RCA
Julkaisu 17.5.2012
Paras ja tiedostavin elektrofunk-levy bileviikonloppuihin.
Adam Lambertista puhuttaessa täytyy aina varmistaa, mistä Adam Lambertista puhutaan. Onko kyseessä American Idolin kahdeksannen kauden ”voiton vääryydellä menettänyt” kakkonen, glampopin prinssiksi jo ennen esikoislevyään nimetty kalifornialainen muusikko vai suomalaisen reality-tv-persoonan amerikkalainen julkkispoikaystävä.
Tällä kertaa kyseessä on vain tuo kalifornialainen muusikko, joka siirsi toisen pitkäsoittonsa julkaisua tänä keväänä niin monta kertaa, että sekä kriitikot, fanit että kaupat ehtivät hermostua oikutteluun.
Oikuttelun sijaan julkaisupäivän siirron syynä taisi olla sittenkin ihan aito haluttomuus esitellä markkinoille puolivalmista tuotetta. Kun mukana on Sam Sparron ja Pharrell Williamsin kaltaisia nimiä, ja biiseihin kirjoitettu paikoittain enemmän kerroksia kuin Alastalon saliin, on levynsä päätuottajana toimineen Lambertin ratkaisu täysin ymmärrettävä.
Kuten Lambertin esikoislevyllä For Your Entertainmentilla, Trespassingillä on paljon biisejä, vaikka levyn kesto on normimittainen 43 minuuttia. On selvää, että vaikka Lambert lahjakas biisienkirjoittaja onkin, ei jokainen viidestätoista kipaleesta voi olla täysipainoinen helmi. Trespassing jakautuu ikään kuin kahteen osaan, elektrofunksävyisesti kuulijaansa tanssittavaan alkuun, ja lempeämpään kakkososaan, joka sisältää useammankin unohdettavan kappaleen. Lambertin monipuolinen osaaminen on aidosti kadehdittavaa, mutta kuluttajan näkökulmasta olisi helpompaa ostaa (ja jättää ostamatta) kaksi eri levyä, joissa sukelletaan täysillä erityisosaamisalueisiin Trespassingin hajanaisuuden sijaan.
Trespassing on levy, jonka merkittävyyttä on katsottava amerikkalaisesta vinkkelistä. Sanoituksissa ollaan avoimesti erilaisia, yhteiskunnan rajamailla asustavia, homoja ja kiusattuja. Biiseissä biletetään kaupunkien ulko- ja alapuolella, flirttaillaan avoimesti, kärsitään sydänsuruista ja ollaan jatkuvasti vähän pikkutuhmia sekä avoimesti seksuaalisia olentoja. Sellainen on kuulunut perinteisesti tanssibiisejä tehtailevien, paikkansa vakauttaneiden naisartistien lauluvarastoon, minkä vuoksi Lambertin rohkeutta käy bisnesnäkökulmasta ajatellen vähän sääliksi. Trespassing voisi musiikillisen sisältönsä puolesta myydä vähintään yhtä hyvin kuin kenen tahansa edellä mainittujen naisartistien, mutta on todennäköisesti sittenkin kaksijakoiselle amerikkalaiselle yhteiskunnalle pikkuisen liikaa.
No mutta onko Trespassing sitten hyvä levy? Kyllä se on, hajanaisuudestaan ja alleviivaavasta sanomastaan huolimatta. Alleviivaavuuskin on lopulta vain kuulijansa korvassa, koska suurimmilta osin 30-vuotiaan Lambertin asenne elämän hauskanpitopuoleen ei poikkea mitenkään niin sanotun valtavirran asenteesta. Jokainen meistä haluaa aina välillä seikkailla rajamailla ja saalistaa nousuhumalaisessa uhmassa elämänsä miestä tai naista. Niihin tilanteisiin ja seuraavan päivän haikeaan krapulaan Trespassing on omiaan.
Jaa:
