Hyvä kurkku:
Cafe Java, Helsinki

"Kaunishan viipale oli, mutta etenkin kokoonsa nähden mielestäni tyyris, liki seitsemän euroa."

21.4.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Lasipalatsin Cafe Java on avannut ovensa remontin jälkeen. Tuttu kertoi, että se oli aikanaan ensimmäisiä kaupungin kahviloita, joista sai vegaanisen voileivän. Nykyään tarjonta on tietysti laajentunut Helsingissäkin huomattavasti. Olin menossa luentokeikalle, ja minulla oli tunti tapettavana, joten päätin houkuttelevan facebook-päivityksen innoittamana mennä kokeilemaan suklaakakkua.

Vitriinissä oli esillä vegaaniseksi merkittyä suklaatryffeli-kirsikkakakkua. Kasvisleipiäkin olisi ollut tarjolla, vegaaniselta näyttäviä, mutta en kysellyt niiden perään, sillä olisin menossa pian lounaalle. Tilasin avajaistarjouksessa olevan latten ja palasen suklaakakkua. Kaunishan viipale oli, mutta etenkin kokoonsa nähden mielestäni tyyris, liki seitsemän euroa. Mitään vegaanilisää hinnassa kuitenkaan ei ollut, vaan kaikki muutkin kakut olivat samaa hintatasoa. Myöhemmin sain kuulla, että kakku on Kanniston leipomon tuote.

Kakku oli oikein hyvää: ei liian makeaa tai rasvaista. Suklaatryffelin koostumus oli hyvä, mutta kirsikan makua jäin kaipaamaan. Vuoltua koristesuklaata oli kiva rouskutella.

Cafe Java ei noussut suurimpien suosikkien joukkoon, mutta saatanpa hyvinkin käydä toistekin herkuttelemassa.

Cafe Java
Lasipalatsi
Mannerheimintie 22–24
Helsinki

ma–to 8–22
pe–la 8–24
su 9–22

Kotisivut

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi