Kuhmon Kamarimusiikki 9.-22.7.2017

Intensiivisen festivaalizäppäilyn aikana koettiin upeita konserttielämyksiä ja tunteita laidasta laitaan sekä tutustuttiin Kuhmon henkeen koukuttuneeseen pariisilaiseen viulistiin.

Kuhmon Kamarimusiikki järjestettiin tänä vuonna 48. kerran. Tällä kertaa festivaalin teemana oli eri aikakausia ja tyylejä sekoittava zap, eli kanavalta toiselle pujottelu – joskus yllättävin seurauksin. Kävijöitä festivaalilla oli kahden viikon aikana yli 32 000 ja konserteista kymmenen oli loppuunmyytyjä. Yleisöä oli konserteissa runsaasti erityisesti festivaalin toisella viikolla, niin myös minä. Kunnianhimoinen tavoitteeni oli käydä kaikissa festivaalin kolmen viimeisen päivän aikana Kuhmon ydinkeskustassa järjestetyissä konserteissa, joita oli yhteensä kolmetoista.

 

TORSTAINA EI MIETITÄ MENNEITÄ

Kipitän Kuhmo-talolle aamupäivällä. Kello ei ole vielä edes yhtätoista, mutta talon aula on täynnä festivaalikansaa. Väsyttää, sillä olen saapunut Kainuuseen suoraan lomareissulta Etelä-Italiasta. Päivän festivaaliteemana on Muista tulevaisuus. Luvassa on neljä konserttia. Pystynkö näillä eväin repimään itseni irti Italian matkan jälkeisestä lamaannustilasta?

Kuhmo-talon Lentua-salin penkit täyttyvät. Lavan takaseinälle on heijastettu lempeä sydänkuva. Valot salissa pimenevät. Festivaalijuontaja muistuttaa, ettei esityksiä saa kuvata tai ääniä taltioida. Henkien (hengen) tanssiksi nimetty konsertti alkaa väkevin, mollivoittoisin  Johann Sebastian Bachin urkusävelin. Alan niiskuttaa liikutuksen vallassa. Italia unohtuu. Salissa on harras tunnelma. Aika pysähtyy. Konsertti jatkuu dramaattisissa tunnelmissa viisihenkisen jousijoukon soittaessa harmonisesti Wolfgang Amadeus Mozartia (Adagio ja fuuga c-molli KV 546,1788). Ennen väliaikaa kuullaan vielä Christoph Willibald Gluckia (Autuaitten sielujen karkelo oopperasta Orfeus ja Eurydike,1762) sekä Modernt-jousikvartetin soittamana Ludvig van Beethovenia (Suuri fuuga jousikvartetille B-duuri op. 133, 1825-1826). Soittajien kinttuja koristavat punaiset sukat. Omatkin jalkani alkavat vipattamaan intensiivisten rytmien tahtiin. Kappaleessa koittaa herkän hiljainen hetki. Joku yleisöstä pilaa sen rapisuttamalla pussia. Se ärsyttää, mutta nautin konsertin toisella puoliajalla soittavasta Danel-kvartetista jo zenmäisen rauhallisessa mielentilassa.

Käyn konsertin jälkeen tankkaamassa muutaman kupillisen kahvia ennen seuraavaa konserttia, jonka nimeksi on laitettu Mahatma Gandhia lainaten Ole tulevaisuus. Joukko soittajia esittää Bachin tuotantoa, ja sen jälkeen jousikvintetto Johann Michael Haydnin säveliä. Musiikki on ilmavaa, mutta minun on vaikea hengittää. Ilmassa leijuva vahva parfyymin tuoksu tukkii nieluni ja joudun poistumaan paikalta väliajan tullen apteekkiin ostamaan allergialääkettä. Lääkitys auttaa pikkuhiljaa hengenahdistukseen ja jään odottamaan pihamaalle seuraavaa konserttia.

Kuva: Tatu Hiltunen, valokuvaaja, Kuhmon Kamarimusiikki, kuvassa Lydia Kavina, theremin, Thomas Bloch, lasiharmonikka

