Coco
(USA 2017)
O: Lee Unkrich
N: Luca Elshout / Anthony Gonzalez, Waltteri Torikka / Benjamin Bratt
Ensi-ilta 16.2.2018
Pixarin uusin animaatio, Meksikoon sijoittuva Coco on saanut Latinalaisen Amerikan maissa osakseen tunnustusta. Ohjaaja Lee Unkrich onkin kertonut, että elokuvan tekijät ovat nähneet vaivaa taustatietojen keräämisessä. Unkrich ei halunnut tulla syytetyksi kulttuurisesta omimisesta. Meksikon ja sen asukkaiden tavoista ja perinteistä on otettu selvää kyselemällä heiltä itseltään.
Elokuvan espanjan- ja englanninkielisissä versioissa myös ääninäyttelijöinä on syntyperältään meksikolaisia näyttelijöitä. Suomenkielisessäkin versiossa kuullaan merkittävän paljon espanjankielisiä lausahduksia. Animaatiosta on tehty tarkoitushakoisesti vieraannuttava. Nyt tutustutaan vieraaseen kulttuuriin.
Ei ihme, että suosio lattarimaissa on ollut suurta. Niin argentiinalaiset kun chileläisetkin voivat samastua Cocossa kuvatun meksikolaisperheen arkeen, jossa läheisillä perhesuhteilla ja musiikilla on suuri merkitys ihmisille. Coco onnistuu kuvaamaan meksikolaista perhettä sortumatta tavanomaisiin stereotyyppeihin.
Kaiken lisäksi Coco on todella hyvä elokuva.
Pääosassa seikkailee nuori poika Miguel Rivera (Luca Elshout & Anthony Gonzalez), joka pyhäinpäivänä eli meksikolaisen Día de los Muertos -juhlan aikana katoaa eräänlaiseen rinnakkaistodellisuuteen, kuolleiden valtakuntaan.
Uskollisena apurinaan Miguelilla on mukana mikäs muukaan kuin Dante-niminen koira tai tarkemmin ottaen xoloitzcuintle, Meksikon alkukantainen koirarotu, jonka aikoinaan uskottiin toimivan kuolleiden sielujen oppaana tuonpuoleiseen. Yksityiskohtiin on elokuvassa panostettu. Danten hahmossa länsimainen kulttuuriperinne yhdistyy asteekkien perintöön.
Elokuvassa vaalitaan perinteitä muillakin tavoin. Tarinan mukaan kuolleet vierailevat elävien maailmassa vain yhtenä päivänä vuodessa, mutta vain ystävät ja sukulaiset, joiden kuva on asetettu alttarille, eli ne, joita vielä muistetaan, pystyvät ylittämään rajan kuolleiden ja elävien maailman välillä.
Kuolleiden maailmassa Miguelin tarkoituksena on löytää mies, jonka hän uskoo olevan hänen isänsä, kuuluisa lauluja ja säveltäjä Ernesto de la Cruz (Waltteri Torikka & Benjamin Bratt). Vain sukulaisen siunauksella Miguel voi palata takaisin elävien pariin. Mikäli siunausta ei kuulu auringonnousuun mennessä, Miguel jää ikuisiksi ajoiksi kuolleiden pariin ja muuttuu itsekin luurangoksi.
Ristiriitoja ja kahnauksia syntyy, kun Miguelin ja hänen elossa olevien sukulaistensa tiet eivät kohtaa. Miguelin perheen matriarkka Mamá Imelda oli kerran sanonut hyvästit muusikkomiehelleen, joka halusi valloittaa maailman kitaransoitollaan ja oli siksi jättänyt perheensä.
Sinä päivänä kun mies lähti, Imelda pyyhki musiikin omasta ja tulevien sukulaistensa elämästä. Hän päätti keskittyä vain kenkien tekoon ja niinpä koko Riveran suvusta tuli suutareita eikä muusikoita sen koommin suvaittu perheessä. Lopuksi Miguel joutuu tekemään ratkaisevan päätöksen perheen ja musiikin välillä.
Coco sisältää yllättävän paljon mustaa huumoria ollakseen koko perheen animaatioelokuva. Musiikkiaiheiseksi elokuvaksi siinä on myös yllättävän vähän musiikkia. Cocosta puuttuu hieman sitä hulvattomuutta, mitä Disneyn ja Pixarin elokuvissa on yleensä totuttu kuulemaan ja näkemään.
Sen sijaan Coco on kunnianosoitus. Kuolemaa käsitellään samaan aikaan kunnioittavasti ja mustalla huumorilla kyllästettynä. Lopputulos toimii. Jälki ei ole ratkiriemukasta, mutta niin ei pidäkään olla. Elokuva on levollinen ja koskettava sekä ennen kaikkea mielenkiintoinen.
Juoni kannattelee viime hetkeen saakka, ja kyyneliltä on vaikea välttyä, mutta lopulta elokuvateatterista kävelee varmasti ulos joukko liikuttuneita lapsia ja aikuisia.