Tokasikajuttu

Aitoja ihmisiä, aitoa musaa ja aitoja tunteita.

Tokasikajuttu
(Suomi 2017)
O: Jukka Kärkkäinen & J-P Passi
N: Kari Aalto, Pertti Kurikka, Sami Helle, Toni Välitalo, Niila Suoranta, Jutta Tahvanainen
Ensi-ilta: Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaaleilla 19.9. Elokuvateattereissa 13.10.

 ★★★★★ 

 

Pertti Kurikan nimipäivät lopetti bänditoimintansa oikealla hetkellä.

Olin 2016 marraskuun lopussa Raumalla punkkikeikalla, jossa PKN esiintyi yhdessä The Handshaken ja Blossom Hillin kanssa. Keikka oli Pertti Kurikan nimipäivien historian viidenneksi viimeinen.

Lauantai-iltana kaupungin parhaassa keikkapaikassa kulttuuribaari Brummissa järjestetylle keikalle saapui noin sata henkeä, vaikka vähintään kaksin verroin olisi mahtunut.

Kaikki bändit vetivät settinsä läpi mainiosti ja paikalle tulleet viihtyivät. Silti iltaa leimasi aavistuksen melankolinen tunnelma, mikä johtui paitsi nimipäivien lopetusaikeista, myös raumalaisten laimeahkosta kiinnostuksesta. Vain hetkeä aiemmin koko Suomen ja osan Euroopastakin juhliman yhtyeen tähtihetki oli ollut ja mennyt.

Dokumenttielokuva Tokasikajutun esittelemät bändin omat tunnelmat lopettamisaikeiden keskellä tuovat varsin selkeästi esiin, että Suomen aidoimmaksikin kutsuttu punkpaketti laittoi pillit pussiin juuri sopivassa kohdassa. Kiertäminen, julkisuus, keikat, treenit, odotukset ja välillä pettymyksetkin väsyttivät punk-muusikoita, eikä uusiutumisvaraa enää ollut.

Etenkin kohtaus, joka esittelee laulaja Kari Aallon tuskastumista euroviisubileissä, joissa kaikki haluavat ottaa hänen kanssaan selfien tai pyytävät nimmaria, mutta kukaan ei oikeastaan ole kiinnostunut kuuntelemaan Karin juttuja, on pysäyttävä todiste siitä miten juhlakalu itse joutuu kemuissa sivuosaan.

Vaikka Tokasikajuttu näennäisesti keskittyy kertomaan Pertti Kurikan nimipäivien taipaleesta Euroviisuissa, elokuva on samalla tarina yhdenvertaisuudesta ja sen etsimisestä, yhteiskunnasta, ystävyydestä ja tietenkin vammaisuudesta.

Kaikki ovat vaikeita ja suuria teemoja, joiden parissa bändin jäsenet kokevat usein ahdistusta. Jokainen bändissä pitkään soittanut tietää bändikavereiden välillä vituttavan, ja tämän bändin jäsenet eivät suinkaan epäile näyttää negatiivisiakaan tunteita. Jokainen saa kuulla kunniansa, jos ratkaisut eivät miellytä muuta porukkaa. Kaiken keskellä rumpali Toni ajautuu vielä keskelle epäonnista rakkaustarinaa.

Tokasikajuttu ei kuitenkaan ole vain tuskaa, draamaa ja vitutusta, vaan myös ilosta syntyvää koheltamista ja koheltamisesta syntyvää iloa. Ja tietenkin ystävyyttä, joka voittaa lopussa kaiken.

Punk-henkeen osuvasti sopiva bändiläisten rehellisyys ja suorapuheisuus luo edellisen dokumentin tapaan elokuvaan lukuisia riemukkaita hetkiä, ja yleisössä syntyy useita naurunremakoita.

Kuten esimerkiksi tämä:

Mikä teidän motto on, bändiltä kysytään Euroviisujen mediatilaisuudessa.

”Me ollaan runkkareita”, huutaa Toni spontaaniksi vastaukseksi.

Kaikkiaan Pertti Kurikan nimipäivät ylsi urallaan siihen, mistä suurin osa bändeistä vain unelmoi: yhtye kiersi ahkerasti Suomen lisäksi Eurooppaa ja kävi esiintymässä myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Lisäksi pihalle saatiin yli 15 erilaista julkaisua ja orkesterin saama mediajulkisuus teki jokaisesta neljästä jäsenestä julkkiksen.

Dokumenttielokuvat Kovasikajuttu (2012) ja Tokasikajuttu (2017) summaavat yhdessä loistavasti bändin kovan ytimen: aitoja ihmisiä, aitoa musaa ja aitoja tunteita.

Tonin, Karin, Pertin ja Samin valkokankaalla läpikäymät tunteet puskevatkin läpi niin suurina ja voimakkaina, että liikutukselta ja silmien kostumiselta on yleisössäkin mahdotonta välttyä.

LUE LISÄÄ

, , , , , , ,

Kommentoi