(Dawn of the Planet of the Apes, USA 2014)
O: Matt Reeves
N: Andy Serkis, Gary Oldman, Keri Russell, Jason Clarke
K12
Ensi-ilta 18.7.2014
Katastrofielokuvan keskeisin sanoma on eläinkokeiden vastustaminen ja toiseuden ymmärtäminen.
Apinoiden planeetta -elokuvat, joita ennen uusinta leffaa on tehty kuusi, perustuvat vuonna 1963 ilmestyneeseen ranskalaisen Pierre Boullen samannimiseen romaaniin.
Siinä missä alkuperäisten elokuvien viesti oli lähinnä sodanvastainen, kylmän sodan pelkojen aiheuttama post-apokalyptinen hätähuuto, on kahden uusimman elokuvan sanoma vahvasti eläinoikeusmyönteinen.
Lääketeollisuus on valtava bisnes ja medikalisaation myötä ihmiset syövät enemmän erilaisia lääkkeitä ja lääkevalmisteita kuin koskaan ennen. Hyvä uutinen tämä on lääkefirmojen osakkeenomistajille, huono lähinnä kaikille muille. Erityisesti eläimille.
Suomessa apinoilla tai muilla kädellisillä ei tehdä eläinkokeita, mutta Eläinkoelautakunnan nettisivuilta selviää, että vuonna 2012 Suomessa käytettiin eläinkokeissa esimerkiksi 831 kissaa ja 3276 koiraa. Se ihmisen parhaasta ystävästä, tai sitten ystävyyden käsite tulee arvioida uudelleen.
Vuonna 2011 Apinoiden planeetan synty -elokuvalla uudelleenkäynnistetyn Apinoiden planeetta -leffasarjan toisessa osassa jatketaan siitä, mihin ensimmäisessä jäätiin. Simpansseilla testattu uusi lääke Alzheimeriin ei toiminut siten miten piti, niin kuin eläinkokeissa usein muuten käy, vaan vapautti kädellisten kognitiiviset kyvyt. Tuloksena vuosikymmeniä eläinkoelaboratorioissa ja eläintarhoissa orjuutettu, alistettu ja kiusattu luokka repäisi itsensä kerralla ylös ja ulos häkeistä.
Kaaosta syntyi, niin kuin vallankumouksen alkaessa aina syntyy. Apinat katosivat San Franciscon metsiin, ja samalla eläinkoelaboratorioista levisi virus, joka tappoi ihmisiä miljoonamäärin ja romahdutti tunnetun yhteiskuntajärjestyksen.
Apinoiden planeetan vallankumouksen alkaessa noista tapahtumista on kulunut kymmenen vuotta. Apinat ovat eläneet metsään rakentamassaan kaupungissa hyvin luonnonläheisesti ja rauhanomaisesti. Kaikki sujuu hyvin, kunnes metsään törmää pieni ihmisten retkikunta ja alkaa heti heilua pyssyjen kanssa. Pelko, viha ja väärinymmärrys seuraavat toinen toisiaan, ja hulinasoppa on jälleen valmis.
Toisaalta, kun koe-eläinlaboratorioissa on jo peruuttamattomasti mokattu kaikki ja sorretut ovat itse vapauttaneet itsensä, on elokuvassa nähtävissä vahva kommentti myös ihmisen kyvystä ymmärtää itseään ja toisia kaltaisiaan.
Eikä se kyky ole kovin vahva. Ihminenhän pelkää kaikkea uutta ja erilaista. Mekin täällä Suomessa pelkäämme. Me suomalaiset pelkäämme milloin venäläisiä, milloin romaneita, milloin mielenterveyskuntoutujia, milloin Kelan tai sossun tai työkkärin tai liiton virkailijoita, milloin päihteidenkäyttäjiä ja milloin jonkin toisen jalkapallojoukkueen kannattajia. Kaikkia niitä, jotka ovat jotain muuta kuin me ja meidän välitön lähipiirimme.
Kaikista erilaisista peloista huolimatta elokuvien ihmisissä eniten selkäpiitä karmivaa kauhua tuntuu aiheuttavan apinoiden puhekyky. Se saa ihmiset kiepauttamaan maailmankuvansa ympäri. Kun etsimme älykästä seuraa itsellemme avaruudesta, olemme jotenkin onnistuneet olemaan huomaamatta, että sitä on jo planeetallamme kaikkialla ympärillämme.
Vaikka tosiasiassahan useat kädelliset osaavat puhua jo nyt. Ympäri maailmaa kädelliset ovat oppineet kommunikoimaan viittomakielellä, ja se kai tunnustetaan kieleksi siinä missä muutkin. Vai väittääkö joku ihan tosissaan, että viittomakieli ei ole oikea kieli?
Ehkä muutos olisi syytä tehdä pikaisesti kaikkien muidenkin nisäkkäiden kohdalla, mutta ainakin kädellisten kohdalla pitäisi lopettaa puhuminen ”niistä” ja alkaa puhua ”heistä”.
Apinoiden planeetan vallankumous, Dawn of the Planet of the Apes