Japani saapuu Suomeen – Uusi Sylvi

Lauantaina Hori Smoku Summer Boogaloossa Helsingin Ääniwallissa soittavat muun muassa japanilaiset rockbändit Guitar Wolf ja The 5.6.7.8’s. Jälkimmäinen antoi Sylville lyhyen haastattelun.

On vaikea hillitä haluaan tehdä Godzilla-vertauksia, niin tökeröä kuin se japanilaisen bändin kohdalla onkin. Ei voi mitään. The 5.6.7.8’s antaa vertaukselle oivan mahdollisuuden. 
Kolmen naisen muodostama bändi on uinunut viime vuodet muinaisen hirviön tapaan. The 5.6.7.8’s:n syyt paussiin saattavat tosin olla erilaiset kuin Godzillalla, mene ja tiedä. Trio ei niitä juuri avaa.

”Bändin jäsenillä on ollut henkilökohtaisia syitä hiljaiseloon, eikä tämä tule muuttumaan tulevaisuudessa.”

Trio on yhtä ytimekäs vastauksissaan kuin musiikissaan. Turhat lätinät ja jamittelut eivät saa häiritä olennaista, joka The 5.6.7.8s:n tapauksessa lienee hauskanpito. Kitarasoolotkin ovat rajuja surffirykäisyjä ja välihuudot nimenomaan huutoja.

Bändin sähköpostivastaukset eivät välttämättä ole tylyjä, mutta rivien välistä voi lukea, että haastattelut ovat välttämätön velvollisuus, pieni pomppu rock’n’roll-tiellä. Ei Godzillakaan juuri pysähtele puntaroimaan tekemisiään.

Tosin, monsteri tuskin myöskään lähettäisi terveisiä suomalaisfaneilleen kuten The 5.6.7.8s tekee.

“Julkaisemme ensimmäisen albumimme 12 vuoteen, joten toivomme suomalaisfanien kuuntelevan sitä. Odotamme innolla paikallisten faniemme tapaamista.”

Raisu livemeno

Pian 30 vuoden ikäinen bändi on palannut lähes alkuperäiseen kokoonpanoonsa. Siskokset Yoshiko ”Ronnie” Fujiyama (kitara) ja Sachiko Fujii (rummut) perustivat bändin vuonna 1986 kahden muun soittajan kanssa. Seuraavan vuosikymmenen alussa basson varressa heilui Akiko Omo, joka on nyt palannut ryhmään. Hän missasi hurjimman suosion, joka seurasi bändin esiintymistä Quentin Tarantinon elokuvassa Kill Bill: Vol. 1.

Suosiota seuranneesta hiljaiselosta huolimatta soittaminen on jatkunut.

“Rakkautemme uutta musiikkia ja siitä nauttimista kohtaan ei ole hävinnyt mihinkään. Mutta emme enää luota alkuaikojen tavoin pelkkään raakaan voimaan”, bändi analysoi.

guitarwolf-468x311-6921364

Tyylikkäissä asuissa usein esiintyvä The 5.6.7.8s kuitenkin tunnetaan kesyttömänä livebändinä – aivan kuten toinen Hori Smoku Summer Boogaloon japanilaisesiintyjä Guitar Wolf. Mikä synnyttää keikkahurmion nousevan auringon maan bändeissä?

“Meillä ei ole mitään erityistä salaisuutta. Mutta Guitar Wolfin Seiji saa voimansa ehkä ulkoavaruudesta.”

Pienen skenen monsteri

The 5.6.7.8s on aina ollut perinnetietoinen bändi. Viihdyttävä autotallirock on sulkenut sisäänsä niin surffia kuin rockabillyäkin. Amerikkalaisvaikutteisia punkin ja garagen osaajia on Japanista tullut muitakin, kuten esimerkiksi Teengenerate ja The Raydios. Varsinaisesta buumista ei kuitenkaan enää voi puhua.

“Japanin garageskene on pieni, mutta se on olemassa. Ulkopuolisten on ehkä vaikea löytää sitä.”

Mutta vaikka Japanin garageskene ei olekaan tunnettu, toinen japanilaisen viihdeteollisuuden tuote – Godzilla – sen sijaan on. Todellinen syy, miksi Godzilla-viittaukset löysivät tiensä tähän juttuun, on kuitenkin The 5.6.7.8s:ssä itsessään: uusien biisien joukossa on cover-kappale elokuvan Godzilla vs. Mothra (Mosura tai Gojira, 1964) soundtrackiltä.

Hori Smoku Summer Boogaloo
Ääniwalli (Pälkäneentie 13)
Kello 15–03

Kuvat: Fullsteam

Godzilla, Guitar Wolf, Hori Smoku Summer Boogaloo, japanilaistrio, Teengenerate, The 5.6.7.8s, The Raydios