Hyvä kurkku:
Ravintola Mala, Helsinki

"Kuten totesin, annos oli iso, kookas, melkoinen."

10.8.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Etsimme ystäväni ja työtoverini kanssa kiireisesti lounasta WorldCon-tapahtuman tauolla. Koska aikaa ei ollut tuhlattavaksi, menimme ensimmäiseen vastaan tulleeseen ravintolaan Pasilan messukeskuksen ulkopuolella. Lounasaika oli kuitenkin juuri loppumassa, eikä WorldCon-vieraille järjestetty iltabuffet ollut alkanut, joten jouduimme tilaamaan listalta. Se ei haitannut, sillä sieltä löytyi mapo tofu kasvisversiona (ruokalajissahan on perinteisesti usein lihaakin). Varmistimme vielä keittiöstä, että ruokalaji tulisi varmasti vegaanisena, ja kokin mukaan se on normaalistikin vegaaninen.

Joimme olusiamme takapihan kesäterassilla, ja jonkin ajan päästä pöytään kannettiin isot kukkuralliset lautaselliset tofua, josta nousi erehtymätön sichuanpippurin aromi. En ollut syönyt kunnon mapoa pitkään aikaan, viimeksi kauan sitten tamperelaisessa Zhou’s Place –ravintolassa, jonka taso on valitettavasti sittemmin vähän heitellyt.

Kuten totesin, annos oli iso, kookas, melkoinen. Jaksoin kuitenkin syödä reippaasti kaiken, kun olin kurinalainen riisin kanssa. Annoksen kastike ei valitettavasti ollut mitenkään huippuhyvää – muistikuvieni mukaan Zhoun soosi oli paljon parempaa – mutta ei se huonoakaan ollut. Mutta pippuria oli kunnolla ja nälkä lähti. Mala ei nouse suosituslistalle, mutta kokemus oli umpimähkään valittuna kyllä tosi mukava.

Mala
Opastinsilta 10
Helsinki

ma–ti 10.30–14.30
ke–pe 10.30–20
la 12.30–20
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi