Hyvä kurkku:
Maannos, Helsinki

"Täyteläisessä ja muhevassa punajuuri-spelttirisotossa tuli rapeasta päällysteestä lisänä eittämätön popcornin maku."

16.1.2019

Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Manun ja Jullen perustamaa palstaa hoitaa nykyään pääosin Ville, joskin perustajatkin tekevät satunnaisia vierailuja. Hyvä kurkku toimii myös Facebookissa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi maha. Juomakin maistuu.

Viime vuoden vappuna avattu Maannos oli jäänyt minulta täysin katveeseen, eikä kohdalleni ollut osunut verkkokeskusteluakaan paikasta. Tieteen päivien aikaan rakas ystäväni kuitenkin ylisti illalliskokemustaan ravintolassa, joten päätin järjestää illallisen työkaverien kanssa siellä heti seuraavalla viikolla.

Vaikka Maannos tarjoaa mahdollisuuden perinteiseen alku–pää–jälkiruoka –yhdistelmään, ravintola nojaa ennen kaikkea menukokonaisuuksiin jaettavilla annoksilla – tai ”sosiaaliseen syömiseen”, kuten tätä (huokaus) kai nykyään kutsutaan. On hienoa, että perinteistä kaavaa arvostaville tarjotaan se mahdollisuus, ja vielä hienompaa on se, että 7–9 ruokalajin ateriakokonaisuuden hinta on selvästi muiden tasokkaiden ravintoloiden vastaavia edullisempi. Tämä tasa-arvoinen tavoitettavuus on hienoa, ja jos illasta haluaa hinnakkaamman, siihen voi lisätä ylimääräisiä alku- ja pääruoka-annoksia, joiden hinta ei jaettuna myöskään ole kohtuuton. Annosten jaettavuus on myös mietitty kunnolla – joka paikassa se ei onnistu.

Esimerkiksi Grönin ja Kajon tapaan Maannos nojaa hyvin vahvasti kausiluonteisuuteen, ja mainittuja ehkä tiukemminkin kotimaisuuteen. Joka tapauksessa kaikissa ravintoloissa kasviksilla on keskeinen rooli, ja kuten lehtijutuissakin on toistettu, Maannoksessa ”liha on lisuke”. Keittiön luonne on kuitenkin siitä jännä, että lähtöjään kasvisannoksissa voidaan käyttää myös esimerkiksi lihalientä tai kalaa. Halutessaan ihan kaiken saa kuitenkin tehtynä mihin tahansa ruokavalioon, myös vegaaniseksi. Eli vegaaninen menu ei tule pöytään ”riisuttuna” vaan muunnettuna tai alusta asti erilaiseksi mietittynä. Näin kävi minullekin, kun sain vertailla omaa kokemustani muiden ovo-laktovegetaarisiin tai kalaa sisältäviin annoksiin. Tilasimme menun täydennettynä yhdellä jaettavalla alkuruoalla. Sanottakoon sivumennen, että kokemus oli selvästi vegaanisena aika erilainen, sillä ystäväni kuvaukset tuhdista, täyteläisestä ja rasvaisesta päälinjasta eivät sopineet omaan kokemukseeni.

Ruoka saapui pöytään neljässä erässä. Ensimmäisessä tuli joukko keittiön tervehdyksiä: leipää ja kylmäpuristettua rypsiöljyä, piskuinen tatti-slider (minipurilainen), rosmariinimajoneesia ja perunalastuja sekä kupillinen lämmintä sienilientä. Rypsiöljy oli erinomaista – ehkä ensimmäisen kerran tulin syöneeksi sitä selvästi edullisimmassa ympäristössään, tuoreen oliiviöljyn tapaan pääosassa. Maku oli raikas ja terävä, ja se tarjosi hienoa vaihtelua muille ruokalajeille. Tattipurilaisessa oli hyvä sienen maku, mutta tiiviin leivän kanssa annos olisi kaivannut jotain muuta elementtiä kumppaniksi. Sieniliemen aromi oli samaten vahva, tumma ja maanalainen, mutta rosmaariinimajoneesi toi öljyn tapaan vaihtelua. Joimme myös alusta lähtien oranssia grillo-rypäleestä tehtyä ”natuviiniä”, jonka aromit muistuttivat lapsuuden tuorepuristettua omenamehua.

Toisessa erässä saapuivat alkuruoat: piskuista pehmeää tacoa muistuttavat naurislastut herneillä, pieni kaalipiiras, maa-artisokkatartar sekä ylimääräisenä mustajuurta vegaanisella hollandaisella ja kuusenkerkillä. Nauris houkutteli ensin, ja nappasin sen suuhuni ensimmäisenä – mikä kokemus! Herneiden maku toi mieleen erään Grönin annoksen, ja pienen suupalan kekseliäisyys muistutti minua edesmenneen Nomun minulle räätälöidystä shiso-kiwi-herkusta. Mustajuuri ei ehkä ollut ihan parhaimmalla tavalla valmistettu, mutta hollandaise oli erinomaista. Kuusi kuitenkin oli annoksessa ehkä hieman koditon. Maa-artisokkatartar sen sijaan oli täysosuma: muhevaan maa-artisokka-petiin oli saatu aivan ainutlaatuinen maku ja koostumus, ja rapea päällys tarjosi hyvää vastapainoa. Viimeiseksi nauttimani kaalipiiras oli rapea, raikas ja rikastettu pienillä suolaisilla sattumilla.

Pääruokiin vaihdoimme juomaksi chardonnayn, joka jakoi mielipiteitä, mutta minä pidin siitä. Tuoksu oli hämmentävän metallinen, ja maussakin oli (oudon hyvässä mielessä) samaa kuin metallisessa tunnussa vanhaa lusikkaa puraistessa. Haastava viini oli paikallaan pääruokien kanssa. Täyteläisessä ja muhevassa punajuuri-spelttirisotossa tuli rapeasta päällysteestä lisänä eittämätön popcornin maku. Monikerroksinen palsternakka-sipuliannos liemineen, jonka tyylistä olen saanut viimeksi Berthassa, onnistui sekin yllättämään: palsternakka muistutti ulkonäöltään ja koostumukseltaan gnocchia ja nyrjäytti aivot, vaikka tiesinkin, mitä on tulossa. Palsternakan alla lepäävä karamellisoitu sipuli oli ihanaa.

Jälkiruokana oli raikas karpalosorbetti rapean tattarin ja erinomaisen karamellikastikkeen kanssa.

Kuten voi päätellä, ihastuin Maannokseen ensi yrittämällä, ja ravintola nousi tärkeimpien ”hienojen ravintoloiden” kokemusten kärkijoukkoon. Ehkä ensimmäisellä yrittämällä ravintola ei valloittanut sydäntäni ihan Grönin mitassa, mutta koska tämänkin ravintolan kokemus vaihtelee vuodenaikojen mukaan, palaan tänne varmasti monta kertaa ihastumaan uudelleen.

Kitchen & Bar by Maannos
Telakkakatu 5
Helsinki

ma 11–14
ti–to 11–00
pe 11–02
la 16–02
su suljettu

Kotisivut

Fcebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi