(Dance of Outlaws, Suomi 2012) O: Mohamed El Aboudi K12
Ensi-ilta 18.1.2013
Raiskauksen uhri muuttuu Marokossa näkymättömäksi.
Hurjat, kuvaukselliset kasvot. Tummat piirteet, joiden takana läikkyy suru, viha ja hetkittäinen välinpitämättömyys. Muhkeat punaiseksi maalatut huulet, jotka kaartuvat teennäiseen hymyyn. Mohamed El Aboudin dokumenttielokuva Häätanssi hivuttautuu hyvin lähelle kohdettaan; se kertoo tarinan nuoresta marokkolaisesta naisesta Hindistä, joka elää hylkiönä ja lainsuojattomana omassa maassaan.
Hind raiskattiin teini-ikäisenä. Perheelle tämä oli niin suuri häpeä, että se kielsi Hindin henkilöllisyyden. Yhtäkkiä Hind oli näkymätön, häntä ei ollut virallisesti edes olemassa. Ilman henkilötodistusta Hind ei pysty vuokraamaan asuntoa laillisesti, hän ei voi mennä lääkäriin eikä hänellä ole mahdollisuutta saada kunnon työtä. Pikkurahaa Hind tienaa häätanssijana ja hetkittäin myös prostituoituna. Häätanssi-dokumentti kuvaa Hindin jokapäiväistä kamppailua ällistyttävän byrokratian rattaissa. Hind taistelee oikeudestaan rakkauteen, vapauteen ja omiin lapsiinsa. Vastassa on julma yhteiskunta ja ehkä vieläkin julmempi oma suku.
Dokumentti seuraa Hindiä vuosina 2010–2011. Se osoittaa väkevästi, kuinka perinteiset arvot ja ajatus perheen kunniasta elävät yhä vahvoina Marokossa. Vaikka lakimuutoksia naisten aseman parantamiseksi onkin tehty, yhteiskunnan rakenteet ja yleiset asenteet sortavat naisia edelleen. Häpeää perheelleen tuottaneet naiset suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle henkisesti ja usein myös fyysisesti. Lukemattomat naiset taistelevat päivästä toiseen oikeudestaan omaan identiteettiin, oikeudestaan olla olemassa.
Näistä aiheista pitää puhua. Tai ei, niistä pitää huutaa ja kirkua. Jokainen ohjaaja, joka tarttuu näin tärkeisiin teemoihin, ansaitsee kiitoksen. Häätanssi herättää ajatuksia ja kysymyksiä – mutta ei valtavaa tunnekuohua. Hind jää jollain tavalla etäiseksi ja hänestä piirtyy paikoitellen hieman vastuuton ja hölmö kuva, mikä kahlitsee myötätunnon aaltoa. Myöskään vihan, inhon ja ärsytyksen tunteet eivät ryöpsähdä niin voimakkaina, kuin tällaiselta dokumentilta voisi etukäteen odottaa. Häätanssi on taidokas ja viisas teos; se vetoaa enemmänkin järkeen kuin tunteeseen. Tuskalla ja kivulla ei mässäillä, ja ehkä hyvä niin.
Dokumentin englanninkielinen nimi Dance of Outlaws kuvaa filmiä paljon osuvammin kuin suomenkielinen nimi Häätanssi, sillä elokuvassa on lopulta vain yksi varsinainen häätanssikohtaus. Häätanssin merkitys jää myös hieman pimentoon katsojalle, joka ei tunne perinnettä entuudestaan. Häätanssija viihdyttää (miespuolisia) häävieraita tanssilla, mutta kuuluuko sopimukseen muutakin? Arvostusta häätanssijat eivät ainakaan saa – ainoastaan himoitsevia katseita, likaista läpänheittoa ja kourivia hikisiä käsiä. Dokumentin äänimaisema on täynnä hälinää, soitantaa, huutoa ja kellojen kilkantaa. Lyhyiden maisemakuvausten aikana voi onneksi hieman hengähtää. Hindin lainsuojaton tanssi sen sijaan jatkunee yhä.