Hyvä kurkku:
Söpö Himalaya, Tampere

"Kuten rakas vanha ystäväni sanoisi: ”Eikö tämän kanssa ole mitään kastiketta?” Ensivaikutelma kuitenkin petti, sillä tofu oli todella, todella mehevää."

28.2.2018

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Tampereen rautatieaseman vanhan kävelytunnelin päädystä löytyvä ravintolakiinteistö on muistorikas. Kauan sitten siinä toimi kiinalainen ravintola Kim Long, jonka seisovasta pöydästä sai usein vegaanisia tofuannoksia ja kevätkääryleitä. Vuosituhannen alkuvuosina vietin siellä lukemattomia ihanan ähkyttäviä lounashetkiä pitämieni luentojen jälkeen. Työhuoneelle palattuani taisin poikkeuksetta torkahtaa hetkisen. Gastropavun sivuilta lukiessani yllätyin, että Kim Long näkyi olevan toiminnassa vielä 2011! Aika tuntuu kaukaisemmalta.

Sen jälkeen tiloissa toimi erinomainen vietnamilainen ravintola Hoa Xuan. Alkuaikoina se tarjosi niin lounaalta kuin listalta ainutlaatuista ruokaa, jollaista en ole mistään muualta Suomesta saanut. Noihin aikoihin vietnamilaisen ruoan tarjonta oli olematonta, ja sittemminkin se on lähinnä keskittynyt Helsinkiin ja ruokalajeissa bahn mi -patonkeihin, pho-keittoihin, kesärulliin ja salaattimaisiin nuudeliannoksiin – erinomaista ruokaa kaikki, mutta Hoa Xuanin taiten maustetut vahvan sitruunaruohoiset soija-annokset olivat something completely different. Sittemmin ravintolan taso kuitenkin heikkeni, ja loppuaikoina oli outo yritys vuorotella intialaisen ja vietnamilaisen lounaan välillä. Iltaisin kuulemma paikalliset vasemmistonuoret viettivät raflassa hurjia karaokebileitä. Hoa Xuan oli edellä aikaansa: nykyisen kasvissyöntibuumin aikana se olisi ollut varmasti todella suosittu.

Koska en enää asunut Tampereella, en pysynyt ihan perässä, mitä kiinteistössä tapahtui sen jälkeen, etenkin kun aseman seudun rakennustyöt käytännössä tekivät vanhasta tunnelista kelvottoman kulkuväylän pitkäksi aikaa. Jossain välissä siihen tuli nepalilainen ravintola, mutta en tullut kokeilleeksi sitä, sillä ystäväni haukkui sen pataluhaksi. Vasta viime vuonna huomasin kuitenkin joidenkin Facebookin Vegaaninen Tampere –ryhmän jäsenten kehuvan Söpöä Himalayaa ja etenkin sen tofuannosta. (Ravintola oli tässä välissä muuttanut nimeään, mutta omistuspohjan muutoksista minulla ei ole kuvaa.) Vaikka tilaisuuksia kokeilla nepalilaista tofuruokaa olisi ollut Helsingin Mount Kailashissa ja Pikku Nepalissa, en ollut jostain syystä uskaltanut.

Nyt päätin kokeilla ja tilasin sipulisen tofu masalan. Ravintolassa ei ollut lisäkseni muita asiakkaita, sillä lounasaika oli jo päättynyt. Kuten lähes aina nepalilaisissa ravintoloissa, annosta piti muokata vegaaniseksi – itse tofumasala on vegaaninen, mutta naan-leipä pitää jättää pois, samoin raita. Toisin kuin Katmandussa, täällä lisukkeena ei ole daalin ja minttuchutheyn kaltaisia herkkuja. Maistelin Pikku Nepal –ravintolasta tuttua Himalaya-valkoviiniä odotellessani. Annos tuli melko pian, ja ilahduin, sillä kysymättä keittiö oli korvannut naan-leivän kahdella rapealla papadumilla!

Ensin hieman ihmettelin annosta, sillä se näytti päälle päin hieman kuivalta. Kuten rakas vanha ystäväni sanoisi: ”Eikö tämän kanssa ole mitään kastiketta?” Ensivaikutelma kuitenkin petti, sillä tofu oli todella, todella mehevää. Siinä oli sitkas paistopinta, mutta samalla huokoiseen rakenteeseen oli saatu imeytymään makua ja haudutetun sipulin kosteutta. Ja nimenomaan haudutettu sipuli teki ateriasta ainutlaatuisen – mitään ihan tämän kaltaista en ollut maistanut kuin ehkä parhaimmassa paksussa ranskalaisessa sipulikeitossa. Makumaailma oli tietysti erilainen. Makean sipulin vastapainona oli vahva inkiväärin polte, ja taustalla oli hieman chiliäkin. Valkoviini oli hyvä valinta ruoan kumppaniksi, vaikka useimmiten suosin olutta nepalilaisen ruoan kanssa.

Söpö Himalaya yllätti iloisesti ja päätyy ehdottomasti Hyvän kurkun suosituslistalle.

Söpö Himalaya
Itsenäisyydenkatu 2
(vanhan asematunnelin päätyaukio)
Tampere

ma–pe 11–22
la–su 12–22

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi