Fury – Uusi Sylvi

(USA 2014)
O: David Ayer
N: Brad Pitt, Shia LeBouf, Jon Bernthal, Logan Lerman, Michael Pena
K16
Ensi-ilta 31.10.2014

 star-2291379star-2291379star-2291379star-2291379 

Kertovatko sotaelokuvat siitä, minkälaista sota on?

Kuulin lapsuudessani isoisältäni aina välillä sotajuttuja. Hän oli mukana sodassa lähes koko jatkosodan ajan. Mutta minulle kerrotut jutut eivät koskaan sisältäneet kertomuksia taisteluista. Isoisän jutuissa kaivettiin poteroita, etsittiin ruokaa, vuoltiin puusta lusikoita, ajeltiin autoilla, hevosilla ja moottoripyörillä ja riiusteltiin lottien kanssa, mutta ei ammuttu, puukotettu, kuristettu tai pommitettu ketään. Sellaista oli sota.

Brad Pittin tähdittämän Furyn maalaaman maiseman mukaan toisessa maailmansodassa on kuitenkin äärettömän likaista. Kaikilla on vaatteet ja kasvot koko ajan yltä päältä paskassa. Sodassa kaikilla on koko ajan kylmä, koska vaatteita on liian vähän ja ne mitä on, ne ovat märkiä. Furyn sodassa kaikilla on koko ajan nälkä ja varsinkin jano. Ja silloin kun sotilas saa juotavaa, se ottaa mieluummin viinaa kuin vettä. Sodassa sotilaita kohti ammutaan välillä taistelussa ja välillä luoti mätkähtää keskelle päätä jostain piilosta. Yhdessä hetkessä sotilas juttelee kaverinsa kanssa ja toisessa hetkessä kaverilla ei ole enää päätä.

Furyn sodassa hämärtyy, kuka on hyvä ja kuka on paha. Välillä amerikkalaissotilaat käyttäytyvät läpeensä kusipäisesti, välillä taas natsisotilas on reilu ja hyvä ihminen. Jopa Brad Pittin esittämä Don Collier on ristiriitainen hahmo. Tämä on vahva viesti sotakuvauksen mustavalkoisuutta vastaan.

Oman mielenkiintoisen vivahteensa elokuvaan tuo se, että taisteluita käydään huhtikuussa 1945, jolloin itsepintaisesti taistelua jatkanut natsi-Saksa oli käytännössä lyöty jo kauan sitten. Puskasta tai raunioiden keskeltä konepistoolin kanssa esiin syöksyvä natsi onkin usein sotakoneiston käyttöön valjastettu lapsi.

Mutta on Furyssa jotain hyvin selkeää ja hienoakin. Brad Pittillä on tässä elokuvassa aivan todella kiva tukkamalli. Aion käydä leikkauttamassa samanlaisen samana päivänä kun leffa tulee ensi-iltaan. Tai ainakin niillä main. Olen katsellut jo netistä Pittin kuvia, ja miettinyt minkä niistä tulostan mukaani parturiin.

Brad Pitt, David Ayer, Fury, Logan Lerman