Black Panther
(USA 2018)
O: Ryan Coogler
N: Chadwick Boseman, Michael B. Jordan, Lupita Nyong’o, Danai Gurira, Martin Freeman, Letitia Wright, Angela Bassett, Forest Whitaker, Andy Serkis
Ensi-ilta 16.2.2018
Marvelin uusimmassa supersankarielokuvassa Black Pantherissa parhaita juttuja on kolme. Ensinnäkin naiset ovat elokuvassa vahvoja ja itsenäisiä toimijoita. He ovat huipputiedenaisia ja sotureita, jotka ovat solkenaan pelastamassa miesoletettua supersankaripäähenkilöä.
Toiseksi on tietenkin kiva juttu, että olemme saaneet aidon miljardiluokan elokuvan, jonka pääosassa (ja useimmissa sivuosissakin) on joku muu kuin valkoinen mies. Kolmanneksi elokuvassa on vahva ystävyyden, yhteistyön ja avunannon viesti. Jokainen kykyjensä mukaan ja jokaiselle tarpeen mukaan.
Näiden seikkojen lisäksi elokuva onkin sitten keskitasoa oleva cgi-höttö, jossa juonta ei pystytä viemään eteenpäin kolmea minuuttia ilman hemmetin kovaa rytinää ja pauketta. Koko ajan jonkun täytyy ampua jotakuta toista tai ainakin vetää jotain turpiin.
Maailman kovimmalla ja ilmeisesti muutenkin käyttökelpoisimmalla metallilla vibraniumilla vahvistettujen sotasarvikuonojen ilmestyminen taistelutantereelle on elokuvan kovin wtf- ja mvnt-hetki.
Tämä kuvitteellinen metalli vibranium on kaiken toiminnan motivaattori. Kauan sitten ulkoavaruudesta singahti vibraniumista muodostunut meteori, joka mäsähti kuvitteellisen afrikkalaisvaltio Wakandan maaperään. Vibranium ilmeisesti on vielä kovempaa kamaa kuin Marvel-universumin toinen kuvitteellinen metalli adamantium, josta on valmistettu Kapteeni Amerikan kilpi ja jolla on päällystetty myös Wolverinen luuranko.
Adamantium on tuhoutumatonta, paitsi ehkä mutantti Magneton käsissä. Silti Marvelin seikkailuihin on täytynyt keksiä jossakin vaiheessa vielä kovempi juttu ja aine. Vibranium on nyt kultaakin tavoitellumpaa materiaalia, ja sen perässä eivät tietenkään ole mitkään tavalliset rosvot, vaan puolikyborgit superroistot, joita Black Pantherin täytyy jahdata ja samalla hallita Wakandaa, jonka kuningas muuten siis tämä supersankari myös on.
Aivan oma kirjoituksen aiheensa olisikin Wakandan hallitusmuoto, täysivaltainen monarkia. Kruunu periytyy, minkä lisäksi kuninkuus voidaan tosin voittaa tappelemalla ottelussa, joka päättyy joko luovutukseen tai kuolemaan. Sielläkään ei toista kierrosta tule, kun valtionpäämiestä valitaan!
Yksittäisenä elokuvana Black Panther olisi kummallinen ja irrallinen toimintaelokuva vailla kontekstia ja syvyyttä, mutta nykykaikaisessa Marvel Cinematic Universessa, eli Marvelin elokuvien ja tv-sarjojen muodostamassa universumissa aivan paikkaansa puolustava supersankarielokuva.
Black Pantherin juoni jatkuu siis monilta osin vuonna 2016 ilmestyneen Captain America: Civil Warin aloittamien tarinakuvioiden pohjalta. Captain America: Civil War puolestaan jatkaa vuonna 2015 ensi-iltansa saaneen Avengers: Age of Ultronin alulle panemia syy-seuraussuhteita. Ja sanomattakin selvää on, että Age of Ultronin tapahtumat puolestaan liittyvät kiinteästi Captain America: The Winter Soldieriin (2014) ja niin edelleen aina vuoteen 2008 saakka, jolloin elokuvauniversumin ensimmäinen osa Iron Man ilmestyi.
Onkin suositeltavaa, että katsoja verestäisi ennen Black Pantherin katsomista Marvel-muistojaan tsekkaamalla ainakin Netflixistä löytyvät pari uusinta Marvel-elokuvaa. Eihän näistä monimutkaisista kuvioista muuten enää pysy kärryllä, kun hommat eivät etene pelkästään yhdessä elokuvasarjassa, vaan kokonaisessa elokuvauniversumissa.
Ja ai niin, Black Panther nähdään valkokankaalla jälleen muutaman kuukauden kuluttua, kun elokuvateattereihin pamahtaa toukokuussa Avengers: Infinity War.