High Tech -konsertti on ehdottomasti yksi festivaalin kohokohdista. Thomas Blochin lasiharmonikan soitto tuo Mozartin Adagio ja rondo KV 617 -teokseen (1791) uniikkia, helisevää särmää. Instrumentin läpitunkeva sointi luo upean kontrastin huilun, oboen, alttoviulun ja sellon muodostamaan pehmeään äänimaailmaan. Musiikki tekee hyvää korvilleni. Tuija-Maija Nurminen valloittaa yleisön esittäessään John Cagen Kaktus-musiikkia. Hän soittaa kaktuksen piikeillä, tuulikelloilla, puunhaloilla ja saunavastalla. Salin pikkutarkasti äänet vangitseva akustiikka antaa puitteet hypnoottisille hetkille. Konsertissa kuullaan myös Tomi Räisäsen Balloon Work kitaralle ja neljälle ilmapallonsoittajalle (2011). Korviin kantautuu vikinää ja hinkkausääniä. Ilmassa on freejazzmaista säpinää. Yleisöä naurattaa. Mielestäni tässä esityksessä ei ole mitään huvittavaa – olen hurmaantunut kuulemastani. Konsertin kruunaa Bohuslav Martinun teos Fantasia thereminille, oboelle, jousikvartetille ja pianolle (1944). Olen odottanut tätä ohjelmanumeroa, sillä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt kenenkään soittavan thereminiä. Kyseessä on elektroninen soitin, jossa on kaksi antennia ja sitä soitetaan liikuttelemalla käsiä antennien läheisyydessä, ilman fyysistä kosketusta. Olen täysin myyty thereminiä soittavan Lydia Kavinan käsien ja sormien liikehdinnästä. Tenhoavin ottein hän loihtii kauniita ja kaihomielisiä ääniä mystisellä soittimellaan. Tuijotan esitystä silmät levällään. Niin moni muukin. Yleisö ulvoo ihastuksesta soiton päättyessä, eikä syyttä.

Kuva: Tatu Hiltunen, valokuvaaja, Kuhmon Kamarimusiikki, kuvassa Priya Mitchell, viulu, Irina Zahharenkova, piano, Marcelo Nisinman, bandoneon, Zoran Marković, kontrabasso, Alberto Mesirca, kitara

Mielentilani on juuri koetun musiikkielämyksen jälkeen transsinen. Illan viimeinen Cybertango -konsertti vie kuulijan aivan toisenlaisiin, kiihkeisiin tunnelmiin. Ilmoille kajahtaa aluksi järjen vievä Jacob Gaden Tango Mustasukkaisuutta (1925). Tämän jälkeen kuullaan Astor Piazzollan Viisi tangon tunnetta (1989). Mieleni rientää kuin varkain etelän öihin intohimoa pursuavien, kauniisti räiskähtelevien ja levollisten sävelten ilotulituksessa. Tahti kiihtyy. Ennen väliaikaa saadaan nauttia tiivistunnelmaisista esityksistä, kun lavalla soivat Enrico Chapelan Nanobots viululle, sellolle, kontrabassolle, bandoneonille ja pianolle (2010),  Osvaldo Golijovin Last Round jousinonetille (1996) ja Alfred Schnittken Tango konserttisarjasta Agony (1974, sov. Vladimir Mendelssohn 2017). Musiikki on kuin tunteita tulviva tangomeri  painostavine paukkeineen ja juuri oikealla tavalla hallittuine kaaoottisine hetkineen. Väliajan jälkeen palataan Piazzollan pariin, kun vuorossa on Buenos Airesin neljä vuodenaikaa (1965-1969). Vaikka sävellys esitettiin Kuhmon Kamarimusiikissa myös viime vuonna, kuulostaa esitys nyt jotenkin tuoreelta. Ehkä syynä on muutama muutos soittajakokoonpanossa. Viulisti Priya Mitchell ja pianisti Irina Zahharenkova tuovat bandoneonin soittaja Marcelo Nisinmannin, kitaristi Alberto Mesircan ja kontrabasisti Zoran Markovićin rinnalle uudenlaista säpinää. Kemiat kohtaavat juuri oikealla tavalla. Viisikon soitanta on äärimmäisen latautunutta ja melkein eroottista. Encorena soitettu Kurt Weillin Youkali – Tango Habanera (1934) ei Piazzolla -tykityksen jälkeen enää onnistu minua sytyttämään.

 

PERJANTAISTA KUKKAISVOIMAA

Konserttimaratonini toinen päivä lähtee liikkeelle koomaisissa tunnelmissa. Torstain 12,5 tunnin mittainen hengailu festivaalilla tuntuu nyt joka solussani. Päätäni jomottaa. Konserttipäivän teemana on Kukkaisvoimaa ja ohjelmassa on viisi konserttia.

Laahustan aluksi Kuhmon kirkkoon Lemmikit -konserttiin. En tunnu heräävän Borea-kvartetin soittaessa Beethovenia (Jousikvartetto nro 16 F-duuri op.135, 1826). Kirkossa vallitsee harras hiljaisuus. En uskalla sulkea silmiäni, sillä pelkään nukahtavani. Herään onnekseni pikkuhiljaa tähän päivään Meta4:n soittaessa mahtipontisesti Franz Schubertin jousikvartettoa.

Konsertin päätyttyä vierailen festivaalin ohessa järjestetyissä taidenäyttelyissä. Esillä on Minna Seilosen Kalevalasta ammentavaa kuvataidetta Inspirational East & Mystical Northland -näyttelyssä ja 4DESIGN -näyttely, jossa on mahdollisuus tutustua Yrjö Kukkapuron, Jouko Järvisalon, Kaarle Holmbergin ja Kimmo Varjorannan viimeaikaisiin teoksiin ja pohdintoihin. Tuoleja siellä näyttää olevan esillä jos jonkinlaisia.

