu taitettua ja pystyimme keskittymään Loung3-ravintolan tarjoilijan esittelemään ruokalistaan. Tilasimme kuitenkin gin & tonicit heti kättelyssä. Hyviähän ne.

Loung3 on harkiten niukasti sisustettu, Espanjassa aikanaan asuneen ystäväni mukaan hyvin paljon monien sikäläisten tapasbaarien oloinen. Baaritiski ja sen takana oleva seinusta on vuorattu pyöreäreunaisilla retrokaakeleilla, ja lautasiksi on valittu käden jälkeä jäljitteleviä (näin oletan) savilautasia. Vallan viehättävää, eikä nuorten tarjoilijamiesten jutustelussa ollut liiaksi sellaista ylitse pursuavaa tekorentoutta ja finglishiä, jota en kauheasti jaksa. Vanha ja kärttyinen kun olen. Tästä palvelusta tuli sellainen olo, että ravintolan porukka pitää työstään.

Tarkoitukseni oli tilata pelkkä tofupurilainen, mutta koska ystäväni halusi testata ravintolan tapaksia, tiedustelimme tarjoilijalta, onnistuisiko joidenkin annosten muuttaminen vegaaniseksi. Tarjoilijan välityksellä kokki viesti, että hän voisi tehdä risoton romesco-kastikkeeseen. Munakoisovartaita voisin myös syödä, tosin ilman tsatsikia (hyvissä ajoin etukäteen ilmoittamalla sen muuten saisi myös vegaaniversiona). Niinpä tilasimme jaettavan tapastarjottimen. Risotto osoittautui hyvin onnistuneeksi. Harvoin jos koskaan olen saanut kunnollista risottoa ravintolassa, mutta tämä toimi poikkeuksellisen hyvin. Romesco oli hauska idea, ja sen mantelisuus osui hyvin yhteen vielä aavistuksen napakan riisin kanssa. Risotossa oli myös osterivinokasta, mutta sen maku jäi melko miedoksi. Munakoisopalat sen sijaan eivät olleet kummoisia: minun makuuni niitä ei ollut kypsennetty läheskään tarpeeksi.

Tarjoilija käväisi kysymässä välillä, sopisiko kokin laittaa tofupurilaiseen hieman grillattua osterivinokasta täydennykseksi. Tottahan toki! Purilaisten saapuessa pöytään olimme ystäväni kanssa äimistyneitä, sillä välissä oli valtava lohkare savutofua – mieleen tuli Tampereen Kustaa III sen parempina aikoina. Sämpylä oli mukavan rapeapintainen ja ilmava, mikä oli iloinen yllätys, sillä se oli gluteeniton. Minulla ei ole ollut tähän asti juurikaan hyviä kokemuksia gluteenittomista leivistä, ja minua hyppii, kun liian usein vegaaniruokaa hakevan odotetaan välttävän gluteenia. Ymmärrän tämän tietysti ravintoloiden näkökulmasta: ei tarvitse varata niin laajaa valikoimaa.

Burger oli kaiken kaikkiaan hyvä, jopa erinomainen etenkin mainittujen herkullisten sienten kanssa. Talon ranskalaiset olivat myös laadukkaita, puhumattakaan keittiön herkullisesta raikkaasta ja sopivan happamasta ketsupista.

Tämä oli mukava yllätysillallinen, ja palaan Loung3-ravintolaan varmasti. Niin, kaljakin oli hyvää.

Loung3
Kolmas linja 18
Helsinki

ti–pe 16.30–23
la 15–23

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi