Baan Thai, Turku 4.10.2014 – Uusi Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Kävin tässä ravintolassa ensimmäisen kerran 90-luvun loppupuoliskolla jonkin mielenosoituksen jälkeen. Ystävä kertoi, että ravintolassa tarjotaan vegaaneille sopivaa thairuokaa ja eksoottista tofuakin. Tuohon aikaan tofua ei tahtonut saada oikein mistään, joten Baan Thaista muodostui pieni pyhiinvaelluskohde. Baan Thaista sai tofun lisäksi mock duckia, säikeiseen muotoon leivottua seitania. Tuohon aikaan sana ”seitan” ei ollut juuri kenellekään tuttu, ja valeankka taisi olla ainoa tarjolla oleva seitantuote. Ateria jäikin lähtemättömästi mieleen.

Etsiskelin paikkaa paljon myöhemmin parikin kertaa luennointi- ja kirjamessureissuilla, mutta en tahtonut löytää sitä. Olin unohtanut ravintolan nimen. Kolme vuotta sitten osuimme Baan Thaihin vahingossa messutyötoverini kanssa, ja ilosta hihkuen tilasin välittömästi käng phetin, tulisen punaisen curryn, jossa on valeankan lisäksi munakoisoa ja muita vihanneksia. Ruoka oli juuri niin hyvää kuin muistinkin.

Moni tuttava on kertonut vähän kyllästyneensä Baan Thaihin, koska siellä on sama ruokalista vuodesta toiseen. Minusta tässä ei ole mitään vikaa – käynhän edelleen säännöllisesti syömässä klassisen munakoisoannoksen Tampereen Lotus Gardenissa. Minulle suositeltiin Maneeratia, mutta siellähän kävin vuosi sitten kirjamessuiltana.

Pari muutakin paikkaa sai kehuja. Tämä on hämmentävää: Tampereella vegaanille ei ole mielestäni ollut tarjolla kiinnostavaa thairuokaa oikein koskaan, tai sitten en vain ole kuullut hyvistä paikoista. Helsingissä ja Turussa sen sijaan hyvää thairuokaa saa ilmeisen paljon. Tampere on kuitenkin monissa muissa asioissa erittäin kiinnostava ruokakaupunki vegaanille eikä häviä Turulle ja Helsingille. Poispilattuja ovat moiset Baan Thaihin kyllästyneet, kun vaativat hyvän vegaaniruuan lisäksi myös vaihtuvia listoja. Hävetkää, syömään siitä.

Tämän vuoden kirjamessuilla järjestin illallisen työtovereiden kanssa Baan Thaihin, jotta saisin tilaisuuden kirjoittaa siitä Hyvään kurkkuun. Meitä palveltiin ystävällisesti. Sain ongelmitta varmistettua, että käng phetin saa tilattua myös vegaanisena, ilman kalakastiketta tai kermaa, jota joissain paikoissa sekoitetaan kuulemma kookoskermaan.

Annos oli tulinen, kuten listassa luvattiin, ja pöydässä olevalla thaichilisoijalla sitä sai vielä vähän tulistettua. Curryseos oli hyvänmakuinen, ja kalakastikkeen suolaisuus oli saatu korvattua onnistuneesti jollain muulla. Seitania oli annoksessa paljon, ja haudutetut munakoisopalatkin maistuivat ihan hyvältä. En minä keksi oikeastaan mitään moitittavaa. Oluttakin sain.

Pidän Baan Thaista todella paljon, ja vaikka Maneeratin ruoka saattaa olla aavistuksen vivahteikkaampaa, vyöryin kadulle kylläisenä ja onnellisena. Tänne palaan.

Baan Thai
Kauppiaskatu 15
Turku

ma–to 11–21
pe 11–22
su 12–21

Kotisivut

Baan Thai, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Turku, käng phet, mock duck, Turku