Hyvä kurkku:
Gaggui kaffela, Turku

"Tämä saattoi olla paras koskaan syömäni kuppikakku."

15.12.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Olin käynyt lounaalla ystäväni kanssa rautatieaseman liepeillä juuri Turkuun saavuttuani. Minulla oli runsaasti aikaa tapettavana ja science fiction -romaanin viimeiset sivut jäljellä, joten kiiruhdin etsimään kahvilaa. Olin edellisellä Turun reissullani huomannut kahvilan ensimmäistä kertaa, vaikka se näköjään on perustettu jo vuonna 2014 – ystäväni kertoman mukaan ravintolapäivän kokemusten innoittamana. Olen niin paatunut CaféArtin kävijä, etten ole tullut etsineeksi uusia paikkoja.

Näkyvästä murrehuumorista huolimatta Gaggui on todella viehättävän oloinen kahvila, johon tykästyin ensi silmäyksellä. Olin juonut liikaa kahvia aamulla, joten nyt päätin ottaa teetä. Ilahduin suunnattomasti, kun valikoimasta löytyi lapsang souchongia, jota olen juonut ”ulkona” muistaakseni vain Helsingin Ekbergissä ja Tampereen Pella’s Cafessa. Myös toista suosikkiani genmaichaa olisi ollut valikoimassa.

Kyselin vegaanista makeaa, ja tarjolla oli talon omia marenkeja sekä suklaa-manteli-kuppikakkuja. Kuppikakuilla oli ollut tuona päivänä hyvä menekki, sillä otin toiseksi viimeisen.

Kirjan lukeminen unohtui hetkeksi, kun maistoin kuppikakkua. Herranen aika miten onnistunut! Päällä oli iso kasa kreemiä, mutta toisin kuin useimmiten, se ei ollut yhtään ällörasvaisen tai -makean makuista vaan täyteläistä ja vivahteikasta. Tämä saattoi olla paras koskaan syömäni kuppikakku – tai kuten itse ne vanhahtavasti miellän, muffinssi, jonka päällä on jotain kuorrutetta. Rakennekin oli täydellinen: jokainen haarukallinen pysyi koossa kerroksineen murusenkaan tipahtamatta.

Marenkipalaa maistoin ensin hieman epäillen. Olen aina ihmetellyt katsellessani vanhan kansan ihmisiä, jotka tilaavat kahvilassa pelkän marengin. Miksi ihmeessä? Mutta nyt hahmotan idean paremmin. Tämä oli nimittäin liki parasta vegaanista marenkia, jota olen saanut. Ehkä Tallinnan Baar Bistroo Kukekessa se oli parempaa, mutta siellä se oli pavlova-henkisessä annoksessa. Saattoi tämä olla jopa parempaa. Pinnalta rapeaa, sitten sitkaista, sitten huokoista. Olin vähällä ostaa toisen, mutta hillitsin itseni.

Todennäköisesti päästin taas muita ihmisiä häiritseviä nautinnollisia ääniä, mutta ihan sama. Tämä oli loistava kahvilakokemus. Kesti aikansa, ennen kuin lopetin herkuttelun, nojasin taaksepäin teekupin kanssa ja syvennyin kapinoivien robottien keskusteluun siitä, ovatko ihmiset oikeasti tietoisia olentoja.

Gaggui
Humalistonkatu 15 A
Turku

ma–pe 10–19
la 10–18
su 12–18

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi