(USA 2013)
O: Scott Stewart
N: Keri Russell, Josh Hamilton, Dakota Goyo, Kadan Rockett
K16
Ensi-ilta 17.5.2013
Avaruusolentoja pelottavampaa on keskiluokan elintason romahtaminen.
No nythän on niin, että elokuvat pitää nähdä elokuvateattereissa. Tai sitten kivan heilan kanssa kotona DVD:ltä. Niin sitä pystyy keskittymään elokuvaan ja saamaan siitä jonkinlaisen kokemuksen. Mutta missään nimessä elokuvia ei tule katsoa yksin kotona läppäriltä, sillä silloin nykyihminen räplää koko ajan samalla Facebookia ja Twitteriä ja tarkistaa mailiboksia. Siinä menee elokuvanautinto pilalle. Varsinkin kauhuelokuvanautinto.
Muun muassa tuota mietin katsellessani Dark Skies -elokuvaa. Ajattelin paljon kaikenlaista laannuttaakseni elokuvan aiheuttamaa pelkoa ja kauhua.
Ja elokuvan jälkeen mietin, että minun ei tulisi katsoa näitä jännittäviä kauhuelokuvia ollenkaan. Siinä ollaan pian taas tilanteessa, ettei yöllä uskalla vessaan mennä, ettei joutuisi avaruusolentojen sieppaamaksi. Omassa sängyssähän on tunnetusti paremmassa turvassa.
Ja kauhuelokuva Dark Skies on. Mutta se, minkälaisesta ja kenen kauhusta elokuva kertoo, lepää itse asiassa pinnan alla.
Amerikkalaisen keskiluokan keskivertoelämää uneliaasti elävässä Barrettin perheessä asiat alkavat mennä pieleen, kun arkkitehti-isä (Josh Hamilton) ei millään meinaa löytää uutta työtä. Vaikka pihalla on kiva grillata ja omakotitalon nurmikko on juuri leikattu, iltaisin ei enää panna vaimon kanssa. Sen sijaan maataan riitaisina vierekkäin miettimässä, mistä voitaisiin vielä säästää. Asuntolainan lyhennys painaa päälle kuin tavarajuna, ja pitääkö sitä muksuakaan välttämättä sinne terapiaan raahata, kun on niin hintavaa sekin lysti.
Kiinteistönvälittäjänä työskentelevä perheen äiti (Keri Russell) puolestaan saa palkkansa välityspalkkioina, eivätkä talot mene kaupaksi. Lama-ajan Yhdysvalloissa kaikki haluavat myydä talonsa, eivät ostaa niitä. Kun hahmon henkinen romahdus tulee, on mahdotonta sanoa, johtuuko se avaruusolentojen jatkuvasta kiusanteosta vai kiinteistökaupan alamäen ahdistavuudesta.
Työn ja sitä kautta etenkin rahan merkitys korostuu kohtauksesta toiseen.
Rahasta puheen ollen, Dark Skies on tehty hämmästyttävän pienellä budjetilla. 3,5 miljoonaa dollaria tässä genressä tuotantoyhtiö Dimension Filmsille on ollut lähes riskitön sijoitus. Lipputuloina leffa on kerännyt jo nyt reilut 20 miljoonaa, joten muutama samppanjapullo on Kaliforniassakin syytä poksauttaa.
Dark Skies on niin pelottava, että jouduin useita kertoja elokuvan aikana panemaan silmät kiinni ja odottamaan, että kohtaus on äänistä päätellen ohi. Vaikka toisaalta, kyllähän minä aina siinä Linnanmäen Kummitusjunassakin matkustin silmät kiinni alusta loppuun, koska pelkään ja inhoan sitä ääniefektin kanssa silmille pläjähtävää ällötysyllätystä niin paljon.