Juon kahvia pari kipollista ja suuntaan zombimaiset askeleeni konserttiin Kukkaisvoimaa, lastenkonsertti 7-100-vuotiaille. Paikalla on lapsia ja aikuisia. Haluaisin peittää elähtäneen naamani aurinkolaseilla. Konsertti on lyhyt, noin puolen tunnin mittainen. Ohjelmassa on kukka-aiheisia sävellyksiä Robert Schumannilta (Ruusuni, 1850), Jean Sibeliukselta (Kukat, 1916-1917) ja Johannes Strauss II:lta (Etelän ruusuja, 1880). Konsertti on nopeatempoinen, mutta minusta tuntuu, että nukahdan. Päätän jättää seuraavan konsertin väliin ja käyn virkistäytymässä majapaikassani pikaisesti.

Tunnin päästä olen jo Kuhmo-talolla odottamassa seuraavaa, kuuden jälkeen alkavaa konserttia Krysanteemit. Konsertti alkaa Giacomo Puccinin rauhoittavin sävelin (Krysanteemit, elegia jousikvartetille). Minua alkaa haukotuttamaan. Nyt on pakko skarpata! Piristyn hetkeksi, kun Meta4 ja alttoviulisti Yuval Gotlibovich soittavat Mozartia. Vaikka viisikon soitto on dynaamista ja esiintymistyyli viehättävää katsoa, nukahdan istualtani. Nytkähdän kuitenkin pian hereille ja seuraan esitystä sumuisin silmin. Oloni on ihanan raukea. Tämän jälkeen 23-päinen soittajakokoonpano esittää Stefan Heucken teoksen (Auch das Schöne muss sterben op. 15, 1991). Upean kuuloista jylinää, joka sopisi kauhuelokuvan taustamusiikiksi. Väliajan jälkeen kuullaan Modernt-kvartetin soittamana Schubertin Tyttö ja kuolema (1824). Yhteissoitto kuulostaa täydellisesti hiotulta. Erityisesti diminuendokohdat ja räjähtävät nostatukset saavat sydämeni läpättämään. Henkeäsalpaavaa taituruutta! Katsomossa jälleen voimakkaasti tuoksuvan parfyymin aiheuttama allergiakohtaus ei minua tällä kertaa suuremmin hetkauta.

Käyn hengittelemässä raikasta ilmaa Kontion koulun rannalla ja palaan Kuhmo-talolle illan viimeiseen konserttiin Kesän viimeiset ruusut. Konsertin nimi tekee minut melankoliseksi. Sali ei ole tällä kertaa aivan täynnä. Miellyttävää, kun voin ihan rauhassa tunteilla! Ensimmäisen puoliajan saksalaiset salonkisävelet (Schubert-, Schumann-, Mendelsohn- ja Strauss-vedot) jättävät minut kuitenkin kylmäksi. Konserttitunnelmassa tapahtuu toisella puoliajalla maaginen muutos Danel-kvartetin ja alttoviulisti Gotlibovichin esittäessä Johannes Brahmsia (Jousikvintetto nro 2 G-duuri op. 111, 1890). Nyt lavalla on joukko taitureita, joiden liikehdinnässä ei näy merkkiäkään tylsästä jähmeydestä. Myös oma vartaloni alkaa elämään musiikin väkevien mutkien tahtiin. Tällaista on konserttielämys parhaimmillaan!

 

PROFEETTOJEN LAUANTAI

On festivaalispurttini kolmas ja viimeinen päivä. Herään aamulla kuin uudestisyntyneenä – elinvoimaisena ja musiikin nälkäisenä. Tämän festivaalipäivän teemana on Profeettoja ja konsertteja on neljä. Lauantai alkaa Tuhlaajapoika -nimisellä konsertilla Kuhmo-talolla. Konsertissa kuullaan Mozartin duurivoittoisia teoksia ja anti on leppoisaa kuunneltavaa. Konsertin viimeinen sävellys Musiikillista hölynpölyä (1766) nostaa tunnelman kattoon. Soitto luikertelee kaikessa yllätyksellisyydessään ihon alle.

Seuraava konsertti Nuoret profeetat Kontion koululla on kuin piristysruiske lauantai-iltapäivään. Ohjelmistossa on monien mestarisäveltäjien (mm. Beethoven, Schubert, Mendelsohn, Sibelius ja Rahmaninov) lapsena luomia teoksia. Ne ovat kaikessa lyhyydessään ja yksinkertaisuudessaan täyttä neroutta. Nautinnollinen kokonaisuus!

Tämän jälkeen koululla on vuorossa konsertti Yksinäiset profeetat, jossa pääsen nauttimaan mm. Franz Liztin, Karol Szymanowskin ja George Enescun sävellyksistä. Konsertin erikoisimmat ja upeimmat hetket koittavat, kun kymmenpäinen orkesteri soittaa Charles Ivesin teoksen (The Unanswered Question kokoelmasta Two Contemplations, 1930-1935). Tunnelma salissa on keskittyneen hiljainen. Ilmassa on sointujen ja riitasointujen harmoniaa. Edes sääriäni imevät hyttyset eivät tunnelmaani nyt latista. Olen huumassa.

Päivän, ja samalla koko Kuhmon Kamarimusiikin viimeinen konsertti Profeetta, on koko kolmen päivän mittaisen festivaaliseikkailuni mullistavin kokemus. Massiivinen Georg Friedrich Händelin Messias-oratorio HWV 56 rap-artistille, jazztriolle, kamarikuorolle ja -orkesterille (1741) on kolmeosainen superspektaakkeli. Kamarikuorossa on kahdeksan, -orkesterissa 20 soittajaa. Esitys on kamariorkesterin ja –kuoron ja amerikkalaisen rap-artisti Baba Israelin zäppäilevää, sukkelasti aaltoilevaa vuoropuhelua. Orkesteri ja kuoro esittävät osionsa, räppäri vastaa freestyle-tyylillä ammattitaitoinen jazztrio taustanaan. Israelin riimittelytaidot ovat ilmiömäiset ja sangen iäkäs yleisö intoutuu antamaan spontaanit aplodit kesken esityksen. Teoksen toisen osan Hallelujah -loppuhuipennus villitsee yleisön. Minä istun hölmistyneenä tuolillani ja tuijotan ympäröiviä tapahtumia. Israel beatboksaa kuin viimeistä päivää, kuoro laulaa, orkesteri soittaa, yleisö on noussut seisomaan ja laulaa mukana. Hulvaton meno! Väliajalla eräs kuulija hihkuu: ”Ihanan jouluinen tunnelma!” Konsertti pitää mahtipontisessa otteessaan aina loppu-aameneensa saakka. Messias-oratorio on täydellinen festivaalin päätöskonsertti.

 

LÄMMINHENKINEN KOHTAAMINEN SALAKAMARILLA

Minua ei väsytä megalomaanisiin mittasuhteisiin kasvaneen konsertin päättyessä tippaakaan, vaikka kello on jo paljon. Hipsin Kuhmon Kamarimusiikkikeskuksen Salakamarille, tuohon suloiseen kesäravintolaan, joka kerää festivaalin aikana yhteen festivaalitaiteilijoita ja työntekijöitä, turisteja ja paikallisia asukkaita. Nuotio roihuaa yön pimetessä rauhoittavan puheensorinan siivittämänä.

Kuva: Stefan Bremer, valokuvaaja, Kuhmon Kamarimusiikki, kuvassa viulisti Vanessa Szigeti

Tämä tuntuu täydelliseltä miljööltä jutella Kuhmon Kamarimusiikissa esiintyneen viulisti Vanessa Szigetin kanssa, jonka tulisieluisista lavaesiintymisistä olen päässyt nauttimaan monissa tämän festivaalin konserteissa.

Pariisissa asuva Szigeti syntyi musiikkisukuun ja aloitti viulunsoiton jo pienenä tyttönä. Hän on opiskellut mm. Lontoon Royal Academy of Musicissa ja Pariisin konservatoriossa. Hän on esiintynyt lukuisilla kansainvälisillä areenoilla ja festivaaleilla, voittanut palkintoja ja opettanut mestarikursseilla monissa Euroopan maissa.

Kuhmoon Szigeti kertoo tulleensa ensimmäisen kerran jo kymmenisen vuotta sitten. Hän rakastui Kuhmon Kamarimusiikkiin välittömästi ja on vieraillut tapahtumassa tämän jälkeen joka kesä. Hän kertoo, että festivaalilla yhteys yleisöön on ainutlaatuinen. Katsomosta säteilee energiaa, jonka voi tuntea esiintymislavalle saakka. Kuulijat antavat myös välitöntä palautetta konserteista, ottavat hihasta kiinni ja tulevat rohkeasti juttelemaan. Festivaalilla vallitsee lämmin ilmapiiri ja tapahtumassa esiintyvät taiteilijat ovat kuin yhtä perhettä nauttien tunnelmasta henkeäsalpaavan kauniin luonnon keskellä.

Kuhmon Kamarimusiikissa on sellaista mystistä vetovoimaa, joka varmasti saa minut ja monet muut kamarimusiikin ystävät palaamaan taas ensi vuonna Kainuun korpeen ja ahmimaan juuri tämän festivaalin antia.

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kommentoi