Three Generations

Keveän nautinnollinen ja asenteeltaan terve amerikkalaisdraama käsittelee transsukupuolisuutta pinnallisesti.

(USA 2016)
O: Gaby Dellal
N: Elle Fanning, Naomi Watts, Susan Sarandon
Ensi-ilta: 14.4.2017

 ★★½☆☆ 

Ramona on kasvanut Rayksi (Elle Fanning). Nyt teini-ikäisenä hän odottaa pääsevänsä korjaamaan sukupuolensa. Eikä hän malta odottaa, että saisi jo aloittaa testosteronikuurit ja että kuukautiset jäisivät menneisyyteen.

Ray treenaa jatkuvasti lihaksiaan ja leikkaa hiuksensa näyttääkseen ulkoisesti pojalta. Silti hän joutuu usein korjaamaan ihmisten oletuksia. Hän suhtautuu suopeasti tapaamiinsa ihmisiin, jotka näkevät hänet heti poikana. Pettymys on suuri, kun ihastuksen kohde kutsuukin häntä tytöksi.

Lopullinen sukupuolenkorjaus on vaikea päätös vanhemmille. Aluksi Rayn äiti (Naomi Watts) suhtautuu asiaan suopeasti – kunnialla ja ylpeydellä – mutta vähitellen hän alkaa tulla toisiin aatoksiin. Mitä, jos lapsi onkin erehtynyt? Mitä jos hän kymmenen vuoden päästä huomaakin tehneensä virheen?

Rayn sukupuoli ja sen korjaaminen nousevat elokuvassa aiheellisesti keskiöön. Samalla elokuva kertoo myös sukupolvien välisistä eroista ja yhtäläisyyksistä; siitä, kuinka uusi ja vanhempi polvi voivat suhtautua toisiinsa ja hyväksyä kunkin polven ajalle ominaiset piirteet keskellä muuttuvaa maailmaa.

Perhepakkaa on sekoitettu elokuvassa huolellisesti. Ray ja hänen äitinsä asuvat isoäidin (Susan Sarandon) ja tämän elämänkumppanin (Linda Emond) asunnossa. Ray tuskin muistaa isäänsä. Hänen äitinsäkään ei tunnu tietävän, missä lapsen isä nykyään elää – vai elääkö ollenkaan?

Sukupuolenkorjausta varten alaikäinen Ray tarvitsee kirjallisen suostumuksen vanhemmiltaan, joten äidin on lähdettävä etsimään kadonnutta miestään. Lopulta pakka sekoittuu entisestään ja sukulaisuussuhteet hämärtyvät. Kaikki alkaa olla niin sekavaa, ettei kukaan oikeastaan enää välitä siitä, onko Ray Ray vai Ramona.

Gaby Dellalin ohjaama Three Generations on keveä elokuva, jonka katsominen on paikoin suorastaan nautinnollista. On nokkelaa ja älykästä huumoria, silmiä häikäisevän kaunis ja boheemi miljöö sekä kuplivasti keinuvaa taustamusiikkia ja paljon hymyilyä ja kannustavia rohkaisuja. Elokuvan asenne on kaikin puolin terve ja positiivinen.

Ehkä juuri sen vuoksi elokuvan lopun dramaattinen osuus tuntuu jokseenkin päälle liimatulta ja tarpeettomalta. Pelkällä dramaattisella käänteellä ei onnistuta luomaan elokuvaan kaivattua syvyyttä. Vaikka käänne antaa Rayn perheenjäsenille mahdollisuuden kasvuun ja ymmärrykseen, jää aiheen käsittely kuitenkin pinnalliseksi.

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi