Gopal Rongankatu Tampere 22.1.2014 – Uusi Sylvi

Vieraileva toimittaja kirjoittaa ravintoloista vegaaninäkökulmasta. Hänkin on kovin, kovin nälkäinen.

HUOM! MUOKKAUS 3.10.2017: Iltamenu ja burgerit ovat poistuneet valikoimasta.

Lupasin edellisessä arviossani käydä läpi kaikki Tampereen Gopal-kasvisravintolat, ja sattumalta pääsin heti seuraavana päivänä testaamaan Rongankadun Gopalin. Kuten kaikissa Gopaleissa, Rongankadulla on joka päivä vaihteleva lounaslista, ja itse koottava annos hinnoitellaan painon mukaan. Täällä on kuitenkin myös päivittäin vaihteleva iltalista, jolta voi ostaa esimerkiksi rullafalafelia, purilaisia, tacoja, kevätkääryleitä ja monia muita annoksia. Pääsinkin vihdoin kokeilemaan illan antimia.

Tarjolla oli ainakin ”Gopalin lautanen”, ”Gopalin burger” ja rullafalafel. Päätin kokeilla viimeistä, koska hyviä falafel-annoksia saa aivan liian harvoin, joten se olisi myös hyvä testi ravintolalle. (Tamperelaisen Liinan hauska ruokablogi Gastropapu käy läpi kaupungin vegaanista tarjontaa keskittyen baari- ja noutoruokaan, ja sieltä saa hyvän kuvan tämän paikan tarjonnasta – jopa kymmenen arvion verran!).

Olin paikalla hieman ennen kello viittä illalla, jolloin ilta-annokset tulevat tarjolle, mutta minulle tehtiin ystävällisesti annos jo ennen sitä. Päivän lounaspöydästä sain rullan kylkeen vihreää salaattia ja herkullista peruna-avokado-papusalaattia. Falafelrulla oli kääritty tummaan tortillaan, melkein ruisrieskan kaltaiseen, joka sopi mainiosti monipuolisten makujen kanssa. Rullassa oli falafelien lisäksi ainakin raikasta hummusta ja tomaattikastiketta – se oli erittäin mehevä ja herkullinen. Annoksen mukana tuli myös kipolliset dippejä, soijajugurttiin tehtyä mintturaitaa sekä ajvar-kastiketta muistuttavaa majoneesia.

Dippien avulla ateria oli mukavan vaihteleva, ja perunasalaatti teki siitä tarpeeksi tukevan. Nälkä ei jäänyt. Tämä oli itse asiassa parhaimpia syömiäni rullafalefeleja, vaikka itse falafelit eivät olleetkaan ainakaan tällä kertaa erityisiä. Ihan hyviä silti. Pyörykät olisivat kaivanneet ehkä hieman rapeutta tasapainottamaan annoksen pehmeyttä ja mehukkuutta.

Sain kaupan päälle vielä kupillisen hyvää rooibos-teetä. Ostin myös mukaani jälkiruokavitriinistä suklaamuffinssin. Tarjolla olisi ollut sen lisäksi myös jonkinlainen vegaaninen leivos. Muffinssi oli kuohkea ja vahvan suklainen, hyvä ostos sekin.

Paikka tarjoaa alkuperäisen Gopalin tavoin sunnuntaibuffettia tai brunssia, joka täytyy mennä joskus testaamaan. Mutta ennen kaikkea vaihtelevaa iltalistaa tulee varmasti käytyä läpi monta kertaa. Suosittelen lämpimästi.

Testasin pian arvion kirjoittamisen jälkeen myös Gopal-burgerin, joka oli erinomainen, jopa parhaita Suomessa saamiani kasvispurilaisia. Mutta mikä tärkeintä, tajusin, että paikasta saa olutta. Hyvää olutta! Kasvisruokaa ja kaljaa!

Kasvisravintola Gopal, Rongankatu
Rongankatu 6
Tampere

ma–ti 9–17
ke–pe 9–20
la 12–20
su 12–17

http://www.gopal.fi/

Gopal Rongankatu Facebookissa.

Gastropapu, Gopal, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Tampere, Rongankadun Gopal, Tampere