Brooklyn Sound, Bar Loose 23.2.2016 | Sylvi

Kuvat: Riitta Supperi, pääkuvassa Teksti-TV 666

Tukan hulmuilua ja hulluutta hikisellä klubilla.

 star-2930362star-2930362star-2930362star-2930362 

Bar Loosessa Helsingissä järjestettiin yhdysvaltalaisen olutpanimo Brooklyn Breweryn sponsoroima Brooklyn Sound -tapahtuma. Viidestä tapahtumasta koostunut kiertue järjestettiin Helsingin lisäksi Tukholmassa, Göteborgissa, Oslossa ja Bergenissä. Kiertueen tarkoituksena oli tehdä tunnetuksi brooklyniläislähtöistä musiikkia ja pääesiintyjänä oli brooklyniläinen elektroninen poprockbändi Syvia. Kussakin kiertuekaupungissa nähtiin Syvian ohella paikallisia bändejä.

Baarin ovet avautuivat viideltä, joten janoisimmat pääsivät taltuttamaan bissehimojaan jo hyvissä ajoin. Brooklyn-oluen myyntiä varten oli pystytetty erillisiä pisteitä. Ihmisiä oli saapunut paikan päälle runsaasti. Eipä ihme, olihan iltama ilmainen ja ohjelma mitä houkuttelevin. Tapahtuma alkoi Loosen yläkerrassa, jossa intiimit keikkansa heittivät Cats of Transnistria ja Iisa Duo. Sitten olikin aika hipsiä alakertaan.

Alakerran sessiot räjäytti käyntiin helsinkiläinen jyräpumppu Kaleidobolt. Tuo loistotrio herätti yleisönsä hiukset hulmuten. Soittivat superlujaa! Bändi ei tuonut uusia tuulia stonerplaneetalle, mutta siihen ei myöskään ollut tarvetta. Säröä täynnä oleva show sulatti kylmemmänkin kuulijan. Rumpali Valtteri Lindholm tykitti sellaisella intensiteetillä, ettei arvailulle jäänyt varaa; herralla on täydellinen rytmitaju. Kun tähän soppaan aineksensa lisäsivät kiehtovasti riffittelevä vokalisti-kitaristi Sampo Kääriäinen sekä tukkajumalainen basisti-vokalisti Marco Menestrina, oli lopputulos vastustamaton. Kappaleet rytisivät sellaisella voimalla, että lavalla ollut olupullokin kellahti kumoon ja loi kimaltelevan kaljalammikon. Sopi erinomaisesti tunnelmaan. Vanhana stonersutturana jäin keikan jälkeen miettimään: miksi en ollut ennen kuullut tätä bändiä?

s_kaleidobolt_sylvi_011_brooklyn-sound-468x374-7726075

Kaleidobolt

Seuraavaksi lavalle nousi kiertueen päätähti Syvia. He kertoivat soittavansa livenä Euroopassa ensimmäistä kertaa. Keikan aluksi yleisö jättäytyi turhan kauas lavasta. Mojovasti pussaava pariskunta täytti pian kuitenkin tuon tyhjän aukon ja kohta heidän perässään bändin läheisyyteen tuli tanssailemaan yksi, jos toinenkin humuttelija. Hyvä niin.

20160223-bar-loose-brooklyn-sound-minifestivaali-syvia-kuva-riitta-supperi

Ruth Mirsky, Syvia

Vokalisti-kosketinsoittaja Ruth Mirsky ei kaunista ääntään säästellyt. Harmillisesti saundit oli miksattu sen verran tuhruisiksi, ettei lauletuista sanoista saanut selvää. Viimeisen kappaleen tiimellyksessä neito hyppäsi pois kiippareidensa takaa, otti mikrofonin kouraansa, lauloi ja jammaili rajusti. Se vapautti keikkatunnelman niin lavalla kuin yleisössäkin. Juuri kun tuntui siltä, että keikka pääsi vauhtiinsa, se jo loppui. Ehkä tämä jätti yleisön sopivan nälkäiseksi.

s_tekstitv666_sylvi_107_brooklyn-sound-300x450-3839089

Teksti-TV 666 ja hulmuava Tero Huotari

Iltamat päätti Teksti-TV 666. Pojat säätelivät soittimiaan piinaavan kauan ja hetkellinen epätoivo alkoi kalvaa arkityöskentelijän mieltä. Niinköhän keikka koskaan alkaa? Huumaava krautahtava punkrockpauhu koukuttavine melodioineen ja kertosäkeineen täytti kuitenkin pian läkähdyttävän kuuman ja ääriään myöten yleisöä täynnä olevan Loosen alakerran. Tätä kannatti odottaa! Bändi saavutti moniin aikaisempiin keikkoihin verrattuna täysin uuden tason kaikessa suloisessa hulluudessaan. Pieni Loosen lava oli kuin tehty tuolle seitsenhenkiselle sakille. Soittajat heiluivat kuin rokkihengen riivaamina. Halailivatkin. Hypnoottista! Piritorilta taivaaseen -biisi lähti liikkeelle mm. Brooklyn-bissepulloilla kitaraa soitellen. Taisin viimeistään tässä vaiheessa hivenen ihastua yhtyeen laulaja-kitaristi Tero Huotariin. Myös yleisö sekosi ja koko loppukeikka meni ihanassa kaaostilassa. Viihdyttävin keikka pitkään aikaan.

s_tekstitv666_sylvi_117_brooklyn-sound-468x312-1241947

Teksti-TV 666

Jaa:
facebook-9096094twitter-7831574google-4254743pinterest-3776027