Kirja, joka jokaisen teini-ikäisen tytön pitäisi lukea

Kysyimme viideltä kirja-alalla työskentelevältä naiselta, minkä kirjan he toivoisivat jokaisen nuoren tytön lukevan. Entä minkä kirjan he piilottaisivat? Vastaamassa Sivumennen-podcastin Jonna Tapanainen ja Johanna Laitinen, SKS:n arkiston kokoelmapäällikkö Katri Kivilaakso, kirjailija Helmi Kekkonen ja Nide-kirjakaupan toinen omistaja Terhi Jääskeläinen.

Jonna Tapanainen (vas.) ja Johanna Laitinen. Kuvat: Satu Kemppainen


Jonna Tapanainen
, Gummeruksen tiedottaja ja toinen Sivumennen-kirjapodcastin luotseista nostaa esiin kolme teosta: Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö, Miranda Julyn Avokämmen ja Suzanne Collinsin Nälkäpeli.

”Brittitoimittaja-kirjailija Caitlin Moranin romaani Näin minusta tuli tyttö on kirja, jonka olisin itse halunnut lukea teini-ikäisenä”, Tapanainen sanoo.

”Se ei ole romaanina täydellinen, mutta tärkeämpää onkin sen ihastuttava ja täysin pitelemätön päähenkilö. Johanna ei anna ylipainon tai köyhän perhetaustansa lannistaa vaan uskoo täysin sumeilematta kykyihinsä. Häntä riivaa alati hillitön seksinhimo, ja hän uskoo olevansa rakastajanakin aivan suvereeni. Teinitytön seksuaalisuus on edelleen kirjallisuudessa usein jotain hallitsematonta ja tuhoavaa tai sitten herkän kukkasen lailla suojeltavaa. Johanna romuttaa myytit ja näyttää, että teinityttö voi päättää siitä ihan itse.”

”Miranda Julyn sankarittaret ovat puolestaan megafriikkejä, ja sellaisina äärimmäisen tarpeellisia kirjallisuudessa”, Tapanainen toteaa. ”Outo nainen on usein marginalisoitu ja seksitön, kun taas kaikenlaiset friikkiäijät ovat kelvanneet populaarikulttuurissa vaikka ensirakastajiksi.”

Avokämmen on yksi hämmentävimmistä rakkausromaaneista, joita olen koskaan lukenut ja siksi aivan loisteliaan mieleenpainuva. Miranda July myös osoittaa, että seksuaalisuus on muuttuvaa ja orgaanista – tämän nykynuoret taitavat jo ymmärtääkin.”

Entä sitten Nälkäpeli?

”Jos olisin saanut teininä lukea tämän trilogian, olisin luultavasti kajahtanut täysin ja elänyt mielikuvituksessani Panemin maailmassa vuosikausia. Katniss Everdeen on yksi mahtavimpia toimintasankareita: hän on epävarma ja ahdistunut mutta tekee aina kaikkensa suojellakseen rakkaitaan.”

Johanna Laitinen, Gummeruksen toimituspäällikkö ja Sivumennen-kirjapodcastin toinen luotsi suosittelee Stieg Larssonin Millennium-trilogiaa ja Harper Leen Pulitzer-palkittua klassikkoromaania Kuin surmaisi satakielen.

”En pääse ehkä ikinä yli siitä onnellisesta tosiasiasta, että yksi nykykirjallisuuden vahvimmista, hienoimmista ja rakastettavimmista hahmoista on yhteiskunnan ulkopuolella elävä, sosiaalisesti kömpelö mutta tietoteknisesti etevä nuori nainen”, Laitinen hehkuttaa Millennium-trilogian päähenkilöä Lisbeth Salanderia. ”Onko sattumaa, että Salanderin hahmo syntyi Peppi Pitkätossun kotimaassa? Tuskin.”

”Salanderissa yhdistyy itsevarmuus ja epävarmuus, kovuus ja pehmeys, johdonmukaisuus ja järjettömyys ihan niin kuin oikeassa ihmisessä. Trilogia alkaa mysteerinä, ja siitä kehittyy toiminnallinen takaa-ajotarina ja kansainvälinen vakoojajännäri, joka tarkastelee institutionaalista valtaa sekä miesten valtaa tyttöihin ja naisiin – feministisesti. Ja tämä kaikki erittäin koukuttavaan muotoon kirjoitettuna.”

Jatkolukemiseksi Millenniumille Laitinen suosittelee Salla Simukan Lumikki-trilogiaa, jonka päähenkilö Lumikki sanoo olevansa ”Hercule Poirotin ja Lisbeth Salanderin salattu lapsi”.

Rasismia käsittelevän Kuin surmaisi satakielen Laitinen luki itse nuorena. ”En unohda sitä ikinä.”

”Kirjan kertoja on Scout Finch, nuori valkoinen tyttö, jonka isä on raiskauksesta syytetyn mustan Tom Robinsonin puolustusasianajaja. Kirja muistuttaa, että maailma on tosi epäoikeudenmukainen paikka mutta toisaalta myös, että tärkeitä avaimia elämään ovat empatia, halu ymmärtää ja usko ihmisen hyvyyteen. Toivo paremmasta maailmasta on sitkeä, kamalassakin maailmassa.”

Katri Kivilaakso. Kuva: Gary Wornell

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kokoelmapäällikkö Katri Kivilaakso toteaa, että miesten ja naisten kirjallisuuden erottaminen toisistaan on hankalaa ja kyseenalaista. ”Siksi en osaa antaa suosituksia nimenomaan teinitytöille. Toivon, että kaikki teinit tarttuisivat rohkeasti kirjallisuuden klassikoihin.”

”Länsimaisessa kaanonissa tämä tarkoittaa helposti valtaosin miesten kirjoittamia kirjoja. Toivoisin, että nuoret tiedostavat asian ja penkovat erikseen naisten kirjoittamaa kirjallisuutta: Charlotte ja Emily Brontëa, Jane Austenia, Simone de Beauvoiria, Marguerite Yourcenaria, Marguerite Durasta, Violette Leducia, Margaret Atwoodia, Toni Morrisonia…”

Jean Rhysin Siintää Sargassomeri on hieno kirja, kaanonia vasten kirjoitettu vähemmän tunnettu klassikko.”

Kivilaakso kertoo lukeneensa itse teininä niin romanttista viihdettä kuin Stephen Kingiä ja sotakirjojakin.

”Muistan yläasteajalta täydellisen kesäloman alun, kun löysin lähikirjastosta Herman Woukin moniosaisen toisen maailmansodan taisteluista kertovan romaanisarjan. Lukion ensimmäisellä luokalla luin jo Dostojevskia. Dostojevski oli aakkosissa ensimmäinen kirjailija, jonka tunnistin klassikoksi, ja halusin kokeilla ymmärtäisinkö siitä mitään”, Kivilaakso kertoo.

Rikoksen ja rangaistuksen lukeminen oli jonkinlainen avainkokemus. Kirjallisuuden voima avautui äkkinäisellä, pelottavalla voimalla. Tajusin, että tulisin olemaan eri ihminen ja näkemään maailman uudella tavalla luettuani Dostojevskia (ja kaikkea mikä sitä seurasi). Tätä kokemusta ja oivallusta toivon kaikille teineille.”

Lopuksi Kivilaakso haluaa nostaa esiin myös kotimaisen nuortenkirjallisuuden. ”Se on kehittynyt omista teinivuosistani valtavasti.”


Helmi Kekkonen

Kirjailija Helmi Kekkonen kertoo, että hänelle yksi rakkaimmista kirjoista läpi elämän on ollut Louisa M. Alcottin tyttökirjaklassikko Pikku naisia (1868) sekä sitä seurannut kirjasarja (Viimevuotiset ystävämmePikku miehiä ja Plumfieldin pojat).

”Luin sarjan ensimmäisen kerran noin 10-vuotiaana ja sen jälkeen monta kertaa, viimeksi muutama vuosi sitten.”

”Yhdysvaltain itärannikolla asuvan Marchin perheen ja sen neljän tyttären elämä on turvallista ja lempeää ja sen naiskuva on osittain aika konventionaalinenkin, mutta mukana on myös raikkaita tuulia. Perheen toiseksi vanhin tytär Jo haaveilee kirjailijan urasta ja on räiskyvä ja älykäs tyyppi. Hänestä muodostui minulle heti ensimmäisellä lukukerralla samankaltainen esikuva kuin L.M. Montgomeryn Vihervaaran Annasta”, Kekkonen muistelee.

Kekkosen mukaan tunnelma Alcottin kirjoissa on ihanan idealistinen ja ihmiset pyrkivät niissä aina kohti hyvyyttä ja armollisuutta.

”Tytöt kasvatetaan aktiivisiksi toimijoiksi. Alcott korostaa sitä, miten tärkeää on uskoa itseensä ja unelmiinsa ja muistaa, ettei mikään ole mahdotonta.”

”En tiedä mikä voisi olla parempi viesti tämänkään ajan tytöille, tai kenelle tahansa”, Kekkonen toteaa.


