Hyvä kurkku:
Thai Papaya, Ideapark, Lempäälä

"En juuri koskaan suostu syömään thairuokaa buffetista, sillä se on parhaimmillaan juuri valmistettuna – mutta tämä oli mukava poikkeus säännöstä."

4.6.2018

Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Manun ja Jullen perustamaa palstaa hoitaa nykyään pääosin Ville, joskin perustajatkin tekevät satunnaisia vierailuja. Hyvä kurkku toimii myös Facebookissa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi maha. Juomakin maistuu.

Arvioin Ideaparkin Thai Papayan viime vuoden marraskuussa, enkä silloin oikein ihastunut pad thai pak -annokseeni. Huomasimme kuitenkin vaimon kanssa sittemmin, että ravintolassa on lounasbuffet, jossa näkyi olevan tarjolla myös vegaanista ruokaa. Sopivan tilaisuuden tullen tämä tuli onneksi mieleeni, ja pysähdyimme kiireisenä puutarhaostospäivänä uupuneina ja nälkäisinä syömään.

Buffetin vegaaniset vaihtoehdot on merkitty selvästi listaan, ne näyttävät vaihtuvan säännöllisesti, ja joka kerta valikoimassa on useampi ruokalaji. Myös salaattipöydässä on monipuolinen valikoima, mutta koska joissain thaisalaateissa käytetään lihaa tai kalakastiketta, kannattaa varmistaa henkilökunnalta. Myös pöytäkastikkeisiin oli merkattu tarralla, jos ne sisältävät kalakastiketta. Täytyy sanoa, että olin moisesta huolellisuudesta sekä iloinen että yllättynyt.

Valikoima oli niin ikään mukava yllätys: sieni-kookoskeittoa, kevätkääryleitä, wokattuja vihanneksia ja kasvispyöryköitä vihreässä curryssa. Sivupöydältä saattoi lisätä vielä annokseensa korianterisilppua, pähkinärouhetta, chilisilppua ja erilaisia talon omia kastikkeita.

Kookoskeitto oli ihan hyvää, mutta melko tuhtia, ja sieniä oli turhan liian vähän. Näin toki usein käy lounasbuffetin keitoille – loppuvaiheessa ainekset hupenevat. Kevätkääryleet olivat pieniä ja tutun oloisia ”tukkukääryleitä”, mutta ehkä hieman normaalia parempia, etenkin talon maustekastikkeiden kanssa. Aterian pääosaan nousivat kuitenkin monipuolisesti sitruuunaruoholta ja limen lehdeltä maistuvat kasvispyörykät ja paksu, ruokaisa curry. Ateriasta tuli huomattavasti täyttävämpi kuin oletin sen ansiosta, enkä ollut koskaan maistanut tällaista ruokalajia.

Vaikka ateria ei varsinaista gurmeeta ollutkaan eikä noussut parhaimpien thaiaterioiden joukkoon missään nimessä, olin siihen erittäin tyytyväinen. En juuri koskaan suostu syömään thairuokaa buffetista, sillä se on parhaimmillaan juuri valmistettuna – mutta tämä oli mukava poikkeus säännöstä. Tämä oli hyvä, monipuolinen ja kiinnostava lounas, jonka tulen ehdottomasti nauttimaan useaan kertaan, etenkin kun valikoima vaihtelee.

Thai Papaya
Ideaparkinkatu 4
Lempäälä

ma–la 11–20
su 12–18

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi