El Karim, Helsinki 20.5.2014 | Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Parikin tuttua oli vinkannut El Karimin falafeleista, ja kun olin menossa istumaan iltaa rakkaan ystävän luo Käpylään, tuli hyvä tilaisuus testata paikka. Omistaja otti meidät terassilla vastaan murahtavan ystävälliseen mutta tylyä hipovaan tyyliin, jota olisi ollut vaikea lukea ilman paikallisen ystäväni avustusta, hän kun on käynyt paikassa monta kertaa. Sittemmin olenkin kuullut, että paikan palvelutyyli vaihtelee tällaisesta mukavan persoonallisesta ilmapiiristä jopa hieman hyökkäävään tylytykseen, etenkin kun annoksien muuntelua toivovista vegaaneista on kyse. Herkästi loukkaantuvaisten kannattanee siis varoa.

Listalla oli useita kasvisannoksia, mutta suurin osa vaati muuntelua vegaaniruokaa haluavalle. Olin innostunut siitä, että listan ateriat-osiossa oli useita fuul medammes -annoksia, sillä se on lempiruokiani, eikä sitä tahdo saada Suomessa. Tilasin fuul & falafel -annoksen.

Annoksessa on jugurttipohjainen kastike, jonka tilalle pyysin tahinia. Eräälle veganiystävälleni vastaus on ollut tällöin tyly ”ei”, mutta nyt linja oli muuttunut: tahinista joutui pulittamaan 3€ lisämaksun. Tämä on tietysti aika kohtuutonta, koska tahinikastikkeen raaka-aineet eivät ole kalliita. Olin kuitenkin joviaalilla tuulella ja halusin ehdottomasti tahinia papuruokien kylkeen.

Annoksesta tuli lisämaksulla kallis kokoonsa nähden (16€), joten sitä ei oikein voi suositella. Sama jugurttipohjainen saksik-kastike löytyy useimmista annoksista, eikä tällainen ruoka ihan toimi ilman raikastavaa soosia, joten tämän vuoksi en voi suositella paikkaa.

Tämä on harmillista, sillä ruoka oli varsin hyvää. Falafelit olivat hieman lättäniä ja siksi aavistuksen kärähtäneitä reunasta, mutta sisältä ne olivat mehukkaita ja yrttisiä. Söin samalla viikolla Maailma kylässä -festivaaleilla Fattoush-ravintolan teltalla falafeleja, ja nämä olivat suunnilleen samaa tasoa. Ei siis ihan Fafa’sin tai hyvien itse tehtyjen veroisia, mutta paljon keskitasoa parempaa.

Fuulia oli kiva syödä pitkästä aikaa ja se oli ihan hyvää, muttei mielestäni vastannut tuon jumalaisen herkun ideaa. Kidneypapujen liian ”rautainen” maku ei sopinut siihen, massa oli liian paksua ja siitä puuttui happoisuutta ja tahinin lempeys. Toisaalta kehitin vihdoin viime kesänä hyvän fuulin reseptin, joten vertailukohta oli kova, vaikka itse sanonkin. Uunituoreet leivät olivat komeita ja todella hyvän makuisia.

En lähtisi Käpylään tämän ravintolan takia, mutta jos satutte olemaan kulmilla, kyllä El Karimia kannattaa ehdottomasti kokeilla. Varmasti tulen joskus käymään toistekin, jos lompakko ja fiilis ovat siinä kunnossa, että lisämaksu ei harmita liikaa.

El Karim
Koskelantie 52
Helsinki

ma suljettu
ti–su 12–21 

Kotisivut 

Jaa:
facebook-3754147twitter-6080749google-5984957pinterest-7414226