Terhi Jääskeläinen. Kuva: Tomi Reunanen

Nide-kirjakaupan toinen omistaja Terhi Jääskeläinen kertoo miettineensä useita kirjoja, joista valita, mutta lopulta päätös oli helppo:

”Luin juuri Koko Hubaran Ruskeat Tytöt -esseekokoelman, ja se on ehdottomasti kirja, jonka toivoisin jokaisen teinitytön – tai oikeastaan jokaisen suomalaisen – lukevan.”

”90-luvulla osallistuin naistutkimuksen opintoihini kuuluvalle viestintäkurssille, joka avasi silmäni: tajusin, miten syvällä yhteiskuntarakenteissa sukupuolten epätasa-arvo on ja miten vaikeaa sitä on siksi nostaa esille – purkamisesta puhumattakaan. Samalla tavalla Koko Hubara osoittaa, kuinka rasismi on kietoutunut yhteiskuntarakenteisiimme.”

Jääskeläisen mukaan Ruskeat Tytöt on paitsi sujuvasti kirjoitettu, myös älykäs ja viiltävän ajankohtainen. Oleellista on se, että Hubara – suomalainen ruskea tyttö – kirjoittaa oman kokemuksensa kautta ja juuri tässä hetkessä.

”Kirjaa lukiessa tuntui siltä, että onhan tämä nyt ihan järjetöntä! Jotain on tehtävä ja asioiden muututtava: meidän on vihdoin luotava Suomesta yhteiskunta, jossa kaikilla on mahdollisuus elää tasa-arvoista elämää”, Jääskeläinen toteaa.

”Uskon, että tämän kirjan lukeminen voi auttaa teini-ikäisiä tyttöjä näkemään oman asemansa ja roolinsa riippumatta siitä, mitä etnistä ryhmää he edustavat. He ovat tulevaisuuden päätöksentekijöitä, ja heillä on mahdollisuus rakentaa yhteiskunta, joka on parempi kaikille.”

 

Kysyimme myös, minkä kirjan raatilaisemme haluaisivat piilottaa teini-ikäiseltä tytöltä. Kukaan ei kuitenkaan innostunut piilottamisesta.

Jonna Tapanainen: ”Teinit ovat fiksuja, lukekoot kaikin mokomin vaikka kaikkien seksististen änkyrä-äijien tuotannon Philip Rothista Norman Maileriin, ne vain paljastavat valtarakenteita ja auttavat ymmärtämään, miksi maailma on sillä tolalla kuin on.”

Johanna Laitinen: ”Kaikkea saa ja voi lukea, mutta ehkä olennaisinta on, että jokaista lukemaansa kirjaa pystyisi ja saisi eritellä hyvässä seurassa: mitä kirja tahtoo sanoa, milloin se on kirjoitettu ja näkyykö se jotenkin kirjassa, millä eri tavoilla kirjaa voi lukea jne. Huonoja kirjojakin kannattaa lukea, koska silloin ymmärtää hyvän kirjan arvon.”

Helmi Kekkonen: ”Vaikka kuinka yritän, tuntuu mahdottomalta kieltää tai piilottaa jokin kirja. Kaunokirjallisuus kehittää kykyämme tuntea empatiaa ja muistuttaa siitä, ettemme ole niin erityisiä emmekä myöskään niin erilaisia kuin ehkä kuvittelemme. Siksi kehottaisinkin vain lukemaan mahdollisimman paljon, kehittämään omaa makua ja arviointikykyä, löytämään itse juuri ne kirjat joista saattaa tulla niitä rakkaimpia.”

Terhi Jääskeläinen: ”Lähtökohtaisesti en haluaisi estää ketään teinityttöä lukemasta yhtäkään kirjaa enkä usko, että se olisi mahdollistakaan siinä vaiheessa, kun lukukokemusten myötä kasvava uteliaisuus ja kirjallisuuden nälkä iskee: mitä enemmän he lukevat, sitä enemmän maailmankuva laajenee.”

”Jos jotain olisi aivan pakko piilottaa, niin omista varhaisista lukukokemuksistani muistan vastenmielisenä jonkun Henry Millerin kirjan. Ehkä herkässä teini-iässä, jolloin oma identiteetti ja seksuaalisuus ovat vasta kehittymässä, ei tyttöjen välttämättä ole tarpeen lukea kirjoja, jotka perustuvat vahvasti naisia alistaviin käsityksiin ja jopa aggressiivisiin seksikuvauksiin.”

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , ,

Kommentoi