Rampaa rakkautta

Älä mene katsomaan Aurinko sisälläni-elokuvaa masentuneena. Etenkään, jos olet hiljattain kokenut pettymyksiä rakkaudessa tai vimmainen kumppanin etsintäsi vaikuttaa tuloksettomalta.

Aurinko Sisälläni
(Ranska/Belgia, 2017)
O:Claire Denis
N:Juliette Binoche
Ensi-ilta: 27.10.

 ★★★☆☆ 

Nähtyäni Aurinko sisälläni-elokuvan mainosjulisteen ei mikään voinut estää säntäystäni Turun loskaisilta kaduilta sisälle elokuvateatteriin. Nykyään tiedän Finnkinon olevan pahis. Edes se ei ollut este. Kuvassa Juliette Binoche on levittänyt kädet sivuilleen autuaan näköisenä. Hän on astumassa valoon silmät suljettuna. Sisäinen aurinko on saanut elokuvan päähenkilön huulet kaartumaan vienoon hymyyn. Juuri tuon fiiliksen minäkin halusin kokea, ja tämä elokuva voisi sen antaa!

Ranskan eturivin ohjaaja Claire Denis on Suomessa tuttu esimerkiksi ranskalaisen kolonialismin kaikuja käsittelevästä debyyttielokuvastaan Chocolat ja Juliette Binoche näyttelijäntyöstään elokuvissa Pieni suklaapuoti, Englantilainen potilas ja Kolme väriä: Sininen. Jostain itselleni tuntemattomasta syystä oletin näiden kahden naisen yhteistyön hedelmän olevan kaunis ja kepeä, mutta silti katharttinen kokemus. Elokuvan jälkeen voisin poistua elokuvateatterista lokakuun räntäsateeseen sisäinen aurinko sädehtien niin, että se loistaisi ulos silmistä, korvista ja sieramista.

Myös muu elollinen elämä viiden hehtaarin säteellä saisi annoksensa nenästäni virtaavasta valosta niin, että se tuntuisi meissä kaikissa kilolta verisuonnissamme kuohuvaa kofeiinipäällysteistä (sulatettua) suklaalevyä ja niiden perään saaduilta kymmeneltä perättäiseltä orgasmilta. Elokuvan ansiosta emme voisi kuin nauraa helpottuneina. Mitään raskasta ei koskaan ollutkaan!

Orgasmeista puheenollen. Elokuvan alkukohtauksessa Binochen esittämä päähenkilö Isabelle ei saa ensimmäistäkään. Hänen päällään pökkii melkoisen epäeroottisesti omahyväinen naimisissa oleva pankkiiri (Xavier Beauvois), joka on vain yksi elokuvassa esiintyvistä miehistä, joilta Isabelle tahtoo kaiken eikä mitään.

Tämä ei ole perinteinen rakkauselokuva, jossa kaksi ihmistä kohtaa, ihastuu toisiinsa, kokee vastoinkäymisten ja väärinkäsitysten kimaran, mutta päätyy lopulta toistensa syleilyyn. Elokuvan seksi ei aiheuta värinää elokuvasalin penkissä asti. Pikemminkin tuo toistuviin pettymyksiin johtava parittelu saa joko arvottamaan omat eroottiset kokemukset entistäkin korkeammalle tai hyvien kokemusten puutteessa tekemään selibaattilupauksen.

Elokuva kertoo yläkoululaisen tunne- ja kommunikaatiotaidoilla arjessaan räpiköivistä viisikymppisistä, jotka eivät ole oppineet kuluneina vuosikymmeninä itsestään ja toisten kanssa olemisesta mitään. Aurinkoa sisälläni voi näkökulmasta riippuen pitää lohdullisena tai lohduttomana kuvauksena elämästä. Oman elämän ollessa tasapainossa voi elokuvaa katsoa hymähdellen lämpimästi tarinan hassuliineille, jotka pyrkivät pakonomaisesti kohti toista ihmistä, vaikka eivät ole vaivautuneet selvittämään itselleen, mitä oikeastaan ovat edes etsimässä.

Jos oma elämä tuntuu vaikeasti hahmotettavalta ja epämääräiseltä hutulta, ihmissuhteet ovat solmussa eikä missään tunnu olevan mitään mieltä, kannattaa varautua poistumaan salista entistä vakuuttuneempana seuraavista asioista:

1. Ihmisen elämä on sarja arvaamattomia ja hallitsemattomia sattumuksia.

2. Melko moni aikuisen mitat fyysisesti saavuttanut henkilö suunnistaa päivästä toiseen täysin  pihalla ja sekaisin kuin luontoon vapautettu tarhaminkki. Me ja minkki säntäilemme sattumanvaraisiin suuntiin ja kohtaamisiin halussamme tuntea jotain hyvää. Tai edes tuntea. Tai vain säntäilemme, ilman ajatusta halusta tai tuntemisesta, jonkinlaisen pakorefleksin ajamana.

3. Jos jotain hyvää joskus hetkellisesti onnistuu tapahtumaan, on se lähinnä päämäärättömän touhuamisen sivutuotteena syntynyt vahinko.

Kommentoi