Hyvä kurkku:
Sushi Panda, Turku

"Suosikikseni nousi Panama-uramaki, jonka päällä oli wakamea ja sisällä savutofua, avokadoa ja vegaanista tuorejuustoa."

5.10.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Turun kirjamessut koittivat taas, ja perinteiseen tapaan kävin läpi to eat -listaani kiinnostavia ravintoloita etsien. Olin kuitenkin syönyt kandidaatteja läpi tehokkaasti , ja koska messuilla en ehtisi lounaalle, moni listalta löytyvä paikka ei ollut soveltuva. Siksipä kyselin neuvoja Facebookin Vegaaninen Turku –ryhmässä. Keskustelun aikana minulle palasi mieleen, että Chochochili-blogin ja Vegekaupan Elina Innanen oli suositellut minulle Sushi Pandaa, jonne hän oli ollut suunnittelemassa joitain vegaanisia annoksia. Sinne siis!

Elinan suosituksesta otin lajitelma 142:n ja lämpimien sushien puolelta numeron 77 eli ”Kentuckyn”. Elina tosin kutsui tätä kahden hengen annokseksi, mutta minä olenkin iso. Täytyy silti sanoa, että melkoinen kattaus tuosta tuli. Halusin kuitenkin kokeilla valikoimaa laajasti, ja siihen oikein sopivaa yhden hengen lajitelmaa ei ollut.

Lautasella oli melkoinen valikoima. Aloitetaan lämpimästä sushista, koska sellaista en ollut koskaan kokeillut! Maki-rullan sisällä oli jonkinlaista seitan-tyylistä valmistetta, salaattia ja ruohosipulia. Mutta ennen kaikkea: pinnan levä oli kuorrutettu ilmeisesti panko-korppujauhoilla ja paistettu! Rulla oli samaan aikaan lämmin ja ruokaisa mutta myös hieman raikas. Tämä oli ihastuttava uutuus.

Suosikikseni nousi kuitenkin Panama-uramaki, jonka päällä oli wakamea ja sisällä savutofua, avokadoa ja vegaanista tuorejuustoa. En muista, että minkään muun vegaanisen sushin maut olisivat koskaan sulautuneet noin kauniisti yhteen. Isot kasvis-futomakit olivat herkullisia, avokadonigiri totutun hyvää, ja caviartilla täytetty kurkkukääreinen gunkan oli hämmentävä, hauska ja herkullinen. Jälkiruuaksi löytyi tietysti inarisushi.

Tämä meni ehdottomasti syömieni sushiaterioiden kärkijoukkoon. Sushiriisi ei ollut erityisen hyvää, mutta ei mitenkään huonoakaan. Tampereen Umami on vaan niin kova vertailukohta. Mutta kaiken kaikkiaan Sushi Panda tarjosi ehdottomasti kekseliäimmän ja monipuolisimman vegaanisushien valikoiman, jonka olen koskaan nähnyt. Tänne pitää palata syömään porukalla, että pääsen maistelemaan valikoimaa vielä laajemmin. Suosituslistalle meni, tietysti.

Linnakatu 13
Turku

ma–to 11–21
pe 11–22
la 12–22
su 12–21

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi