Hyvä kurkku:
Ristorante Vaelsa, Helsinki

"Täydellinen ilta. Onni. Vähän itkettikin."

27.10.2018

Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Manun ja Jullen perustamaa palstaa hoitaa nykyään pääosin Ville, joskin perustajatkin tekevät satunnaisia vierailuja. Hyvä kurkku toimii myös Facebookissa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi maha. Juomakin maistuu.

Kävin Ristorante Vaelsassa ensimmäistä kertaa viime vuoden kesällä ja ihastuin. Sen jälkeen ehdin illastaa kakkoskerroksen ravintolassa pari kertaa, ja lähtiessäni olin aina tyytyväinen. Alakerran Tavernassa olen tainnut käydä lounastamassa vain kerran. Joka tapauksessa Vaelsa on ollut tähän mennessä ehdottomasti paras italialainen ravintola, jossa olen syönyt Suomessa. Tämän ikimuistoisen illallisen jälkeen mielipiteeni vain vahvistui: kokemus ei jäänyt lainkaan jälkeen parhaimmista Italian aterioistani, ja siellä olen syönyt reilusti yli puolessa sadassa ravintolassa.

Olimme järjestäneet ison porukan illallisen kirjamessujen pienkustantajatyöläisten ja vapaaehtoisten kesken. Olin paikalla ensimmäisenä, ja koska tiesin muiden käyvän aperitiivilla, tilasin negronin. Se oli erinomainen: tarpeeksi väkevä ja kitkerä, sillä Suomessa drinkki tarjotaan usein liian kepeänä.

Seurueemme kerääntyi hiljalleen paikalle, ja päätimme tilata viiniä pöytään pulloittain. Itse keskityin koko aterian ajan apulialaiseen primitivoon, sillä tämän ravintolan tarjoama oli mielestäni parasta, jota olen Suomessa saanut. Valkoiselta puolelta maistoin kuitenkin hieman pecorino-rypäleestä tehtyä viiniä, sillä se on suosikkejani, ja tämäkin oli selvästi parasta, jota olen maistanut. Hyvä alku.

Melkein koko porukka päätyi ottamaan pelkän pääruoan ja jälkiruoan. Alkuruokapuolella olisi kyllä kiinnostava rapea riisikakku, jota minun täytyy tulla myöhemmin testaamaan. Pastapuolella ei ollut tällä kertaa vegaanista vaihtoehtoa – en tullut kysyneeksi, mitä ravioleille on käynyt. Toivottavasti niiden tuotantoa ei ole lopetettu. Ystäväni tilasivat maissipastaa kasviksilla, mutta se annos ei ole vegaaninen (pastassa lienee kananmunaa), ja se sai myös heiltä moitteita – se olikin koko illan ainoa annos, joka ei miellyttänyt isossa seurueessamme.

Pääruokana oli paistettua kikhernepolentaa tomaattikastikkeella ja parsalla. Mutta koska ei ollut parsakausi, kollegani kehtasi kysyä, saisiko hän oman annoksensa parsan tilalle jotain muuta, ja tarjoilija ehdotti metsäsieniä – minä sain myös, ja pienen rupattelun jälkeen myös tuoreita härkäpapuja.

Tässä kohtaa onkin sopiva hetki pysähtyä ylistämään palvelua. Tarjoilijamme esitteli ruokia ja viinejä sopivasti, ei liian perusteellisesti muttei myöskään liian pintapuolisesti. Yritin asioida osan illasta ontuvalla italialla, ja hän suhtautui asiaan kuten Italiassa väki parhaimmillaan – ymmärtävästi ja kannustavasti. Mitä parhainta, hän ymmärsi rakkauttani Apulian ruokiin ja viineihin. Liian usein olen törmännyt Suomessa italialaisiin, jotka katsovat etelän ”lehdenpurijoita” nenänvarttaan pitkin. Kaikki tällaiset asenteet loistivat poissaolollaan tänä iltana. Tiedän tarpeeksi eteläisen Italian keittiöstä tunnistaakseni hänen kehunsa aidoiksi.

Pääruoka-annokseni oli ihastuttava. Jos elokuussa sain Hakaniemen hallin Rootsissa elämäni ensimmäisen kunnon polentapuuron, nyt tajusin viimein, mikä on paistetun polentan pointti – tosin tämä oli kikhernepolentaa. Palaset olivat maukkaita ja mehukkaita, ja niiden kumppanina oli paras tomaattikastike, jota olen saanut suomalaisessa ravintolassa. Se oli yhtä hyvää kuin puutarhamme antimista tekemämme, jos tällainen itsekehu sallitaan. Supilovahverot ja tuoreet isot härkäpavut sopivat annokseen hyvin. Primitivoa parempaa viiniä en voisi annokselle kuvitella. (Ja jos joku Italia-puristi nyt sanoo, ettei polenta kuulu etelän makuihin, käyköön Barissa.)

Jälkiruoaksi sain mantelimaitovanukkaan, joka muistutti tyyliltään hyvin paljon panna cottaa. Olen syönyt joitain vegaanisia panna cotta -mukaelmia mutta ikinä en läheskään näin hyvää. Pehmeään vanukkaaseen oli jätetty juuri sopivasti jauhetun mantelin rakeisuutta ja paahteisuutta, ja marinoiduissa mansikoissa oli ihana maku. Mikä tärkeintä, vanukas hytkyi juuri oikealla tavalla! Vastaavan tyylistä jälkiruokaa olen syönyt vain Copas y Tapasissa.

Tilasin kahvin kanssa mahdollisimman raakaa ja suorasukaista grappaa, ja täydellinen tarjoilijamme nyökkäsi hyväksyvästi todeten ymmärtävänsä juuri, mitä tarkoitin. Grappani olikin tismalleen sopivaa caffè correttoon.

Täydellinen ilta. Onni. Vähän itkettikin.

Ristorante Vaelsa
Pohjoisesplanadi 9, 2. kerros
Helsinki

ma 11–15
ti–to 11–15, 16–22
pe 11–15, 16–24
la 14–24
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi