Skottiohjaaja Jon S. Baird ja kiltti poika James McAvoy taluttavat esiin Irvine Welshin 15 vuotta sitten luoman törkyisen kulttikytän.
Kuvat: Simo Karisalo
Ohjaaja Jon S. Baird istuu entisen vankilan tyrmässä ja kysyy kohteliaasti, ryyppääkö suomalainen elokuvaväki paljon. Promokiertueesta ja liiallisesta lentämisestä huolimatta Baird on korostetun hyväkäytöksinen, keskittynyt ja huolissaan tulevasta illasta. Hänkin haluaisi juoda (hän kertoo olevansa siinä hyvä), mutta parin päivän päästä pitäisi matkustaa Intiaan valmistelemaan seuraavaa elokuvaa, ja siellä pitäisi olla “focused”.
Filth kiellettiin Intiassa trailerin perusteella. Se on nelikymppisen Bairdin toinen pitkä elokuva, eivätkä sen lähtökohdat ole helpot. Trainspottingin valtava varjo peittää jokaisen tehdyn ja tekemättömän Irvine Welsh -filmatisoinnin. Kulttikirjailija kuitenkin rakastui Bairdin käsikirjoitukseen ja antoi täyden tukensa. Kun päähenkilöksi löytyi vielä käsittämättömällä vimmalla näyttelevä James McAvoy, oli helppo jatkaa.
”Filth (Paska) on kaikista Irvine Welshin kirjoista suosikkini. Tutustuin siihen sen julkaisupäivänä vuonna 1998. Näin Winchesterin historiallisessa hienostokaupungissa sittemmin kuuluisaksi tulleen sikajulisteen, ja muistan miettineeni, että mikä vittu tuo on. Marssin kirjakauppaan. Luin Filthiä junamatkalla kotiin ja olin haltioitunut. Brucen hahmo on läpimätä. Niin monimutkainen ja niin kusipää!” Baird muistelee.
Päähenkilö, keski-ikäinen sikakyttä Bruce Robertson haluaa ylennyksen, ja sitä kautta vaimonsa takaisin. Onhan sentään joulu. Bruce osaa kaiken; muut ovat hyödyttömiä idiootteja, naiset lehmiä ja huoria. Ylennyksen saamista vaikeuttavat selvittämätön murha, ailahteleva mielenterveys, maaninen ryyppääminen ja kaiken liikkuvan holtiton hyväksikäyttö.
”Kun luin kirjan, olin 25. Silloin minulla ei ollut Brucen hahmon kanssa mitään yhteistä. Brucen toiminta oli niin synkkää ja ällöttävää, että se vain nauratti. Kirjasta tuli minulle pakkomielle. Irvine oli luonut pikimustan hahmon, ja se oli kiehtovaa: tuntui, etten olisi saanut nauraa, mutta nauroin silti”, Baird pohtii.
”Nyt olen 40, ja itse asiassa tajusin juuri miten luontevaa on, että tein tämän elokuvan juuri nyt. Kun luin kirjan vuosia sitten, minulla ei ollut tietoa keski-iän kriisistä. Nyt olen lähempänä Brucen ikää, ja ymmärrän paljon paremmin, miten elämä aina hajoaa käsiin.”
Kaksisuuntainen komedia
”Hassua, että juttelemme juuri vankilassa. Vartuin pienessä Peterheadin kaupungissa, jossa on Skotlannin pahamaineisin vankila. Pahimmat sarjamurhaajat, seksirikolliset ja pahikset istuvat siellä. Näin makuuhuoneeni ikkunasta vankilan pihan, sen mellakat ja panttivankidraamat”, Baird kertoo.
Filth kertoo korruptoituneesta poliisista, mutta sen keskiössä ei ole rikos. Filth on tumma komedia tai – katsojasta riippuen – tragedia ihmisestä, jonka elämä valuu pitkin sateisia katuja viemäriin ja viemäristä merenpohjaan.
”En ole itse mitenkään kauhean masentunut, mutta pidän mustasta huumorista. Pidän komediasta, joka on aivan siinä rajalla”, Baird sanoo totisena.
Bruce Robertsonin hahmo muuttui matkalla kokeellisen romaanin sivuilta valkokankaalle. Baird kertoo halunneensa tehdä Brucesta yhtäältä hauskemman mutta toisaalta rajumman. Brucen kieroa todellisuutta tehostavat elokuvan voimakkaat värit, ironinen soundtrack ja miltei surrealistinen maailma.
”Tärkein ero kirjan ja elokuvan välillä on se, että kirjassa Brucella ei ole psyykkistä sairautta. Halusin itse antaa Brucen toiminnalle syyn. Se on elokuvallisempaa. En kuitenkaan halua väärinkäyttää mielenterveysongelmia. Ihmisillä on niistä hyvin erilaisia kokemuksia, ja sairauksiakin on niin monenlaisia. Varmasti jotkut tulevat sanomaan, että ei se tuollaista ole. Mutta tämä on minun kokemukseni. Ja tämä on elokuva”, Baird muistuttaa.
Sekä Baird että James McAvoy kasvoivat kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän sukulaisen kanssa.
”Näin jo hyvin nuorena, kun häntä vietiin hoitoon. Näin maaniset ja masentuneet vaiheet. Olen ymmärtänyt mielen sairautta pienestä asti. Jamesilla on samanlaisia kokemuksia. Aluksi pidin Jamesiä liian kilttinä Bruceksi. Kun kuulin, että myös hänellä oli henkilökohtainen suhde mielenterveysongelmiin ja näin, millä voimalla hän eläytyi Brucen rooliin, tiesin hänen olevan siihen täydellinen.”
Sairas tai ei, Bruce Robertson on ainakin homofobinen, rasistinen ja sovinistinen. Käsiin mureneva hahmo haisee katsomoon asti oksennukselta, spermalta ja krapulahieltä, ja suustakin tulee vain manipuloivaa paskaa.
Baird mainitsee innoittajikseen muun muassa Kellopeliappelsiinin ja Amerikan psykon sekä kevyemmästä päästä komedian Paha pukki. Millä keinoin yleisö saadaan julman, sairaan tai korruptoituneen päähenkilön puolelle?
”Haluan haastaa katsojia ja kokeilla, miten pitkälle heitä voi työntää kadottamatta heidän sympatiaansa. Yksi käyttämistäni keinoista oli pyytää Jamesia katsomaan suoraan kameraan. Monessa kohdassa hän ikään kuin kysyy katsojalta, onko tämä vielä mukana.”
Glasgow’n kultapoikana tunnettu McAvoy joi kuvausten aikana joka ilta puoli pulloa viskiä tuodakseen sisäisen saastansa pintaan.
”McAvoyhan on viehättävä, vaikka hän näyttääkin elokuvassa aika pahalta. Hän on karismaattinen ja saa rehentelyllään yleisön mukaansa. Sekä naiset että miehet”, Baird hymyilee.
Naiselokuva?
Filthin skotlantilainen levitysyhtiö arveli elokuvan olevan miesten juttu: naisia tuskin kiinnostaisi keski-ikäisen urpon dokailu, sikailu ja sekoilu pitkin Edinburghin katuja.
”Itse asiassa kaikkein vahvimmat reaktiot ovat tulleet naisilta. Kun kuorrutuksen poistaa – siis mustan huumorin, huumeet ja seksin – kyse on lopulta miehestä joka on menettänyt rakkauden. Tuntuu, että naiset näkevät tämän traagisen elementin paljon paremmin. He ymmärtävät elokuvaa useammalla tasolla. En halua yleistää, mutta monilla naisilla on myös tarve pelastaa Bruce”, Baird kertoo.
Ohjaaja myös toteaa, että hänen elämänsä vahvimmat ja vaikuttavimmat ihmiset ovat poikkeuksetta olleet naisia.
”Olen miettinyt, vaikuttaako suhteeni naisiin siihen, miten teen elokuvia. Saan paljon käsikirjoituksia joiden naishahmot ovat alikirjoitettuja ja yksiulotteisia. Itse yritän nimenomaan korostaa naishahmoja ja heidän todenmukaisuuttaan. Olen onnellinen, että monet naiset ovat pitäneet Filthistä.”
Baird on hetken hiljaa.
”Olen opiskellut journalismia. Tiedän siis myös, mitä tässä kohtaa pitää sanoa”, hän nauraa.
Filth on ollut Britanniassa kaupallinen menestys – niin naiset kuin miehetkin ovat löytäneet Brucesta viihdettä. Baird kertoo, että esimerkiksi Saksassa elokuva on otettu vastaan ennemmin taide-elokuvana.
”Itse ajattelen, että elokuvan pitää ennen kaikkea viihdyttää. Vasta sen jälkeen se voi opettaa jotakin – tietoisesti tai tiedostamatta. Minulle elokuvantekijänä tärkeää on se, että vaikka elokuva olisi kuinka tumma, itseään ei kannata ottaa liian vakavasti. Elämä on liian vakavaa joka tapauksessa.”
Olemme joutuneet syvälle. Päivä pimenee ja Bairdin ryyppyreissu odottaa.
”Esimerkiksi isäni hautajaispäivänä tapahtui kaksi niin järkyttävää asiaa, että oli pakko nauraa. Olin pisteessä, jossa ei enää voinut muuta. En enää voinut mennä pidemmälle tuskassani, vaan piti astua vähän taaksepäin. Olen huomannut sen myös omassa elämässäni. Mustimpina aikoina syntyy parasta huumoria.”
Filth Night Visions -festivaalilla Helsingin Maximissa perjantaina 1.11.2013 klo 21.00 ja teatteriensi-illassa 15.11.2013. Ohjaaja on paikalla Night Visionsin näytöksessä.