Hyvä kurkku:
The Everest Cuisine, Tampere

"Leukani loksahti auki, kun näin listalla kahdeksan annoksen vegaanisen listan. Kahdeksan!"

2.9.2018

Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Manun ja Jullen perustamaa palstaa hoitaa nykyään pääosin Ville, joskin perustajatkin tekevät satunnaisia vierailuja. Hyvä kurkku toimii myös Facebookissa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi maha. Juomakin maistuu.

Satamakadulla toimiva nepalilainen ravintola The Everest Cuisine ilmoitti toukokuussa uusitusta ruokalistastaan, jossa on erillinen vegaaninen osio. Ystäväni kerkesi käydä siellä pian aterioimassa ja kehui paikan tofu palakia, joka sai kiitoksia myös Facebookin Vegaaninen Tampere -ryhmässä. Kesällä ravintola ilmoitti myös lisänneensä valikoimiinsa vegaaniset naan-leivät, jotka ovat vieläkin Suomessa melkoinen harvinaisuus.

Nepalilaisista ravintoloista oli pitkään hankalampi löytää vegaanista ruokaa kuin intialaisista, sillä juustoilla, voilla ja kermalla on usein ruokalistalla isompi rooli. Ensimmäisen erillisen vegaanisen menun taisi lanseerata Helsingissä Mount Kailash. Tosin en tiedä, milloin helsinkiläinen Pikku Nepal lisäsi listoilleen vegaanimenun. Mutta siellä ei ole vegaanista naan-leipää, toisin kuin Mount Kailashissa. Tampereella olen saanut erinomaista vegaanista ruokaa Katmandussa ja Söpö Himalayassa, mutta niissäkään naan-leipää ei ole ollut tarjolla, ja kummassakin annosten vegaanisuus täytyy varmistaa erikseen. The Everest Cuisinen vegaaniystävällinen linja innostikin kovasti.

Sovin aikaisen sunnuntaisen tapaamisen puolilta päivin tutun toimittajan kanssa, sillä edessä olisi kiireinen päivä, jonka aikana en varmaan ehtisi aterioida. Keskustelumme ohessa saisimme sopivasti lounastettua. Leukani loksahti auki, kun näin listalla kahdeksan annoksen vegaanisen listan. Kahdeksan! Tilaaminen oli mukavan vaivatonta, kun vegaanisuudesta ei tarvinnyt kysellä erikseen. Ruokaa odottaessamme meille tuotiin papadameja herkullisen dipin kanssa.

Vaikka suositeltu tofu palak kiinnosti, kaipasin nyt erilaisia makuja. Päädyin tofu masalaan, koska halusin verrata sitä Söpön Himalayan annokseen. Ne olivatkin hyvin erilaisia. Tämä oli selvästi kastikkeisempi eikä niin vahvasti sipulinen. Molempi parempi, eli en osaa asettaa annoksia paremmuusjärjestykseen – paitsi että The Everest Cuisine voittaa naan-leivällään ja lisukkeillaan. Lautasella nimittäin oli tofu masalan lisäksi daalia ja raitan tilalla herkullisen kirpeää tomaattidippiä, joka toimi hyvin naanin kanssa.

Ateriaseuralaiseni tilasi chana palakin eli kikherneitä pinaatilla. Sain maistaa, ja pidin sen lempeistä pehmeistä mauista kovasti.

Toivottavasti ravintola löytää asiakkaansa tällä hieman hiljaisemmalla keskustan kulmalla, sillä ensimmäinen kokemus oli ainakin erinomainen. The Everest Cuisine nousee ehdottomasti suosituslistalle.

The Everest Cuisine
Satamakatu 5
Tampere

ma 10.30–15
ti–to 10.30–21.30
pe 10.30–22
la 12–22
su 12–21.30

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi