Harri Hertell (toim.): Lavaruno-opas

Innostava, kattava opas tarjoaa yksinkertaisia ohjeita, joiden avulla ensikertalainenkin voi päästä lavarunousuran alkuun.

Harri Hertell (toim.): Lavaruno-opas
Savukeidas 2017
200 s.

 ★★★★☆ 

Helsinki Poetry Connection -liikkeen perustajana ja esittävän runouden moniosaajana kunnostautuneen Harri Hertellin toimittama Lavaruno-opas on ensimmäinen yksittäin lavarunouteen keskittyvä tietokirja Suomessa.

Samalla kun teos ohjaa tutustumaan lavarunouden käytänteisiin ja antaa vinkkejä onnistuneeseen lavarunoesitykseen ja lavarunotapahtuman järjestämiseen, se myös kartoittaa esitetyn runouden historiaa Suomessa ja antaa kattavan kuvan lavarunouden kehityksestä ja sen erilaisista variaatioista.

Lavarunoudeksi Hertell määrittelee esitetyn runouden, joka on esiintyjän itsensä kirjoittamaa. Määritelmä on laaja, sillä lavarunoutta tehdään Suomessa monenlaista. On yksinkertaisempia lausuntaesityksiä sekä poikkitaiteellisia performansseiksi kasvavia esityksiä.

Kuten Aura Nurmi puheenvuorossaan kirjoittaa, lavarunouden tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta todennäköisesti jatkossa tullaan näkemään esityksiä, jotka ovat ottavat yhä enemmän vaikutteita muiden taiteenlajien puolelta tai kokonaan taiteen rajojen ulkopuolelta. Kotimainen lavarunous on kasvava ala ja uudenlaisia esiintymisiä nähdään jatkuvasti.

Lavarunous on myös avoin taiteenkenttä. Lähes jokaiseen lavarunotapahtumaan sisältyy open mic -osuus, jonka aikana kuka tahansa yleisöstä voi kavuta lauteille kuuluttamaan sanansa julki.

Hertellin mukaan lavarunotapahtumat ovat tavallisesti hyvin helposti lähestyttäviä tilaisuuksia, joissa yleisö kunnioittaa esiintyjiä. Esiintymiskammoisetkin on toki teoksessa teoksessa huomioitu. Hertell esittää liudan keinoja turhan jännityksen poistamiseen.

Teos koostuu lavarunouden käsitettä ja historiaa avaavasta, lavarunotapahtumia ja -liikkeitä esittelevästä ja lavarunouden olemusta käsittelevästä osuudesta sekä itse opasosuudesta, jossa Hertell ohjaa lavarunouden käytännön menetelmiin. Tekstiä halkovat lavarunokonkareiden ja tunnettujen esitetyn runouden parissa työskentelevien taiteilijoiden puheenvuorot. Lopuksi kuullaan muutama sana lavarunouden tilasta muualla Euroopassa.

Sisällöltään teos on hyvin informatiivinen mutta samalla innostava. Etenkin lavarunoilijoiden omat kokemukset häpeän ja kiusaantuneisuuden tunteista ja niistä eroon pääseminen lavarunouden avulla nostattavat lukijan mielialaa ja kiinnostusta lajia kohtaan. Tarkka selostus lavarunouden vaatimuksista saa lajin kuulostamaan hyvin järjestäytyneeltä toiminnalta, jolla on vankka kannattajakunta.

Muodoltaan Lavaruno-opas on perinteisen opaskirjan ja artikkelimuotoisen tietokirjan välimalli. Erilaisten kirjoittajien puheenvuorot halkovat sopivasti leipätekstiä. Kukin kirjoittaja kirjoittaa omalla äänellään, mikä on myös lavarunoudessa tärkeänä pidettävä seikka. Jokaisen kannattaa esiintyä omana itsenään, jollei kyse ole roolirunoudesta.

Äänen kanssa on kuitenkin oltava tarkkana. Oppaassa Hertellin oma ääni valitettavasti välillä hämmentää lukijaa, kun vuoroin toimittaja etäännyttää itsensä kolmanneksi persoonaksi ja vuoroin tuo kirjoittavan minän esiin ensimmäisessä persoonassa. Tekstin eheys kärsii, kun kirjoittaja etsii rooliaan.

Lavarunouden historiaa kartoittava osuus on suhteellisen laaja verrattuna teoksen pääasialliseen funktioon, mutta se on myös kiinnostava katsaus lavarunouden monipuolisiin mahdollisuuksiin taiteenlajina. Ennen poetry slam – eli runopuulaakikilpailuja lavarunoutta on esitetty yleensä vain yhtenä numerona muun ohjelman seassa erilaisissa kulttuuriennoissa. Sen sijaan runoutta on Suomessa äänitetty jo suhteellisen pitkään, aina 1960-luvulta alkaen.

Lavaruno-opas ei tarjoa oikoteitä runopuulaakikisojen voittoon. Sen sijaan se on kattava paketti yksinkertaisia ohjeita, joiden avulla ensikertalainenkin pääsee hyvin alkuun. Lavaruno-opas innostaa tarttumaan kynään ja kirjoittamaan, nousemaan rohkeasti lavalle ja ottamaan osaa lavarunouden edistämiseen esimerkiksi runotapahtumia järjestämällä tai sellaisessa työskentelemällä.

Teoksesta huomaa, että Hertell itse on omistautunut lavarunoudelle ja päättänyt ryhtyä lavarunouden lipunkantajaksi. Teoksesta huokuu vilpitön rakkaus taiteenlajia kohtaan. Eikä Hertell ole yksin. Aleksis Salusjärvi kuuluttaa puolestaan lavarunokritiikin, Anja Erämaja esiintymisrohkeuden ja Laura Eklund Nhaga tasa-arvoisemman kulttuurin perään. Kaikki ovat (lava)runouden asialla.

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi