Hyvä kurkku:
Thai Golden Chang, Tampere

"Tämähän oli ihan oikeasti tulista! Ai kun mukavaa."

1.11.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Olen tähän mennessä arvioinut vasta yhden thaimaalaisen ravintolan Tampereella, senkin yli kaksi vuotta sitten. Jostain syystä en ole tullut käyneeksi läpi entisen kotikaupunkini thaipaikkoja, vaikka Hyvän kurkun Facebook-sivun suosituslistallakin on kolme paikkaa Helsingistä ja kaksi Turusta – ja näistä neljässä ruoka on aivan poikkeuksellisen hyvää. Tampereelta en ole toistaiseksi sen veroista löytänyt.

Hämeenkadulla sijainnut perinteinen Tai Na Khon -ravintola oli muuttanut jossain välissä nimeään, en tiedä milloin. Veimme perheporukalla isäni syömään isänpäivänä, ja nykyään nimellä Thai Golden Chang toimiva ravintola arpoutui paikaksi. Ravintolan ilme on ennallaan, mutta lista on uudistunut perusteellisesti. Koska buffettia ei innostanut maksaa yhden lämpöastiassa odottelevan vegaanisen tofuruoan takia, tilasin listalta.

Kuten Thai & Laos -ravintolassa, listalla on mahdollisuus ottaa tofua lisämaksusta mihin tahansa kasvisannokseen. Valmiit tofuannokset olisivat tietysti mukavampia (niitä ja muita saakin Helsingissä ja Turussa), mutta parannus entiseen meininkiin tämäkin. Päätin tilata tulisen vihreän curryn. Tarjoilijan mukaan kasvisannoksissa ei ole kalakastiketta, mutta tämä kannattanee aina varmistaa. Alkuruokalistalla ainoa vegaaninen annos oli kookostofukeitto, mutta se olisi ollut turhan samanlainen ruoka, joten jätin kokeilematta.

Mukavan näköinen annos saapui pian pöytään, ja ensimmäinen lusikallinen todisti, että ruokalistan chilisymbolit eivät olleet koristeita: tämähän oli ihan oikeasti tulista! Ai kun mukavaa. Kuulemma buffetin keittokin oli kunnolla mausteista, eli ravintola ei pidättele mauissa. Annoksessa oli tofun lisäksi paprikaa, bambua, porkkanaa ja ananasta – ei mitään ihmeellistä, mutta kastike oli niin hyvä, että olin kovin tyytyväinen.

Ei Tampereelta vieläkään löytynyt Helsingin tai Turun tasoista thaimaalaista, mutta kyllä tätä ihan mielellään suosittelee. Edellisestä Thai & Laos -vierailusta on sen verran aikaa, etten osaa arvioida ravintoloiden välistä paremmuutta. Muistinvaraisesti sanoisin, että suht samaa tasoa, joskin vihreän curryni tulisuus tuo ylimääräisen plussan.

Restaurant Thai Golden Chang
Hämeenkatu 29
Tampere

ma–to 11–21
pe 11–22
la 12–22
su 13–20

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi