Äidinkielenopettajana runoilija on aitiopaikalla

Turkulainen Eija Tammisto päätyi kuin vahingossa opettajaksi. Viime vuonna hän pääsi toteuttamaan unelmansa, kun pitkään kytenyt julkaisuhaave toteutui.  Tammiston esikoisrunokokoelma ottaa kantaa ihmisoikeuksiin, sananvapauteen ja tasa-arvoon.

Eija Tammisto työskentelee Turussa Puolalan koulussa 7.–9.-luokkalaisten äidinkielenopettajana. Hänen omat runonsa eivät ole kuitenkaan sen tyyppisiä, että hän haluaisi niitä luetuttaa oppilailla. Vaikka jotkut oppilaat ovat kyselleet opettajan runokokoelman perään, teos on hänestä nuorille liian vaikea ja raskas.

”Olisi helpompaa yhdistää opettajuus ja runoilu, jos kirjoittaisi sellaisia Heli Laaksonen -runoja, iloisia ja hyväntuulisia, joista kaikille tulisi hyvä mieli.”

Naisen todistuksen mukaan ketään ei saa tuomita -kokoelman (Kolera, 2016) runot eivät välttämättä sovi ensikertalaiselle siitäkään syystä, että nuorten voi olla vaikea ymmärtää, ettei runon minä ole kirjoittajan oma ääni.

”Runoihin tulee toki ammennettua myös omasta elämästä tärkeitä asioita, mutta kaikkea ei tarvitse olla itse kokenut.”


Opettajaksi poikkeustapauksena

Tammisto opiskeli alun perin luokanopettajaksi Turussa. Hän oli yllättynyt päästessään koulutukseen, sillä mukaan poimitaan pääasiassa tietynlaisia, opettajaksi soveltuvia persoonia.

Juuri Interrail-matkalta palannut pitkässä mekossa ja paljain varpain haastattelussa käynyt Tammisto rikkoi räikeästi sen muotin, johon opettajaksi koulutettavat opiskelijat yleensä pakotettiin. Myöhemmin hän sai kuulla, että oli tullut valituksi ikään kuin poikkeustapauksena, joista joko tulee tai ei tule opettajia.

Joutsenosta kotoisin oleva runoilija päätyi Turkuun heti lukion jälkeen. Omien sanojensa mukaan hän tahtoi vain mahdollisimman kauas.

”Siihen aikaan monet saavuttivat asioita suhteilla. Minusta oli tärkeää ansaita itse oma paikkani.”

Turkuun oli helppo asettua. Opiskelu oli tiivistä ja sisälsi paljon ryhmä- ja paritöitä, joten ihmiskontakteja syntyi nopeasti.

Lopulta Tammisto erikoistui äidinkielen ja kirjallisuuden opettamiseen. Päätös tapahtui käytännössä arpomalla, kun kaivattua kuvataiteen erikoistumiskurssia ei syntynyt. Luokanopettajana työskentely ei tuntunut hänestä omalta alalta, minkä vuoksi hän lähti jatkamaan kirjallisuuden opintoja.

”On helpompi työskennellä murrosikäisten parissa, jotka kyseenalaistavat kaiken.”

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Tammisto pääsee aitiopaikalta seuraamaan nuorten lukutottumuksia.

”Jopa pojat innostuvat lukemaan rakkauskirjoja, kun saavat valita itse luettavansa. Tänä vuonna kasiluokkalaisia kiehtoi Fifty Shades of Grey.”

Osa oppilaista ahmii kirjoja kuin liukuhihnalta, osa mieltää kirjallisuuden liian hitaaksi lajiksi. Nykyään ketään ei enää pakoteta lukemaan Seitsemää veljestä, vaan kukin saa valita itselleen parhaiten sopivaa luettavaa. Nuoret kiinnostuvat lukemisesta helpommin, kun siitä ei tehdä pakkopullaa.

Silti monet valitsevat luettavakseen tiiliskiviklassikoita, kuten Tuntemattoman sotilaan. Muita suosittuja klassikkoteoksia ovat tänä vuonna olleet Annika Idströmin Veljeni Sebastian, Anna-Leena Härkösen Häräntappoase, Tove Janssonin kirjat, Leena Landerin Tummien perhosten koti ja Salla Simukan teokset, jotka nekin ovat jo melkein klassikkoluokituksen ansainneet. Itsensä näköinen kirja kannustaa nuorta lukemaan ja innostumaan lukemastaan.

Opetuksessa Tammiston oma kirjoittaminen näkyy siinä, että hän kirjoituttaa oppilaillaan paljon. Opettajan työssä runoilijan kynänjälki ei nouse esiin. Tammisto varoo tuputtamasta runokäsityksiään nuorille.


Äidinkielenopettaja on kielitietoinen runoilija

Kieli, täsmälliset ilmaukset, ilmaisuvoimaisuus ja havainnollisuus ovat piirteitä, jotka yhdistävät äidinkielen opettajan ja runoilijan työtä. Runous on Tammistolle tärkeä oman ilmaisun laji.

Runouden lisäksi hän on harrastanut kuvataidetta ja kuvanveistoa. Käsin tekeminen näkyy runojen kirjoittamisessakin. Tammisto kirjoittaa tekstit aluksi käsin. Runoista muodostuu monesti fragmentaarisia, ilmavia ja ruumiillisuutta korostavia tekstejä.

Tammiston kirjoittamisinnostus alkoi gradun työstämisen ohessa. Tutkielmassaan hän käsitteli Rosa Liksomin tuotantoa. Kahden pienen lapsen äidille kirjoittaminen loi oman tilan. Kirjoittamisen ja kielen analysointi Liksomin teoksissa johtivat haluun kirjoittaa myös omia ajatuksia.


Tammistolla on suuri perhe, johon kuuluu neljä lasta. Tästä syystä kirjoitusaika on sijoittunut aina jonnekin unen ja valveen rajalle. Runokuvat ilmestyvät jostain alitajunnan tienoilta.

Valmista tekstiä syntyy harvoin saman tien. Tammisto palailee unikuviensa pariin useaan kertaan. Hän saattaa tarttua yhteen sanaan, hylätä kaiken muun ja kirjoittaa kokonaan uuden runon.

Tammisto kirjoittaa lähinnä yksittäisiä runoja silloin tällöin. Tällä tavoin runokokoelmakin syntyi – yksittäisistä palasista sieltä täältä, jotka lopulta yhdistyivät kokonaisuudeksi. Kirjoittaessaan hänellä on mielessä yksi vallitseva aihe, josta tekstit kumpuavat.


Naiseuden ja vallankäytön väliset kytkökset

Runoilijalle naiseus ja vallankäyttö ovat pitkään olleet inspiroivia teemoja. Nämä teemat näkyvät myös runokokoelman keskiössä.

Kokoelman motiivina toistuvat erilaiset linnut. Alun perin Tammisto kirjoitti variksista. Varis liittyy tarinaan hänen isänsä äidistä, joka kuoli heti synnytyksen jälkeen. Linnut teoksessa viittaavat naiseuteen.

Kokoelmassa vallitsee myös vahva ruumiillisuuden teema.  Siihen sisältyy tekstiä vanhasta keittokirjasta, jossa kerrotaan kuinka lintu puhdistetaan ja kynitään oikeaoppisesti. Lintujen operointi on yksi linkki vallankäytön teemaan. Teoksessa asettuvat rinnakkain päänsisäinen vallankäyttö sekä ulkoisen, näkyvän vallankäytön lajit.

Tammiston runokokoelman nimi Naisen todistuksen mukaan ketään ei saa tuomita on lainattu Magna Cartaa käsitelleestä artikkelista. Magna Carta on 1200-luvun Britanniassa julkaistu säädöskokoelma.

Tammiston oman kokoelman voi nähdä puhuvan sananvapauden, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Naiseus on Tammiston mukaan tietynlainen, alitajuisesti synnytetty muotti. Hänelle naisten oman äänen kuuluminen on hyvin tärkeä asia. Siksi runokokoelma onkin omistettu vaiennetuille.

Omalla tavallaan Tammisto mieltää olevansa feministi. Yhdeksäsluokkalaisille jaettavan Chimamanda Ngozi Adichien teoksen Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä suhteen hän on toiveikas.

”On tärkeää puhua koululaisille ihmisoikeuksista ja etenkin naisten oikeuksista, sillä naisten oikeudet yhteiskunnassa vaikuttavat myös lasten ja nuorten asemaan. ”

Kuvat: Daniil Kozlov

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi