Hyvä kurkku:
Baba’s Kitchen, Tampere

"On hienoa, että tällainen ravintola saatiin Tampereelle."

7.9.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Loppukeväästä Tullintorille auennut Baba’s Kitchen tarjoaa Lähi-idän makuja, mutta toisin kuin suosittu Zeytuun, se ei ole nimenomaisesti kasvisravintola – vaikka kasviksilla on tosi iso rooli annoksissa. Ote on muutenkin erilainen: kun Zeytuunissa herkutellaan hienostuneen näköisillä keveillä annoksilla, yrttisillä mehuilla ja teellä, Baba’s Kitchen tarjoaa isoja rouhean oloisia annoksia ja jälkkärikahvit. Annokset ovat ravintolan ilmeen oloisia: ”hienompaa pikaruokaa” tarjoava ”äijien” pitämä paikka, jossa palvelu on äänekästä ja reippaan oloista, mutta suhde omaan ruokaan ei ole liian reteä.

Olin sopinut lounastapaamisen vanhan tutun kanssa. Paikka vaikuttaa olevan tosi suosittu, mutta emme joutuneet silti odottamaan pitkään. Tilasimme molemmat lounasfalafelannoksen, minä vegaanisena. Ystäväni olivat kertoneetkin, että paikka on petrannut alun jälkeen, ja nyt vegaaniset annokset eivät ole yhtään riisuttuja, vaan tsatsikistakin löytyy vegaaninen versio!

Lautasella oli kaikenlaista: marinoituja kikherneitä, tsatsikia, paistettua munakoisoa ja paprikaa, punajuurta, korianterilla maustettua maissia, bulguria, ezmeä, salaattia, marinoitua sipulia, hummusta ja neljä isoa falafelia. Gastropavun Liina ennätti jo kehumaan falafeleja kaupungin parhaimmistoksi. En ehdi syödä Tampereella nykyään niin usein, että voisin pitää Pepsi-testiä falafelien kanssa. Hyviä nämä olivat: pinnalta rapeita ja sisältä mehukkaita, ”kotiruokaisen” makuisia. Tyyliltään ne olivat mielestäni hyvin erilaisia kuin Sohon ja Zeytuunin pyörykät.

Niin tai näin, tämä oli erinomainen lounas, ja varmasti tulen käymään Baba’s Kitchenissä uudelleen. On hienoa, että tällainen ravintola saatiin Tampereelle. Suosituslistalle meni.

Baba’s Kitchen
Tullintori
Tullikatu 6
Tampere

ma–la 10.30–18

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi