Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho – Uusi Sylvi

(Astérix: Le Domaine des dieux, Ranska 2014)
O: Louis Clichy ja Alexandre Astier
Äänet: Eero Ritala, Arttu Wiskari, Jarmo Mäkinen, Petrus Kähkönen, Sasu Moilanen
K7
Ensi-ilta 3.4.2015

 star-4035597star-4035597star-4035597 

Sarjakuvafilmatisointi sosiaalisella kritiikillä? Kyllä! 

Sanottakoon ensiksi, että olen eräänlainen Asterix-puristi. Taannoiset näytellyt Asterix-elokuvat herättivät minussa vain lähinnä pyhää vihaa. Nyt olemme kuitenkin saaneet tietokoneanimaationa tuotetun version René Goscinnyn ja Alberto Uderzon klassikkosarjakuvasta.

Jumaltenrannan nousu ja tuho on mielestäni yksi parhaita Asterix-albumeita, mutta ennakko-odotukset tämän animaatiofilmatisoinnin suhteen olivat edellisten elokuvien perusteella epäilevät. Animaatio noudattaa sarjakuvan kerrontaa melko tarkasti. Suurin osa albumin keskeisimmistä hahmoista ja teemoista näyttäytyy myös elokuvassa.

Elokuvan juoni seuraa Julius Caesarin projektia saada koko Gallia roomalaisten vallan alle – tällä kertaa rakentamalla uuden asutuskeskuksen aivan pienen voittamattoman gallialaiskylän lähettyville. Caesar pyrkii roomalaistamaan koko valtakuntansa, ja ainoana esteenä on tuo pahuksen kylä itsepäisine asukkaineen.

Oli ilo huomata, että alkuperäisteoksen sosiaalinen kritiikki on säilynyt ja että sen kulttuuriselle homogenisaatiolle ja konsumerismille irvaileva sanoma välittyy katsojalle – vaikkakin hieman vesitettynä. Sanoma on hyvin ajankohtainen. Tarinassa ruoditaan lapsille suunnatuksi animaatioksi aika räväkästikin globalisaation ja markkinatalouden vaikutuksia. Elokuva vetää vielä sarjakuvaa pidemmälle orjuutta ja palkkaorjuutta vertailevan osuuden, ja tämä sivujuoni onkin elokuvan hykerryttävintä antia.

Rooman valtakunta esitettään elokuvassa moraalittomana keinottelijana ja elokuvaan ollaan sisällytetty myöskin ilahduttavan lavealla siveltimellä symboliikkaa: legioonalaisten kilvet näyttävät epäilyttävästi seteleiltä, jotka kilpikonnamuodostelmassa vyöryvät valtavina pinoina piirittämään pientä gallialaista kylää, joka elokuvan edetessä sortuu yhä enemmän ja enemmän kapitalismin pauloihin.

Elokuvan animaatiojälki on ihan mukiinmenevää, mutta vain mukiinmenevää. Nykyinen tietokoneanimaatiotekniikka mahdollistaisi paljon paremmin sarjakuvamaisen ilmaisun, mutta tekijät ovat päättäneet luottaa nyt jo kovin monta kertaa nähtyyn videopelimäiseen ilmeeseen. Asterix-sarjakuville tyypillistä rakkautta pienille yksityiskohdille ei elokuvassa esiinny. Harmi sinänsä, mutta monen nykyanimaation tavoin Jumaltenrannan kuvakerronta on sen verran vauhdikasta, että yksityiskohdat jäisivät varmastikin huomaamatta.

Katsoin elokuvasta suomeksi dubatun version ja täytyy sanoa, että se oli hieman laiskasti ääninäytelty. Elokuvassa kuullaan Asterixina Eero Ritala ja Obelixina Arttu Wiskari. Ikävä kyllä, elokuvan originaalikappaleita ei olla suomennettu. Olisi ollut maireaa, jos Wiskari olisi tulkinnut Trubadurixin lauluosuudet.

Kaiken kaikkiaan uusin Asterix-elokuva on ihan mukavaa viihdettä, ja sitä jaksaa kyynistynyt Asterix-fanaatikkokin katsoa. Ainakin minulle elokuva antoi sysäyksen suunnata kellariin kaivelemaan vanhoja Asterix-albumeitani.

Alberto Uderzo, Asterix, Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho, René Goscinny